Pääsiäishiihtelyä

Hiihdeltiin pääsiäisen aikaan Kallen kanssa mutkat Kesängin kautta Lainiolle ja sieltä sitten tasaista pitkin takasin. Kesänkijärven parkkipaikalta lähti jälki suoraan tunturiin, joten mentiin siitä sen perinteisen Pirunkurun sijasta.

Ylhäällä oli vielä varvut ja puut kauniisti kuuran peitossa, vaikka alhaalla oli jo lämpöasteita. Takkiakin tarvi vasta kun siinä tunturin päällä hiljennettiin vauhtia.


Kesängin kuuraiset puut


Ylläs Kesängiltä päin ihasteltuna

Kesänki olikin aika pitkä tunturi, sillä jonkun aikaa saatiin tunturin päällä hiihtää ennen kuin oltiin pohjoispuolen laella. Jotku oli nousseet murtsikoilla Pirunkurua ylös ja luistelivat tuulen kovettamaa lakea pitkin menemään. Onneksi ei tarvinu kattoa miten ne laskee alas, en olis kyllä uskaltanukaan. Siinäpä on ainakin extremelaskua!

Me laskettiin Kesängin ja Lainiotunturin väliin, josta matka jatkui taas ylös Lainiolle. Alhaalla oli tosin suota ja puro, jonka ylityspaikka kannattaa katsoa tarkkaan ainakin näin kevättalvella. Kalle kävi uittamassa mononsa purossa, sillä aikaa kun mie säädin kamani hiihtokuntoon. Viisaampana sitten itse etsin hieman paremmin kantavan ylityspaikan ja pääsinkin kuivana yli. Eilisellä murtsikkaretkellä oltiin pongattu valmis nousu-ura ylöspäin, ja sitä pitkin olikin mukava nousta. Lainion eteläseinä oli mukavan jyrkkää, ja siitä olisi varmasti saanut hyviä laskuja takaisin alas. Me kuitenkin päätettiin lähteä tutkimaan Lainion pohjoisosia, lumikin oli jo ihan märkää eteläseinällä.


Kesängiltä alas, kiva lasku vaikka lumi ei aivan pyydaa ollukaan. Kalle maastoutuu tapansa mukaan =)


Ja ylös kohti Lainion huippua

Kartassa näytti, että luoteeseen päin Lainiolta tulisi alas kivan näköinen Lumikuru. Se kohta, missä luulimme olevamme ”ihan kohta huipulla”, olikin vasta noin 1/3 matkasta. Loppumatka oli todella loivaa ja koko ajan näytti siltä, että seuraava kumpu olisi huippu…mutta jokaisen takaa paljastui aina uusi huippu. Luulin jo ettei se tunturi lopu koskaan! Kun sitten vihdoin oltiin oikeasti siellä huipulla, oli alkumatka alaspäin luonnollisesti sitä samaa loivaa lojottelua. Löydettiin Lumikurun alkuun aivan suorilta, ja olihan se hieno kuru, melko massiivinen ja jyrkät seinät kuten Pirunkurussakin, mutta isompi. Keskeltä se vain oli harmittavan tasainen. Damn. No tulipahan nähtyä. Laskullisesti kyllä kannattaa näköjään pysytellä Lainion eteläpuolella, jos ei ole pakkomielteitä huiputuksesta.


Kalle kruisailee Lumikurussa

Alhaalla hiihdeltiin hetki taas latua pitkin Kotamajalle syömään eväitä. Latukahvio oli jo mennyt kiinni, mutta kota oli auki joten tehtiin tulet sinne. Äkäslompoloon näytti olevan 8 km hiihtomatka, mutta ainaki meillä eilisestä poiketen oli pitoa suksien pohjassa! Murtsikoijat taas vähän katteli meidän menoa kun lähdettiin latua pitkin kohti Lompoloa =) Poikettiin kuitenkin hiihtoladulta hyvin pian pois, kun muistettiin että auto oli edelleen Kesänkijärven rannalla. Suunnisteltiin siis kohti Kellostapulia ja aika kivasti päästiin takaisin parkkipaikalle. Matkalla oli tokka maleksimassa meidän polulla, oli kakkaa lumella!