Syksy ja sydän!

Syksy on sitä aikaa edellisen ja tulevan talven välissä. Pienenä kesä oli kivoin vuodenaika, koska silloin pystyi uimaan ja tallilla pyöriminenkin oli mukavampaa lämmössä kärpäsien kanssa. Ja tietysti oli kesäloma. Nyt kesälomat ovat vaihtuneet talvilomiin, sellaisiin muutamien kuukausien pituisiin. Keväällä mennään edellisen talven fiiliksissä ja koitetaan fiilistellä kesä-aktiviteettien parissa. Kun ensimmäiset kylmät tuulahdukset käyvät pohjoisesta, aloitetaan jo viimeistään tulevan talven odotus.

Syksy on ihanaa aikaa. Ilmassa leijuu viileä, kiihkeä, piinaava odotus. Ja siinä odottaessa on aikaa todeta, että luonto on syksyllä(kin) äärimmäisen kaunis.



Nyt nuo ihanat, lupailevat talven merkit näkyvät ja tuntuvat jo aivan toden teolla.

Inarille lähtiessä sain kaivaa esiin pitkät kalsarit, rukkaset ja toppatakin. Mummon kasvimaan laidassa oli pihlaja saanut komean, kirkkaan punaisen värin. Aamukahvia juodessa oli mukava katsella, kun se hiljokseen tiputteli lehtiään. Seuraavana päivänä oli pihlajan alla punaisten lehtien matto. Vuono oli jäässä ja heinänkorret kauniin valkoisia. Hengitys höyrysi ulkona ja pirtin lämpöinen kahvintuoksu tuntui aivan erityisen mukavalta.

Viimeisenä iltana Inarijärvi tarjosi parastaan. Tulet ja pannukahvit saaressa katsellen auringonlaskua autiopaikalta. Peilityyni järvi ja taivaanranta esittäytyivät hienoissa väreissä, kun ajelimme takaisin. Järvi jäi tyynesti odottamaan paksua jääpeittoaan.



Oli aika nostaa vene talviteloille, sillä seuraavan kerran tullaankin jo suksilla ja kelkalla.