Kuuhulluutta muumilaaksossa

Terkkuja taas Innsbruckista!

Tultiin tänne viime perjantaina, ja ehdittiin jo viikonloppuna toteuttamaan yksi kauan elänyt haave yöpymisestä vuorilla täyden kuun aikaan. Viikonlopun sää näytti kirkasta keliä ja lumitilanne kuulosti olevan ok tourausreissua varten, joten lähdettiin heti suorilta reissuun lauantaiaamuna.

Noustiin ensin Nordparkin kabiinilla toppiin, kivuttiin viimeiset metrit Hafelekarspitzelle, ihailtiin uskomattoman hienoa maisemaa Innsbruckin suuntaan, ja tiputeltiin sitten huipun lähettyviltä alas kohti pohjoista. Löydettiin vielä tosi kivan näköinen kuru, mitä ei vielä oltu laskettu!

Maisemia Hafelekarilta länteen

Alhaalla Innsbruck

Kalle harjanteella, mistä laskettiin tuonne varjon puolelle

Kun pääsee Nordketten toiselle puolen, maisemat muuttuu kyllä ihmeellisesti. Innsbruckiin päin katsellessahan kaupunki näyttelee maisemassa suurta roolia, mutta kun laskee tuonne toiselle puolelle, saapuu hiljaiseen ja rauhalliseen laakson perukkaan, missä lähinnä gemssit näyttävät käyskentelevän, satunnaisten touraajien lisäksi. Upeiden maisemien ohella juuri se rauhallisuus on siellä niin mahtavaa. Kännykkäkään ei kuulu, joten onpahan aivan loistava pakopaikka babyloniasta.

Tästä!

Seuraavalta kukkulalta kuva tulosuuntaan, Hafelekarspitze on kolmas huippu vasemmalta ja meidän lasku tuli huipulta vähän vasempaan

Nousut (ja laskut) on melko lyhyitä tuolla, joten ehdittiin saada peräti kolme laskua ennen kuin kruisailtiin Pfeishütten eteen. Itse hütte on talvella kiinni, mutta pihapiirisssä on pikkuruinen "Notraum", missä saa yöpyä tilapäisesti pientä maksua vastaan. Jouduttiin heti tekemään vähän lapiohommia jotta päästiin sisälle. Uusi kotimme oli sisältä pieni, sisältäen lähinnä tuplakerrossängyn, vanhan ajan puulla toimivan hellan sekä pienen penkin ja pöydän. Ympäristöä tutkittuamme löysimme oikeastaan kaiken mitä siellä voi tarviakaan: puita, tulitikkuja, sytytyspaloja, astioita, kattiloita, pannuja, jopa ruokaa todellisen hätätapauksen varalle. Itse huone oli alkuun yhtä kylmä kuin ulkoilmakin, mutta lämpesi kyllä uskomattoman hyvin hellan avulla. Auringon laskiessa virittelimme hellaan tulet ja keittelimme pastaa. Lähes viimeisillä valoisilla hetkillä kuulimme yllättäen ulkoa ääniä, seuraksemme tupaan tupsahti saksalainen, noin meidän ikäinen pariskunta. Hüttellä ei ollut vieraskirjan (ja oven edessä olevan lumimäärän) mukaan vieraillut ketään kahteen kuukauteen, ja nyt kahdet vieraat samana iltana! Ilta menikin sitten mukavasti kaikenlaista jutellessa.

Toinen nousu alkamassa, toka lasku näkyy taustalla. Aah nämä maisemat!

Kalle vikalla laskulla

Pfeishütten Notraum

Pimeän tultua kävimme ulkona ihastelemassa täysikuuta, joka juuri ilmestyi lähimmän vuoren takaa valaisten koko laakson ihmeellisellä kajollaan. Tästä olin jo pitkään haaveillut, saada katsella lumisia vuoria täyden kuun valossa! Ja näky oli juurikin niin hieno kuin olin kuvitellutkin. Mielen täytti se ihana tunne, kun et kaipaa mitään, etkä haluaisi olla missään muualla kuin juuri siinä, missä sillä hetkellä olet. Onnellisuus.

Muumilaakso kuunvalossa

Kahdeksan aikaan koko porukka vetäytyi makuupusseihinsa. Kuuntelin hetken tulen viimeisiä rasahteluja hellassa, ja pian nukahdin makuupussissani suloiseen lämpöön. Kun mikään ei ollut herättämässä, nukuimme kaikki mahtavat 12 tuntia, ennenkuin ensimmäinen kävi jälleen sytyttämässä tulet hellaan.

Kymmenen aikaan hyvästelimme saksalaiset ystävämme, jotka jatkoivat eri suuntaan kuin me, ja lähdimme nousemaan kohti Stempeljochin satulaa. Matkalla tavattiin yksi laakson asukkaista, gemssi kuljeskelemassa vastakkaisella puolen laaksoa. Satulassa tuuli kovaa, pidimme lyhyen tauon ja lähdimme laskemaan alas melko pian. Lasku oli taas samaa tavaraa kuin eilenkin, kivikovaa tuulenpakkaamaa, jonka päällä oli siellä täällä pieni kerros pehmeää lunta. Laskiessa sai todella olla tarkkana ja laskea, mistä olen aina tykännyt! Alhaalla metsän suojassa pidimme pidemmän evästelytauon auringon paisteessa, tuulesta ei täällä ollut enää tietoakaan. Loppumatka Absamiin olikin melko jännittävää laskua, kiertelimme välillä melko syvällä jossakin uomassa, sitten sen vierellä, ja lopuksi vielä tuttua rodelbahn-meininkiä, tällä kertaa onneksi päivän valossa!

Ja matka jatkuu, aamuaurinko vähän piilossa.

Maisemat selän takana, huutelee palaamaan vielä uudestaankin eikö?! Vasemmalla näkyy vielä eilispäivän viimeinen laskukin.

Laskun varrelta, puuterilla tää ois varmasti menny top10-laskuihin koskaan. Nytkin kyllä tykkäsin!

Kalle evästauolla laakson lämpimässä

Kyllä tosta kelpaa paikallisten jägermaistereiden tähystellä!

Taas täytyy antaa Innsbruckin paikallisliikenteelle pisteet, sillä saavuimme tuntemattoman kylän laidoille sunnuntai-iltapäivänä, kävelimme kymmenisen minuuttia kylään päin, löysimme bussipysäkin, odotimme kymmenen minuuttia ja pääsimme bussilla melkein kotiovelle. Olihan siinä ehkä vähän tuuriakin mukana, mutta täydellinen päätös täydelliselle täyden kuun hyttereissulle. En voi muuta kuin kiittää ja kumartaa, kaikkea sitä pääseekin tekemään!!