Puolen vuoden juoksutreenit huipentuivat puolikkaaseen Kaarinassa eilen. Tuo päivä tuntui jo pitkään olevan niin kaukana tulevaisuudessa, etten uskonut sen tulevan näin pian. Takana on nettivalmentajani my ASICS:n mukaan 65 juoksulenkkiä, 54 tuntia treeniä ja 466,9 taitettua kilometriä. (Olisi kai pitänyt juosta sata metriä pitempään, niin ois tullut tasaluku!) Joskus huhtikuussa aloittelin parin kilometrin lenkeillä, ja eilen löysin itseni lähtöviivalta miettimässä, ehdinkö sittenkään lämmitellä tarpeeksi. Lähtö tosiaan tuntui tulevan äkkiä, mikä oli toisaalta hyvä, sillä vaikka keli oli upea, oli se myös sen verran viileä että lähdön odottelu olisi kyllä kylmettänyt lihakset äkkiä. Kun nyt kerrankin kirjoitan blogiin tuntoja näin tuoreeltaan, niin ajattelin jakaa muistikuvat matkan varrelta:
0-1 km:
Vilkuttelin vieressä seisovalle Kallelle ja yhtäkkiä letka nytkähti liikkelle. Lähdin rauhallisesti ja koitin olla jäämättä jalkoihin, sillä reitti sukelsi välittömästi alikulkutunneliin, ja joillakin takaa tulevilla tuntui olevan kova kiire. Juoksin neljän naisen porukan takana, joista yksi totesi "tässä sitä nyt sitten mennään", ja yhdyin mielessäni heidän fiilistelyyn.
1-3 km:
Kyselin vieressä juoksevilta kahdelta mieheltä, mitkä kilometrimerkinnät mahtoivat tarkoittaa meidän reittiä. Hekään eivät tienneet ja jäin hetkeksi juoksemaan heidän rinnalle. Toinen kertoi, että ensimmäisellä viidellä kilometrillä ei kuulemma saisi hengästyä, johon toinen röyhtäisi ja kysyi, että saako sitten röyhtäillä. Sitä pohdittiin hetken aikaa, ja lopputulos oli, että ei röyhtäilyä kovin pahalla katsota, ainakaan jos ei hengästy röyhtäilystä. Jutut olisi varmaan vielä tästä parantuneet, mutta onneksi ukkelit päättivät, että juoksen liian hitaasti ja ottivat 30 metrin etumatkan, missä ne sitten pysyivätkin ihan viimeisille kilometreille saakka. Lähitalon parvekkeelta kuului kannustushuutoja, ja minä ja edessä edelleen juokseva naisporukka vilkuteltiin takaisin.
3-5 km:
Juoksin hyvin samaa tahtia kahden tytön kanssa, ja kysäisin tiesivätkö he mitä vauhtia mennään. Toisella olikin kello, mikä kertoi vauhdin olevan jopa hieman liian reipas minulle. Jättäydyin tyttöjen perään, mutta kovin paljoa en malttanut hiljentää ja kuuntelin toisella korvalla tyttöjen jutustelua. Ensimmäinen juomapiste tuli hieman neljän kilometrin jälkeen.
5-7 km:
Aloin juttelemaan edelläni juoksevien tyttöjen kanssa, kun heidän vauhtinsa tuntui vain niin sopivalta vaikka olikin vähän reippaampi kuin olin ajatellut. Seuraavalle juomapisteelle mennessä oltiin jo ehditty käydä läpi kaikkien juoksuhistoria.
7-10 km:
Meni jutellessa samojen tyttöjen kanssa, joista toinen päätti keskeyttää yskän takia kympin kohdalla. Vauhti reipastui kymppiä kohti tultaessa.
10-14 km:
Jatkettiin toisen tytöistä, Suvin, kanssa juoksua yhtä matkaa. Kympin kohdan vauhdin lisäys alkoi tuntumaan jaloissa. Alkumatkan röyhtäilijämiehet juoksi edelleen 30 metriä meidän edessä. Päätimme ottaa heidät kiinni ennen maalia.
14-17 km:
Omat voimat tuntui olevan aivan lopussa. Ennen 17 km:n juomapistettä usutin Suvin jatkamaan yksin, koska hänellä tuntui olevan vielä voimia ja vauhtia enemmän. Suvi muistutti minua laulusta, missä lauletaan "viimeiset viisi kilometriä". Röyhtäilijämiehetkin erosivat, toinen jäi taakseni ja toinen jatkoi edelläni. Ajattelin, että tuntuupa pahalta, mutta se loppuu sitä nopeammin, mitä nopeammin pääsen maaliin. Joten lenkkaria toisen eteen vaan. Taistelin kohti juomapistettä, ja tulin siihen tulokseen, että energiageeli on vedettävä, muuten en jaksa. Sain alas puolet geelistä, ja melkein oksensin ennenkuin sain vettä päälle. Kävelin muutaman kymmenen metriä ja ryystin huolellisesti kaiken veden. Sitten oli pakotettava jalat taas juoksuun.
17-20 km:
Kuin taian vaikutuksesta jaksoin taas juosta hieman paremmin geelin jälkeen. Sain röyhtäilijämiehen kiinni ja jäin peesiin, mutta jonkun matkan päästä mies vilkaisi taakseen, tuhahti, ja repäisi lisää vauhtia niin, etten pysynyt enää perässä. Menköön. Otin tavoitteekseni päästä aina seuraavan valopylvään kohdalle, ja unohdin kaiken muun. Kyllä tuntui valopylväiden välikin pitkältä, mutta matkanteko kuitenkin helpottui.
20km - maali:
Maali oli ärsyttävästi näkyvissä koko matkan. Tai oikeastaan varmaan jo jostain 19 km:n kohdalta. Heti kahdenkympin jälkeen oli alikulku, josta en päässyt juoksemalla ylös. Jalat oli vaan niin kankeat, että luovutin ja töpötin lyhyillä kävelyaskelilla ylämäen. 20,6 km:n kohdalla oli vielä juomapiste, josta en kyennyt jatkamaan ennenkuin hörpin muutaman kulauksen urheilujuomaa. Ennen maalia oli vielä puuduttavat 300m maalin ohi, käännös ja 300 m hiekkapohjaista pyöräilytietä maaliin. Vilkuilin kelloani, joka lähestyi uhkaavasti tavoiteaikaani, ja koitin lisätä vauhtia. Maaliviiva ylittyi ajassa 2.19.14!! Eli 46 sekuntia tavoitetta paremmin!
Suvi oli tullut maaliin noin kolme minuuttia ennen minua, ja oli odottamassa minua maalialueella. Ilman hänen tsemppaustaan en olisi varmasti päässyt niin lujaa, eikä tämäkään juoksu olisi ollut näin suuri elämys, joten kiitos mahtavasta juoksuseurasta vielä kerran!!
Lopuksi vielä täytyy sanoa, että olen lukenut joitakin kertomuksia puolikkaalta ja maratonilta, jotka useimmiten päättyvät onnelliseen maaliintuloon ja voittajafiilikseen. Blogia seuranneet jo tietävätkin, että minun kohdalla voittajafiilis helposti vaihtuu melkoiseen pahoinvointiin rankan suorituksen jälkeen, ja niin kävi tälläkin kertaa. Jotain on kuitenkin ehkä opittu, sillä olin jo samana iltana noin 5 tunnin jälkeen taas kunnossa ja pystyin syömään ja juomaan (viimeksihän taisi mennä lähemmäs 24 tuntia). Mutta taas tuli vannottua, että niihin energiageeleihin en enää koske!! En syytä pelkästään energiageeliä pahoinvoinnistani, sillä se tulisi todennäköisesti ilmankin, mutta on se niin kamalaa mömmöä, että ei se ainakaan auta asiaa. Maratonia varten täytyy kyllä miettiä jotain vaihtoehtoja. Hyviä ideoita otetaan vastaan :)
No comments:
Post a Comment