Kultalan kautta kotiin (6 ja 7)

30.8.2015

Leirissämme oli Oskarin oksa ;)

Sateisen päivän jälkeen kaikki on yleensä tuplasti hienompaa, kun muistaa arvostaa sitä ettei sada. Niin tälläkin kertaa :) Aamu alkoi siis iloisissa merkeissä metsäleirissämme suon laidalla. Yöllä tuli tosin vähän valvottua ja kuunneltua metsän ääniä...vaikka ei sieltä kyllä mitään kuulunut, mutta kuuntelin silti varoiksi toista tuntia :) Joskus minulle tulee teltassa näitä hetkiä, että alkaa jännittää! Mutta onneksi yleensä väsymys vie voiton ennemmin tai myöhemmin.

Kun saatiin leiri pakettiin, jatkettiin eilen kartalta katsottua reittiä kohti Kultalaa. Otettiin alkulämmöt nousemalla heti yllättävän jyrkkää rinnettä ylöspäin, missä välillä jouduttiin jopa kiertelemään kallioitakin. Ympäröivä metsä oli hienoa, jylhää kuusikkoa. En olisi osannut etukäteen kuvitella tänne näin sankkoja kuusikoita. Ei oltu leirissä jaksettu enää kahlata suolle täyttämäänn vesipusseja, joten tehtiin pieni lisälenkki kartassa näkyvälle purolle. Sitä kautta näytti maastokin loivemmalta, ja jatkettiin kohti kartassa näkyvää nimetöntä tunturin huippua.

Soita riittää ja niitä ilmestyy eteen joka paikassa. Monesti ne on vielä malliltaan tällaisia pitkulaisia. Tämä ei onneksi ollut kovin leveä, mutta ei tästäkään ihan keskeltä uskaltanut edes yrittää yli.

Päätettiin jättää rinkat hetkeksi ja kivuta kallioisen tunturin huipulle. Sieltä saatiinkin uskomattoman hienot näkymät, aivan bonusyllärinä! Tunturi ei ollut mitenkään korkealta näyttävä ja itse asiassa puustokin loppui vasta parikymmentä metriä ennen huippua. Ikään kuin lohdutuksena Appistunturin huiputuksesta luopumisesta saimme kuitenkin ihailla Appistunturia vähän kauempaa. Ja montaa muutakin siinä samalla. Pongasimme myös tuttuja paikkoja sekä eiliseltä että aivan alkumatkasta. Vieressämme kohosi Kehäpää, ja alhaalla meidän välissä oli suo, minkä laidassa toisena vaelluspäivänä pidettiin mukava lounastauko. Emme pitäneet mitään kiirettä vaan istuskelimme kallion päällä pitkän tovin ja katselimme maisemaa kaikessa rauhassa. Aina sieltä vain löytyi lisää kiinnostavia kohtia.

Huipun jälkeen otettiin seuraava suunta ja taas kuljettiin sankassa kuusikossa, soita väistellen :) Lopulta tultiin rakkakivikon laitaan, mihin aurinko paistoi mukavasti. Kuin tilauksesta pieni purokin solisi mättäiden ja kivien lomassa, joten päätettiin pitää lounastauko. Istuskeltiin taas pitkä tovi, juotiin kahvit ja kuivateltiin viimeisiä sateen jäljiltä kosteita varusteita auringossa.

Lounasravintolan pöydästä oli tällä kertaa tällaiset maisemat

Pitkän lounaan jälkeen oli vuorossa Korhosenojan yli kahlaaminen. Sitä ympäröi suot molemmin puolin, joten reunat olivat melko jyrkät. Onneksi huomattiin kohta, mistä pääsi mukavasti yli. Jäätiin ylityksen jälkeen vielä peseytymään ojan varteen. Naureskelin, että ihan kuin oltaisiin menossa isollekin kirkolle, siis Kultalaan yöksi, että pitää siistiytyä ensin :)

Korhosenoja

Soinen kuusikkomaasto muuttui mäntykankaaksi vasta Ivalojoen rantaharjulla. Voi että siellä oli mukava kävellä! Pysähdyttiin vielä kerran, tällä kertaa poimimaan mustikoita, sillä niitä oli aivan valtavasti, suuria ja makeita. Syötiin ja poimittiin puolisen litraa mukaankin.

Kuljettiin korkeuskäyrien mukaan Kultalaan sieltä, mistä helpoimmalla päästiin. Huikean jyrkkä on kyllä tuo joen ranta! Kultalassa sitten tuttu telttapaikka, tutut polttiaiset ja niiden vuoksi mahdollisimman paljon savuttava nuotio...se muuten toimii!

________________________________________________________



31.8.2015

Viimeinen vaelluspäivä! Kultala oli aamulla täydellisen sumun peitossa, joka loi omanlaisensa jännittävän tunnelman. Varsinkin päärakennus näytti minusta jälleen niin kiehtovalta siellä sumukiehkuroiden ja auringonsäteiden seassa.







Sumun hälvettyä paljastui sininen taivas ja ihana auringonpaiste. Annoimme teltan kuivua vielä hetken auringossa ja kävimme kirjoittamassa terveiset autiotuvan vieraskirjaan sekä kurkkimassa Kultalan väentuvan ikkunoista sisään. Se rakennus jäi menomatkalla tutkimatta, mutta se olikin lukossa ja on mitä ilmeisimmin yöpymiskäytössä edelleen.

Sitten jälleen huikean pitkälle riippusillalle, mistä tällä kertaa sai ihailla jo hieman ruskan värejäkin. Täyttä väriloistoa ei tietenkään vielä ollut, mutta alkumatkaan verrattuna keltaisia laikkuja näkyi jo tasaisesti joka puolella.







Sillan jälkeen saatiin taas alkulämmöt kipuamalla reilut 500 porrasta rantaharjun päälle. Rinkka selässä siinä on kyllä porrastreeniä sanon minä! Ja on muuten huikea lämpötilaero joen aurinkoisella ja varjossa olevalla puolella, mutta kyllä nuo portaat piti huolen siitä, että kylmä ei tule :)

Ylhäälle päästyä saatiin ihailla maisemia tällä kertaa ilman sumua. Tämän maiseman nähdessä alkaa näköjään joka kerta leffamusiikit pyörimään mielessä. Vaikka olenkin enemmän avotunturimaisemien fani, niin kyllä tääkin on hieno!

Toistettiin ensimmäiseltä päivältä tutut alamäet ja ylämäet tällä kertaa päinvastaisessa järjestyksessä. Patatunturin näköalapaikalle kivuttiin tietenkin, ja sieltä saatiin vielä viimeiset silmäykset Hammastunturin erämaahan. Hassua, miten sen mieltää niin, että tuo erämaa alkaisi vasta Ivalojoen toiselta puolelta. Taitaahan se alkaa suurinpiirtein jo nelostien länsipuolen ojasta?

Patatunturin jälkeen otettiin pieni suunnistuspätkä, jotta päästiin lounastauolle vähän kauemmas polusta. Löydettiin kaunis lounaspaikka jälleen, ja saatiin vielä nautiskella auringonpaisteesta. Dramaattisen näköisiä pilviä nousi erämaasta, mutta meillä oli huikea tuuri sillä sade odotteli siihen saakka että me päästiin autolle.

Lounaan jälkeen ohjelmassa oli vielä hetkinen kävelyä, Sotajoen epäilyttävä riippusilta ja sitten viimeinen (kilometrin) ylämäki autolle. Mihin oltiin jätetty herkkukätkö!

Hammastunturin reissu alkoi olemaan paketissa ja tällainen siitä nyt tuli. Ei muuta kuin rinkat autoon ja Saariselälle lepäämään vielä pariksi päiväksi. Hienoa oli päästä näkemään tätä hiljaista kairaa, ja saada kokea jälleen yksi antoisa reissu. Kiitos.