Pirchkogl 2828 m ja Tirolin pirteät eläkeläiset

10.4.09
Kahden päivän sairastamisen jälkeen en kestänyt enää, oli pakko päästä vuorille. Lähdettiin Kallen ja Villen kanssa valloittamaan Pirchkoglia ihan Kühtain keskuksen lähellä.

Tässä vaiheessa on pakko kertoa hieman tästä skitouring kulttuurista täällä. Yleensä vuorilla ei tapaa niinkään meidän ikäisiä nuoria, vaan hieman vanhempaa porukkaa. Siinä vaiheessa kun me istutaan hississä menossa ylös (yleensä me siis käytetään hissejä helpottamaan ja nopeuttamaan nousua) niin nämä Tirolin aamuvirkut vanhukset ovat jo skinnanneet tuon saman matkan, eli parhaassa tapauksessa jopa semmosen tonnin verttiä. Me viritellään skinit suksien pohjiin ja nämä paikalliset iloiset vanhukset pitävät sillä aikaa taukoa. Antavat meille vielä vähän etumatkaa, ja sitten noin parinsadan korkeuserometrin jälkeen ne vielä hiihtelee iloisesti meistä ohi.

Ja ennen kuin me ollaan huipulla, ne laskevat jo alaspäin. Ja voin sanoa että vanhuksella en tarkoita mitään 50-kymppistä entistä huippu-urheilijaa, vaan kyllä sieltä pipon alta paistaa pelkästään harmaita hiuksia, jos niitäkään enää on. Että mitäs teidän mummo tekee aurinkoisena päivänä? Noh, se käy monesti hiihtelemässä tuossa tuon vuoren päällä, oisko se nyt pari kilometriä korkea…joo-o. Itse voi koittaa pitää nousuvauhdin samana seuraavat viiskymmentä vuotta.. =)


Toinen ryhmä on hieman nuorempaa sukupolvea, joko pikkuruisilla kevyillä suksillaan tai sitten 20 vuotta vanhoilla neonvärisillä Atomiceillaan. (Täällä iskäkään ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi!)




Mutta takaisin meidän touriin. Hiihdeltiin siis ”mummovauhtia” ylös, nousu oli kiva ja helppo. Huipulla tauko, laskureitin pongailua ja perus kamojen säätöä.

Lasku alas oli kiva, lumi oli pehmennyt just kivasti, ja siinä oli hyvä suksilla kurvailla =)

Ihan alas tullessa jouduttiin sitten hieman ongelmiin ihan liikaa pehmenneen lumen kanssa ja loppumatkaa tulin itse henkilökohtaisesti jokaisella mahdollisella tyylillä alas arviolta reilun tunnin, huh! Sitten piti vielä hiihdellä nelisen kilometriä tienvierustaa takaisin Kühtaille. Touri päättyi sopivasti (ja ihan oikiasti, tässä ei oo lapin lissää!!) suoraan Dortmunder Hütten terassille, siitä vain aidan yli ja kappas, istuimme pöydässä. Ein grosser Radler, BITTE!