Kohti Fluchthornia oppaan kanssa

Ihminen keksii kaikenlaisia asioita, mitä sen pitää, tai toisin sanoen mitä se haluaa saavuttaa.

Olimme viikon Saas-Feessä Sveitsissä ja ennen reissua mielessäni heräsi kunnianhimoinen tavoite ja toive saavuttaa minun ensimmäinen nelitonninen huippu. Saas-Fee olisi siihen juuri sopiva paikka, sillä sen ympäristössä yli neljään tuhanteen metriin kun nousee vuoren huippuja kuin sieniä sateella. Ylin hissikin (juna, metro, miksi sitä nyt sanotaankaan) vie 3500 metriin, joten siitä ei enää pitkästi lähimmälle nelitonniselle olisi. Mutta koska liikkuminen mille tahansa noista huipusta vaatii jäätiköllä railojen seassa hiihtelyä, päätimme turvautua vuoristo-oppaaseen.

Alkuperäinen haaveeni oli päästä 4027 metriin nousevalle Allalinhornille. Bergführer Büroossa meille kuitenkin suositeltiin vajaaseen 3800 metriin ylettyvää Fluchthornia vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Allalinhornille nousu olisi ollut lähinnä jääraudoilla etenemistä ja laskukin olisi sitten jäänyt melko lyhyeksi, joten päätimme valita mukavan tourin ja kivan, pitkän laskun pelkän huiputtamisen sijasta. Lähdimme siis Rolfin kanssa kohti Fluchthornia aikaisin eräänä aamuna, porvarimatkalaisista kootun 5 hengen ryhmän voimin.

Jo alku oli hieno, sillä Saas-Feen yläasemalle vievä, maan alla kulkeva juna pysäytettiin puolivälissä ja me kömmimme tunnelia pitkin ulos auringonpaisteeseen ja upeaan maisemaan.


Rolf näyttää, minne mennään

Heti ensimmäiseksi pääsimme laskemaan lyhyen laskun loivaa jäätikköä pitkin hieman alemmas, mistä aloitimme skinnaamisen kohti Fluchthornia. Lasku oli todellakin loiva, ja lumi kylmää sekä laudan pohjassa Hakuban kelin voiteet. Päädyin siis työntämään sauvoilla vauhtia! Rolf laittoi lumikengillä kävelevät pojat köysiin railojen vuoksi, mutta me suksijat saimme kulkea vapaana.

Skinnaaminen tuntui yllättävän hyvälle korkeudesta huolimatta. Edellisinä päivinä Saas-Feen ylimmillä rinteillä ajatuskin liikkumisesta alkoi hengästyttää ja kärsin melkoisesta päänsärystä koko ajan ylhäällä ollessani. Näköjään totuttelu oli kuitenkin auttanut, suksi kulki hyvin ja eniten taisin hengästyä niistä maisemista.



Kaikilla ryhmässämme ei kuitenkaan ollut yhtä helppoa ja päädyimme odottamaan viimeisinä tulevia jatkuvasti. Ilma oli kylmä ja opaskin alkoi huolestua meidän odottajien tarkenemisesta. Kun vielä sää muuttui auringonpaisteesta jäätävän kylmäksi tuuleksi ja näkyvyys huononi merkittävästi, ei auttanut muu kuin kääntää sukset ja laudat alamäkeen jo ennen huippua.


Keli muuttumassa

Suunnitelmien muuttaminen, ja erityisesti palaaminen takaisin ennen huipun saavuttamista on ehkä opettavaisinta koko touhussa. Ei ole mitään väliä, kuinka paljon sinne huipulle haluaa, vuoret sanovat aina viimeisen sanansa sinne pääsemisessä. Viisas on se, joka nöyrtyy ja kääntyy takaisin hyvän sään aikana. Oppaamme Rolfin sanoin, vuoret odottavat. Ehkä pääsemme huipulle seuraavalla kerralla. Tai ehkä sitä seuraavalla. Ihminen ei voi vain päättää ja marssia minne haluaa, vaan ihminen on se kaikista pienin ja mitätön piste kaiken sen valkeuden keskellä. Siinä onkin koko homman viehätys.

Lasku alas alkoi taas pienellä hiihtämisellä. Janne tipahti edeltäni kainaloitaan myöten railoon, mutta pääsi onneksi kömpimään sieltä ylös. Vähäisen lumen takia jouduttiin myös laskemaan alas hienon näköiseen jääkuoppaan, minkä toista laitaa kavuttiin sitten ylös. Siinäkin hommassa olisi taas jääraudat kelvannut, mutta tulipahan ainakin lämmin siinä kiipeillessä. Opas kertoi, että kuoppa olisi tuulen vuosisatojen aikana jäätikköön kaivertama. Ehkä siinä on ollut muitakin eroosiotekijöitä mukana, mutta täytyy myötää että kyllä siellä kuopassa melkoinen tuulenpyörrekin oli.

Kuopasta päästyämme lasku alas oli todella mukava, vaikka näkyvyys vähän vaihtelikin. Löytyi mukavan pehmeää puuteria ja kivoja näkymiä. Laskimme alas Mattmarkin tekojärvelle, minkä jyrkät rannat kiersimme tunnelin kautta. Siitä vielä muutama kilometri rentoa lojottelua ja päädyimme Saas-Almagellin kylään, josta ajelimme taksilla takaisin Saas-Feehen.


Kalle ja Rolf maalissa

Lähimpään ravinteliin kahville, kaakaolle, oluelle ja Apfelstrudelille, nam! Hyvä päätös hyvälle reissulle =)


Kiitos seikkailuryhmälle, eli Kallelle, J-P:lle, Jannelle ja Tonylle, joka veti ensikertalaisena todella hienosti. Sekä tietysti kiitos oppaalle Rolffille!

Porvarimatkat
Saas Fee Guides
Saas Fee
Kartta

Nyt on vielä syy tulla takaisinkin, nimittäin Allalinhorn. Kesällä se olisi kuulemma hyvä... =)