Wednesday, March 16, 2016

Vaelluspäivien kohokohdista (eli syömisestä)



Ruoka-aika retkellä on parasta. Jalkoja ehkä jo hieman painaa ja yleensä nälkäkin on tullut jo muutama kilometri sitten. Tämän retkikunnan ollessa kyseessä ruoka maistuu poikkeuksetta aina, ja vaelluspäivän päätteeksi entistä paremmin. Silti vaellusevääksi on kiva ottaa jotakin hyvää, koska reissussa se maistuu vielä paremmalta! Viime aikoina retkikeittiössämme on kokeiltu uusia juttuja ja seuraavaksi vähän tarinaa siitä. On ollut tosi mukavaa oivaltaa, keksiä, kokeilla ja pääosin onnistuakin uusien vaellusruokaideoiden kanssa.


Jo muutama vuosi sitten Lemmenjoen vaelluksella valmistettiin marjapiirakkaa, josta tuli huikea menestys. Napattiin kaupasta mukaan valmis piirakkapohja-aines ja vaniljakastikepussi. Leirissä poimittiin marjoja, valmisteltiin pohja-ainekset, kasattiin herkullisen näköinen piirakka pannulle ja sitten vain leipomus tulille. Se tietysti paistui pohjasta hyvin, muttei päältä ollenkaan, joten jouduttiin vähän sekoittamaan ja kääntelemään. Sen jälkeen se ei näyttänyt enää piirakalta, mutta maku oli kuitenkin sama :)

Toissa jouluna toi joulupukki meille retkiruoka-aiheisen kirjan. Kirjaa lueskeltiin innolla ja erityisesti kuvia katseltiin vesi kielellä, mutta herkullisen kuuloiset ruuat vaikuttivat myös hirveän monimutkaisilta ja -vaiheisilta valmistaa. Pikkuhiljaa kirjasta on kuitenkin löytynyt riittävän yksinkertaisia ideoita, mistä aloittaa kokeilut.

Vielä kun löytyy mustikoita niin tästä ei puuro enää parane!
Ensimmäinen ruokavinkki oli tehdä omavalintainen siemensekoitus jolla voisi höystää vaikka puuroa tai mysliä. Hammastunturin vaellukselle lähtikin mukaan pieneen minigrip-pussiin sekoitus siemeniä, mantelirouhetta ja kaakaonibsejä joita lisättiin aamupuuroon. Tai minä lisäsin, ja Jarkko katseli epäilevästi. Mutta se oli tosi hyvää! Ja jotenkin tuntui, että puurosta riitti tällä tavalla energiaakin pitempään. Tänä talvena kokeilin kotona maustaa puuroa myös kookoshiutaleilla ja tummalla kaakaojauheella, toimi sekin!

Otimme Hammastunturin vaellukselle mukaan myös mausteisia aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka oli pakattu valmiiksi uudelleen suljettavaan pussiin. Niitä löytyi ihan marketista. Ne maistuivat hyvältä, mutta olivat tietysti tosi öljyisiä ja ne piti lopulta pakata varmaan kolmeen päällekkäiseen pussiin jotta öljy ei päätynyt ympäri rinkkaa. Ja kun ne kaivoi esille miljoonan polttiaisen pyöriessä ympärillä, öljyiset tomaatit toimivat ainakin ihan hyvänä ötökkäansana. Ei lähde ehkä enää uudestaan mukaan, ainakaan ennen kuin niille keksitään toimiva säilytysratkaisu...

Kokeilimme tehdä kirjan ohjeella myös tummaa suklaavanukasta jälkkäriksi. Tätä herkkua syötiin leirissä Appistunturin juurella. Suklaavanukkaasta tuli ehkä enemmänkin suklaakiisseliä (tai sitten ei vain jaksettu odottaa tarpeeksi kauan), mutta yhtä kaikki se oli hyvää ja sopi loistavasti kaupan pussivaniljavanukkaan kanssa. Yleensä jälkkäreitä ei joko ole ollut, tai sitten ollaan paistettu lättyjä. Tämän syksyn vaelluksella kävi kuitenkin niin että lätyt jäi paistamatta, sitä on vieläkin vähän vaikea uskoa =)

Nämä lättykestit pidettiin Lemmenjoella


Viime syksynä löysin mainiolta vaikuttavan nettikaupan, mistä tilasin kuivattuja valkosipulilastuja, tomaattirouhetta, porkkanarouhetta ja sweet chili-kastikejauhetta. Näitä, kuivattua tomaattikastiketta ja jauhelihaa sekä pastaa yhdistämällä syntyi kaikkien aikojen paras retkiateria Keimiöjärven tuvalla. Pitkä päivämatka saattoi tietysti vaikuttaa asiaan myös, mutta kyllä se oikeasti oli tosi hyvää pastaa. Nuo kuivatut jutut eivät paina mitään, eivätkä vie juuri tilaakaan, mutta tuovat ihan pieninäkin määrinä oikein kivasti makua ruokaan. Olisihan niitä voinut itsekin kuivatella, mutta en viitsinyt, jaksanut ja ehtinyt.

Viime lokakuun Ylläs-Hetta vaelluksen ruokalajeista jäi erityisesti mieleen jauheliha-tattikastike ja muusi. Mittasin kotona valmiiksi minigrip-pussiin vajaan puoli desiä maissijauhoja ja ruokaan soveltuvia mausteita. Kuivatut tatit löytyivät valmiiksi kaapista ja muusi oli merkkiä mummon ja kaupan hyllyltä. Paikan päällä sitten sekoitin maitojauhetta kylmään veteen, jauho-mausteseos sinne ja lopulta koko homma kiehuvaan veteen, missä tatit ja jauhelihat olivat jo lilluneet jonkun aikaa. Hetkessä kastike sakeni ja muusi syntyi etukäteen termariin valmiiksi keitetystä vedestä, vähän vaan voita vielä sekaan. En olisi uskonut että tämä ruoka syntyy näin nopeasti ja voi vitsit se oli hyvää. Vaikka ehkä visuaalisesti voi tietysti olla näyttävämpiäkin aterioita, mutta laitetaan silti kuva todisteeksi =)



Tuliko sinulle mieleen hyviä ja helppoja ruokavinkkejä vaellukselle? Laitahan kommenttia niin saadaan taas jotain uutta kokeiluun seuraavalle reissulle! Erityisesti nyt olisi kiva kuulla talviretkien herkullisimmista eväistä... =)

No comments: