Ylläs - Hetta winter edition (etappi 1: Ylläs-Pallas)

Viime lokakuisella Ylläs - Hetta vaelluksella mietin varmaankin jokaisena päivänä sitä, kuinka mukavaa hiihto- ja laskumaastoa reitillä olisi. Siitähän jäi itämään haave saman reitin hiihtämisestä ja mitäs muuta tässä asiassa enää pystyi tekemään kuin lähtemään reissuun :) Sopiva ajankohta löytyi huhtikuun puolivälistä ja aikaa olisi periaatteessa vaikka vappuun saakka. Ei siis mitään kiirettä! Täydellistä!

Kaveria vaan en reissulle saanut, enkä kyllä oikeastaan suuremmin yrittänyt ketään houkutellakaan, sillä yksin vaeltamisen kokeminen kiinnosti minua suuresti. Sooloreissuja en ole aikaisemmin tehnyt yhtä yhden yön reissua lukuun ottamatta, mutta sen perusteella jo tiesin että oikeanlaisella positiivisella mielen latauksella yksin vaeltaminen olisi todennäköisesti varsin mukavaa. Ja sitähän se olikin. Ikävän hetkiäkin kyllä oli, mutta niistä selvittiin. Koko reissua en tosin yksin vetänyt vaan lomaviikkoaan viettävä äitini kävi "vierailemassa" muutamalla tuvalla kanssani. Täällä ei olla oikeastaan missään niin erämaassa, etteikö sinne kaveri päivän hiihtämisellä pääsisi kyläilemään.

Emme omista edelleenkään ainuttakaan ahkiota, vaikka niitä on sillä silmällä jo pari talvea katseltu (vinkkejä hyvistä yksilöistä otettaisiin muuten kiitollisena vastaan). Koska kokemusta ahkion vetämisestä ei ole, tuntui helpoimmalta ratkaisulta lähteä hiihtämään rinkka selässä. Sitä kun olen tehnyt ennenkin ja se sujuu, kunhan rinkka ei ole liian painava. Sainkin toimitettua etukäteen puolet ruuista Pallakselle odottamaan, mikä kevensi rinkkaa mukavasti. Muita varustevalintoja sitten mietinkin aika lailla viime hetkeen saakka. Rinkka ei saanut painaa ihan liikaa, joten jouduin hieman pohtimaan. Olin haaveillut laavuyöpymisistä, mutta päädyin sitten kuitenkin kevyempään makuupussiin ja tupatunnelmiin. Olisi tuollakin pussilla hätätilanteessa kyllä ulkona selvinnyt, mutta vilukissa ehkä hiukan palellen. Hätätapauksia varten mukana kulki myös biwac-pussi.


Päivä 1: Äkäslompolo - Kutujärvi

Ensimmäisenä päivänä hiihdin Äkäslompolosta tutulle Kutujärven Niittypirtille. Keli oli pilvinen ja satelipa matkalla luntakin. Rinkka tuntui kaikesta säätämisestä huolimatta aluksi kamalan painavalta, mutta parin tunnin totuttelun jälkeen totesin, että ei se nyt niin painava sitten ollutkaan. Normi vaellusrinkka. Parista tauosta huolimatta olin hyvissä ajoin Niittypirtillä ja jäin erittäin hyvin lämmitettyyn tupaan (+30 C !) lounastamaan ja kyttäilemään josko pilvet vähän rakoilisivat kuten sääennusteessa oli luvattu. Minulta nimittäin puuttui Ylläksen seitsemästä huipusta enää Pyhätunturi ja se olisi sopivasti tuvan vieressä huiputusta ajatellen, jos vain keli sallisi. Lounasseurana tuvalla oli muutamia murtomaahiihtäjiä, jotka kaikki kyselivät mihin olin matkalla niin ison rinkan kanssa. Yhdelle kun vastasin, että Hettaan, syntyi syvä hiljaisuus. Missä se on? :)

Melkein kellontarkasti ennusteen mukaan keli alkoi kirkastua ja minähän lähdin tietysti heti innosta hihkuen hiihtämään ylöspäin. Pyhätunturi täältä tullaan, vihdoin! Tätä olin niin monesti jo suunnitellut :) Tulikin tosi kaunis huiputussää, aurinko paisteli pilvien lomasta ja muiden tuntureiden takana dramaattisen näköiset pilvet saivat koko maiseman näyttämään maalaukselta.

Kukastunturi valokeilassa

Pyhätunturi oli kyllä jännän oloinen paikka. Sellaista pienipiirteistä notkoa ja painaumaa oli rinteellä paljon, niin että navigointikin oli jo pikkasen hankalaa. Eikä se kyllä puurajan jälkeenkään helpottanut siinä mielessä, että huippua oli tosi vaikea määritellä! Siellä oli suorastaan kilometritolkulla aakeeta ja laakeeta ja huippuja ties kuinka monta. Hiihtelin ensin kohti lähintä huippua ja sen jälkeen käänsin sukset vielä toisellekin huipulle. Kartassa näkyi huippujen välissä olevan myös pieni lampi, ja heti tuli mieleen että tämä olisi takuulla näkemisen arvoinen paikka kesälläkin!

Lainio on kuin siveltimellä maisemaan maalattu

Ylhäällä puhalsi melko kylmä viima, mutta en vain malttanut lähteä heti alas. Katselin ympärilleni ja hiihtelin päämäärättömiä kuvioita aukealle laelle. Eihän mulla ollut kiire minnekään! Vaikka tunturi on melko matala, syntyi aakealla laella tunne siitä, että taivas on lähellä. Ja mieli korkealla :)

Täällä mie oon! Mikä aloitus vaellukselle :)

Lasku alas sujui paremmin kuin koskaan aikaisemmin näillä suksilla, ja olin hirmu iloinen kun sain tehtyä ihan mukavia tellukäännöksiäkin. Pienestä ihmisen ilot tulevat, mutta tällaisesta olen haaveillut siitä lähtien, kun aloin laskemaan telluilla. Retkisuksista, millä voisin hiihtää kauas ja millä myös pystyisin ihan laskemaankin. Hiukan haastavaa se ehkä on, rehellisesti sanottuna vaikeaa, mutta siinä piilee minusta tietty viehätyskin. Jollakin lailla käsitykseni oikeasta laskutaidosta olisi juuri jollakin vähän vanhanaikaisilla välineillä selviytyminen. Onhan niillä ennenkin mäkeä laskettu! Eikä sitä paitsi tarvi olla kummoinen mäki, että saa hyvät fiilikset. Tällainen retkitelluilu tuntuu omalta jutultani :)

Kaakaohetki tuvan portailla. Tuuli humisee puissa ja joku lintukin jo visertää.

Päivä 2: Kutujärvi - Pahtavaara

Ekaksi yöksi sain seuraa, kun äitini ja herttainen huiskuhäntä Pessi hiihtelivät tuvalle yöksi. Olihan tunnelmallista nukkua, kun Pessi jakoi tyynyn vuorotellen molempien kanssa :) Aamulla hiihdeltiin yhtä matkaa Peurakaltiolle, mihin äiti oli edellisenä iltana jättänyt autonsa. Siitä pääsin autokyydillä Äkäsmyllylle, mikä edistikin päivän matkaa mukavasti. Onneksi otin kyydin vastaan, sillä iltapäivällä alkoi lumi- ja räntäsade jota sitten riittikin yli vuorokauden eteenpäin.

Äkäsmyllyltä lähdin tuntemattomalle reittiosuudelle, jossa joutuisin vähän suunnistamaankin kun talvireittejä ei ollut. Pikkasen jännitti etukäteen, mutta olihan sieltäkin sentään joku hiihtänyt ja kesäreittikin erottui maastosta selvästi. Pidin kuitenkin itseni koko ajan kartalla siltä varalta, että reitti katoaisi tai edellisen jäljet lähtisivätkin jonnekin muualle.

Löysin Metsä-Ruonajärven laavun jonne päätin pysähtyä lounaalle. Laavun vieressä oli lähde avoinna ja pienen lapioinnin jälkeen pääsin niin lähelle, että sain otettua lähteestä vettä, joten keitin vielä kaakaot jälkkäriksi. Nam! Kaakaon aikana joku käänsi taivaalta hanat auki ja lumisade alkoi heti tosi sakeana.

Pahtavaaran tuvan löytyminen vähän jännitti, sillä kartan mukaan se oli hieman sivusta reitissä. Varauduin henkisesti vähän hiihtelemään vaaran rinteellä edestakaisin, jos tupa ei heti löytyisi, mutta jonkun edellisen hiihtäjän jälkiä seurailemalla tulin kuitenkin suoraan tuvalle. Ja olihan se kesäreittikin merkattu tuvalle, sitä tietoa ei vain minun kartassa ollut. Olin tuvalla hyvissä ajoin ja hyvä niin, sillä sakea lumisade hävitti pian tehokkaasti edellisiä jälkiä. Vietinkin loppupäivän rennosti tuvassa. Nautin suuresti tuvan rauhasta, suojasta ja lämmöstä. Miten kiva olikaan juoda teetä sisällä ja katsella kun lumihiutaleet leijailivat ulkona ja puut saivat valkoisen kuorrutteen!

Välillä lumentulo taukosi vain yltyäkseen taas hetken päästä uudelleen

Päivä 3: Pahtavaara - Kuusikonmaa

Ensimmäinen yö yksin ja hyvin nukutti. Eilinen ilta tuvalla oli melko pitkä, joten ehdin rauhoittua. Aamulla minua tervehti hiljainen metsä,  kuului vain satavan lumen hento ritinä takkia vasten. Korvissa soiva taustahäly alkoi tasoittua.

Lumisade se vain jatkui. Ajattelin toiveikkaana, että kyllä se pian loppuu kun on jo eilisestä lähtien tullut. Mutta ei se loppunut, koko päivänä.

Heti liikkeelle lähdettyäni tulin suurelle hakkuuaukolle, joka oli tehty vaaran rinteeseen. Satanut lumi oli aika märkää, mutta silti oli jätettävä rinkka odottamaan ja käytävä vähän laskemassa! Pehmeää se lumi silti oli, huippua! Kyllä se on hyvä aloittaa päivä pienellä mäenlaskulla. Ja mikä kätevintä, nuoskalumessa kun tarpoo niin ei tartte edes nousukarvoja asennella sillä pito riittää suomupohjasuksilla vallan hyvin. Ylöspäin tullessani laskin tekemäni käännökset, viisitoista. Eikä yhtään takapuolen kuvaa!

Koko päivän vallitsi taas se sama eristyneisyyden tunne, kuin aina sumuisina päivinä. Loput maailmasta on jossain sumun toisella puolen. Satoi lunta, satoi räntää ja satoi vettä. Onneksi oli tosi lämmintä. Jännä juttu, miten syksyllä tällainen räntäsadepäivä tuntuisi kovin kalsealta.

Lumi alkoi takertua suksen pohjiin ja hiihtäminen tuntui aina vain raskaammalta. Ja hanki upotti päivän kuluessa koko ajan vähän enemmän. Koitin miettiä kaikkia mahdollisia hyviä puolia kelistä. Kyllä niitäkin löytyi. Nyt en muista yhtään.

Tulin aukeilta taas metsään ja istahdin puunrungolle syömään lounasta. Sade jatkui mutta joku lintu sirkutti lähistöllä sinnikkäästi kuin viimeistä päivää. Ilahduin lounaskonsertista ja koitin pitkään miettiä mikä lintu voisi olla kyseessä. En keksinyt. Sitten oli taas jatkettava.

Loppumatka oli pitkä, taivaalta tuntui leijailevan loputtomasti märkiä rättejä, katseeni etsi reittimerkkiä toisensa perään, tunnista toiseen. Onneksi niitä löytyi. Loppumatkan loppupuolella tuli hetkellinen auringon pilkahdus, sitten kostea tuoksu ja pian taas kahta enemmän märkiä rättejä. Hetken näyttäytynyt maisema vetäytyikin ujosti takaisin huntunsa taakse. Minäkin vetäydyin takaisin huppuni suojaan. Loppumatkaa vain riitti. Sinnikkäästi suksin eteenpäin ja lopulta oli edessäni tupa ja lepo. Juuri tätä taisin halutakin, tuntea hiihtäneeni ja olleeni ulkona.

Päivä 4: Kuusikonmaa - Särkijärvi

Hyvin nukutun yön jälkeen siristelin silmiäni aamuauringossa! Tästä päivästä tulee niin hyvä! Ulkona oli pakkasta - 9 astetta, ja tuvan puolella juuri sopiva lämpö nukkumiseen, +8. Tulet kaminaan ja hetken päästä olisikin jo juuri sopiva lämpö aamupalan nauttimiseen.

Ulkona lumi ritisi askelten alla ja kämpän piipusta kohosi kotoisa savu. Seisoin pihalla pitkään ja vedin keuhkoihini raikasta aamuilmaa. Pakkanen alkoi jo nipistellä sormenpäitä, kun palasin takaisin tuvan lämpöön ja aamukahville. Katselin ikkunasta kun kaksi kuukkelia hyppeli pihalla höyhenet pörhöllään.

Voi tuvan tuoksua ja suloista lämpöä, tulen ritinää kaminassa, luukun narahtelua ja sitä tuvan täyttävää taivaallista kahvin tuoksua... :)

Päätin lähteä hiihtämään joskus ennen sateita ajettua latua pitkin Juuanrovan vaaran laelle. Nousu oli hitaan tuntuista, mutta eipä minulla toisaalta ollut kiire minnekään. Aurinko paistoi ja sukset luisti nätisti.

Vaaran päältä oli kivat maisemat Pallaksen suuntaan, ja jäinkin sinne istumaan ja syömään nuudeleitani. Eilisen jälkeen sitä vain jaksoi ihastella auringon paistetta ja tyyntä keliä. Päätin myös hauskuuttaa itseäni kun yritin ottaa itsestäni kameran ajastimella kuvaa. Keksin että näyttäisi hienolta jos hyppäisin oikein korkealle ilmaan, mutta ponnistaessani vajosinkin vyötäröäni myöten hankeen. Sieltä kömmittiin pois hetkisen aikaa ja ääneen hihittäen :)

Hetki ennen Suurta Vajoamista...

Laskin alas ja hiihdin lyhyen matkan Juuanrovan tuvalle, joka olikin hienolla paikalla pienen lammen rannalla. Tuvan edustalle penkille paistoi aurinko ja seinällä oleva lämpömittari lähenteli +30 astetta. Teki niin paljon mieli kahvia, että kaivoin keittimen esiin ja lorutin kamelista kupillisen verran vettä. Pian sainkin taas nuuhkia sitä ihanaa kahvin tuoksua.

Pariskunta saapui samaan aikaan paikalle lumikengillä. Jotenkin tunnelma siinä keskipäivän auringossa oli niin rauhallinen, että emme tervehtimisen jälkeen muuta puhuneet. Hekin suunnilleen kuiskailivat keskenään makkaratulia tehdessään. Istuin silmät kiinni ja annoin auringon lämmittää. Kun rupesin kasaamaan tavaroitani alkoi myös juttu luistamaan ja rupattelimmekin pariskunnan kanssa tovin. Sitten jatkoin matkaa ja kävin katsomassa vielä yhden tuvan, Tammikämpän, ennen kuin hiihtelin Särkijärvelle majoittumaan. Ilta kului saunoessa ja sivistyksen, eli kännykän ja tv:n, parissa :)


Päivä 5: Särkijärvi - Mäntyrova

Aamu oli pilvinen ja ensimmäiset lumihiutaleet alkoivat tipahdella tietysti juuri silloin kun kampesin rinkkaa selkään. Jotenkin matkaan lähteminen oli vähän nihkeää. Lähdin hiihtämään latua pitkin kohti Tunturiporon myymälää, minne olin ajatellut poiketa lounaalle, mutta ladulla hiihtäminen ei motivoinut sitten yhtään. Otinkin toisen suunnan ja hiihtelin Kemiläinen-nimisen vaaran alarinteille ja sieltä suoraan lounaspaikalle. Otin parista pienestä lammesta välietapit ja itseluottamukseni kasvoi kun tulin suoraan lampien rantaan siihen kohtaan mihin olin yrittänytkin suunnistaa. Suunnistaessa ja lampia ihastellessa piristyi mielikin, enkä oikeastaan edes huomannut lumipyryksi yltynyttä keliä ennen kuin siirryin sisätiloihin lounastamaan.

Juuri kun mietin ettei seuraava etappi Keimiöjärven jään kautta oikein kiinnostaisi, sain tarjouksen autokyydistä vaikka Pallakselle asti. Pallas olisi ohjelmassa vasta huomenna, mutta otin vastaan autokyydin hieman eteenpäin eräälle P-paikalle, jotta pääsen skippaamaan jäällä hiihtämisen. P-paikalta sitten suunnistin metsän poikki ja Mäntyrovalle menevälle ladulle, joka ei kyllä alkuun kulkenut yhtään siellä missä karttani väitti sen menevän. Mun kartassa latu näytti menevän suht kivasti metsän suojissa, mutta tällä ladulla mentiin hirveässä tuiskussa ja vastatuulessa pitkin ikuisuuksiin jatkuvia linjanalusia ja suoaukeita. Ja lumikin alkoi taas takertumaan suksen pohjiin ja meno tökkimään! Tästäkään ei ollut mitään mainintaa kartassa! :D

Otin taas positiivisen ajattelun kehiin ja aloin keksimään toinen toistaan vakuuttavampia hyviä puolia tästä kelistä. Kuten sen, että näkeepä ainakin vastaantulijat kaukaa ettei tule törmäyksiä (ei siellä muita hiihtänyt) eikä pääse vauhti karkaamaan alamäessä (jouduin lykkimään ihan jatkuvasti). Ja sitten huomautin itselleni, että tulen hiihtämään tässä liimakelissä ja neulasateessa tänään joka tapauksessa, joten voin aivan hyvin hiihtää myös iloisilla mielin. Eikä tsemppaus ihan hukkaan mennyt, sillä huomasin naureskelevani ajatuksilleni, joten kyllä siitä jotain apua oli. Ja oikeasti oli kyllä ihan jees, että tämä myräkkä osui tälle päivää, eikä siihen kun lähtisin Pallakselta avotunturiin. Osaisinpa aina suhtautua vallitseviin olosuhteisiin samalla tavalla!

Selän takana näytti tältä, eteenpäin ei pystynyt juuri tiirailemaan

Kääntyihän se latu lopulta sitten metsän suojiin ja palasi "oikealle" paikalleen eli siihen, missä se minunkin kartassani meni. Sain vihdoin kuoriutua hupun ja buffien alta sen verran pois, että pystyin katselemaan ympärilleni vähän vapaammin. Inhoan huppu päässä liikkumista koska se rajoittaa näkemistä ja kuulemista. Ennen tupaa meinasi kyllä vielä väsy tulla, sen verran nihkeää oli hiihtäminen edelleen. Pidin lyhyen suklaatauon ja tulihan se tupakin sieltä tuiskun keskeltä lopulta vastaan. Ja mikä parasta, tupa oli lämpimänä ja tuttuja vastassa :)

Tekaistua pirteyttä, mutta toimihan se lopulta ;)

Päivä 6: Mäntyrovalta Pallakselle

Tänään oli vuorossa vaihteeksi upean kaunis kevätpäivä. Aurinko paistoi ja hanki oli se täydellinen keväthanki: hyvin kantava mutta päällä ohut kerros uutta, pehmeää lunta. Päivä oli lähes lepopäivä, sillä suunnitelmassa oli hiihtää vain kolmisen kilometriä Pallakselle ja jäädä sinne yöksi :)

Suunnistettiin Pallakselle omaa reittiämme, perillä kahvihetki aurinkoisella terassilla ja sitten huoneeseen lepäilemään. Ennen saunaa ja päivällistä käytiin vielä skinnaamassa melkein Palkaskeron huipulla. Aurinko mollotti täydellä teholla ja tuuli oli laantunut huomattavasti, niin nättiä! Kurvailtiin kerolta alas ja sitten nautiskelemaan saunan löylyistä ja päivällispöydän herkuista, oi oi miten luksusta :)