11.–14.6 vielä yksi Ibk loma - kiipiämistä ja Kaiser-Max Klettersteig

Prahan reissun jälkeen en ehtinyt kovinkaan kauaa raataa (?!) töissä, kun kuulin että seuraava torstai (11.kesäkuuta) on Saksassa pyhäpäivä, mikä tiesi pitkää viikonloppua. Päätimme suunnata vielä kerran Innsbruckiin lomalle, kun molemmilla oli siellä ”virastoasioita” hoidettavana + mieli veti kiipeilymestoille ja via ferrata – reiteille. Koska kämppää ei enää ollut tiedossa, ja kaikkien kavereidenkin sohvat jo ylibuukattuna, päätimme testata courierin retkeilyominaisuuksia. Itse ainakin nukuin joka yö todella hyvin, vaikka monesti vesisade ropisi kotoisasti kattoon.

Torstai-iltana ajelimme Passaun lähelle Neuburg am Inn:n, missä sijaitsee Inntal Klettergarten aivan Inn-joen rannassa. Paikka oli aluksi hieman vaikea löytää mystisesti katoilevien teiden vuoksi, mutta kun se löytyi, osoittautui se todellakin käymisen arvoiseksi. Suurin osa seinistä sijaitsee aivan Inn-joen rannassa n. 15 min kävelymatkan päässä parkkipaikalta, mutta kävely ei tosiaankaan ole pusikossa tai jyrkässä rinteessä luovimista, vaan pyöräilytietä! Todella kaunis paikka kiipeillä, välillä voi jopa saada kannustushuutoja ohi ajavista jokilaivoista =) Roikuimme seinällä pimeän tuloon asti, ja päätimme sitten yöpyä parkkipaikalla! Aamulla matka jatkui vienossa vesisateessa lähimmän huoltoaseman ja aamukahvien kautta kohti Innsbruckia, missä ajoimme lähes suoraan Goldpichl Klettergarteniin Iglsin kylään.

Perjantaina hoidimme tosiaan vaaditut säätämiset kaupungilla, ja juhlimme illalla Vilan (haisevien) sukkien poistumista kaupungista. Lauantaina suuntasimme kohti Schlickkiä tarkoituksena käydä kiipeämässä Ochsenwandin via ferrata – reitti, mutta tietysti juuri ne (ja vain ne!) meidän aikomat huiput olivat pilvien peitossa, joten tyydyimme lyhyempään ja matalammalla menevään reittiin. Lopulta pilvet väistyivät, mutta kello oli jo niin paljon että oli parempi lähteä suoraan vaeltamaan kohti väliasemaa ja alas. Illalla kävimme vielä kiipeämässä Martinswandin ÖAV-klettergartenissa yhtä vitosen reittiä, joka lopulta taipui jopa minulle =)

Kaiser-Max Klettersteig

Martinswandin seinällä sijaitsevaa Kaiser-Max-klettersteigia, eli via – ferrata reittiä, ja etenkin sen toista osuutta pidetään yhtenä Itävallan vaikeimmista. Meidän suunnitelmiin kuului ensimmäisen osuuden selvittäminen, sen verran kunnioitusta tuo seinä oli jo kuulopuheiden perusteella saanut. Muutama viikko sitten yksi kiipeilijä haettiin reitiltä helikopterilla pois, ilmeisesti väsymisen ja epäsopivien varusteiden vuoksi. Ensimmäinen osuus kulkee seinällä sijaitsevalle luolalle saakka, ja korkeutta kertyy noin 200 metriä. Toisin kuin olin odottanut, korkeus ei häirinnyt omaa kiipeämistä ollenkaan, vaan keskityin aina vain seuraavaan varmistuspaikkaan pääsemiseen. Ja maisemiakin katseltiin tasaisin väliajoin. Kiipeilykengistä oli tosissaan hyötyä, sillä valmiita portaita oli todella harvassa.

Ja tulihan siinä sitten oikein kunnon kiipeilyfiilistäkin, vaikka mentiinkin vain tällaista pappojen via ferrata touhua. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut Tirolin pirteistä eläkeläisistä, pätee näköjään sama myös tähän touhuun. Yksikin pappa tuli jo alas, kun me olimme vasta alussa, ja silmät välkkyen kertoi, että oli kiivennyt reitin ensimmäistä kertaa 20-vuotiaana, ja joutunut yrittämään kolmesti ennen kuin oli päässyt toisen osion loppuun saakka. Me emme itse edes kiivenneet reittiä alaspäin, huh. Ja sitten meidät otti kiinni tuleva samanlainen kaheli, ilman varmistuksia, kuulokkeet päässä! Ei oikeasti!! Hulluja nuo tirolilaiset. Myöhemmin sama tyyppi tuli vastaan alaspäin, ja kun kysyin että kävikö se oikeasti huipulla asti, niin tämä nyökytteli että joo vähän tässä treenailen vaan…joopajoo…
Luolalta alaspäin kulki hieman pitempi vaelluspolku meille, ketä ei huvittanut roikkua kahtasataa metriä takaisin alas. Upeat maisemat ja sopivan rankkaa, eli mukavasti vähän adrenaliinia, nam! ;o)