Kohti Appistunturia (4)

Yöllä oli perinteisesti ensin kylmä, sitten kuuma. Mistä kummasta se voi johtua? Ja samaan hengenvetoon vielä toinenkin ihmeellinen asia, miksi makuupussi on aamulla päältä niin kostea? Toisilla taas ei ole, mikä aiheuttaa usein pienoista kateutta, sillä minun makuupussi on aina ihan märkä ulkopuolelta. Ei ole reilua se.

Yöllä sateli ja aamuyöstäkin tuli vielä välillä kovastikin vettä, mutta herätessämme oli onneksi vain ihan mahoton sumu. Ja onneksi myös tuuli jonkun verran, tuntuu että se kosteassakin säässä kuivattaa pikkasen. Tämän aamun suurin onnenpotku oli ehdottomasti se, että sade oli lakannut ja saatiin syödä ulkona rauhassa aamupalaa. Jotenkin ilma oli niin sateisen oloinen, että vähän pelkäsin sateen alkavan uudelleen minä hetkenä hyvänsä. Etenkin sinä hetkenä, kun minulla on höyryävän kuuma puuro lautasella ja kahvit kuksassa. Mutta se ei alkanut, ja siitä voi ihminen tulla hirmu onnelliseksi :)

Aamupalan aikana pohdittiin mihin tänään käveltäisiin. Appistunturi veti meitä puoleensa, ja koska aikaa ja evästä vielä riitti, päätettiin kulkea sinne päin tänään. Luultavasti ehtisimme aivan Appiksen juurelle jo tämän päivän aikana. Siispä rinkat selkään ja kompassista suuntaa. Ensiksi se näytti kohti Kulvakkojärveä, joka kierrettiin etelän puolelta.

Kulvakkojärveä kiertämässä, kovin on synkän ja sateisen näköinen päivä. Onneksi ei kuitenkaan paljoa satanut!

Kulvakkojärvi beach :) Hieman aurinkoisemmassa säässä olisin ehdottomasti käynyt uimassa!

Kulvakkojärven kierrettyämme noustiin Kulvakkopäiden pohjoispuolelle ja sieltä pienen arpomisen jälkeen lopulta nappisuunnistuksella (tai tuurilla) alas Kiertusjärven ja siitä laskevan joen risteykseen. Tällä etapilla saatiin esimakua siitä, mitä maasto on täällä silloin kun ei olla avotunturissa. Mäntykankaista ei ole tietoakaan, vaan maasto on yllättävän suurelta osin isovarpuista ja kuusikkovaltaista korpea. Joutuu nosteleen jalkoja! Plus suunnistaminen menee hyvin pitkälti kompassin varassa, kun ei sieltä mättäiden keskeltä näe minnekään. Edes Jarkko! Kiertusjärven kohdalla päästiin kahluuhommiin ekan kerran tälle vaellukselle.

Kartanluku/suunnanarpomishetki. Rinteilläkin oli soita ja vaivaiskoivut kohta minua pitempiä, en halua valittaa, mutta perhana että niihin kompastuu helposti!

Eka kahlauspaikka, ei paha. Ei edes jäälauttoja ajelehtinut joessa kuten viime vuonna... :)

Joen ylityksen jälkeen käveltiin vielä lyhyt etappi Appisjärven eteläpäähän, taas kahluuhommia ja sen jälkeen lounasta järven rannassa.

Järven puolelta oli parempi kiertää, kun oli tasaisempi pohja ja vähemmän virtausta kuin joessa, miinuksena tosin vähän pitempi kahluumatka.. :)

Lounaskokki

Lounaspaikalta lähtiessä nähtiin edessäpäin kaksi korppia, jotka kaartelivat taivaalla ympyrää yhdessä kohtaa. Heti tuli mieleen että siellä on haaska, ja tietysti kompassisuunta osoittaa juuri sinne päin. En tiedä alkoiko vilkas mielikuvitukseni heti laukkaamaan, mutta viimeisellä etapilla, kun suunnistettiin Pistoolivaaran lounaispuolelta, metsäisestä satulasta kohti Appistunturia, minusta tuntui että emme ole yksin. Muutaman kerran pysähdyttiin katsomaan jälkiä ja jätöksiä, mutta sammaleisessa maastossa niistä ei voinut olla täysin varma. Yksi jälki löytyi, mistä pystyi kohtuullisella varmuudella erottamaan melko suuret kynnenpainaumat sammaleisiin, mutta loput jäljet oli enemmän tai vähemmän epämääräisiä painanteita. Jälkiä siellä kuitenkin oli, ja yhdet epäilyttävän näköiset jätökset myös. Sanoisin että jonkun pedon valtakuntaa siis. Vaelluksen jälkeen käytiin Kiilopäällä kävelemässä, ja nuotiopaikan tietotoimistossa eräs vaeltaja tiesi kertoa, että joku toinen vaeltaja oli tänä syksynä kävellyt karhun kanssa vastakkain jossakin Ylemmän tai Alemman Appislompolon tienoilla. Eli aika lähellä, jaiks!

Appisjärven maisemia Pistoolivaaraan noustessa

Suota, suota, kierretään, kierretään. Aina siitä joku lonkero ylettyy kuitenkin meidän reitille!

Omituinen pöhelikkö keskellä avosuota

Kun lähdettiin laskeutumaan Pistoolivaarasta alaspäin, edessämme aukesi Appistunturin maisemat. On se kyllä hieno ja massiivinen tunturi! Olispa mukavaa päästä käymään huipulla! Alkoi olla jo ilta, joten päätettiin katsella leiripaikka ja hetkisen etsiskelyn jälkeen sellainen löytyi sitten läheltä Pikku-Kaarreojaa, komeilla tunturinäkymillä.

Appistunturin huipuksi paikannettiin oikeanpuolimmainen töppyrä, vasemmanpuoleinen on Appisnulkki

Iltaruokaa syödessämme ihailtiin maisemia ja aprikoitiin huomisen säätä. Ennen lähtöä ennusteet lupasivat huomiselle pelkkää sadetta aamusta iltaan, mutta olihan mahdollista, että ennuste olisi muuttunut. Sateessa ja sumussa Appistunturille ei kannattaisi lähteä hortoilemaan, vaan siinä tapauksessa olisi parasta kääntyä takaisin kohti Kultalaa, minne arvelimme olevan parin päivän matka. Linnuntietä paljon lyhyempikin, mutta olimme jo oppineet Hammastunturin erämaan ominaispiirteistä sen verran, että ymmärsimme tutkia karttaa tarkemmin. Suuret suot ja Ivalojokea lähestyttäessä jyrkät rotkot pitäisi kiertää ja siihen menisi aikaa. Nyt olisi Appistunturi mukavan lähellä, mutta jääkö sen huiputus kuitenkin seuraavaan kertaan?