Alppireissun toinen osa

Ensimmäisen osan tarina tästä.

Amberger Hüttellä heräiltiin hitaampien joukossa jälleen aurinkoiseen päivään. Pystyin jo syömään aamupalaa, vaikkakaan varsinaista nälkää en tuntenut. Pakkasimme reppumme, paikkasimme eilen syntyneet rakot ja selvisimme juuri ja juuri ulos kello yhdeksän, mihin mennessä majoitustiloista olisi suotavaa poistua. Istuimme ulos terassille ja kaivoimme karttaa esiin, koska emme vielä tienneet mihin tänään suuntaisimme.

Maisema Amberger Hütten terassilta. Jäiskö vaan tähän istumaan?

Eilinen päivä oli ollut sen verran rankka, että valkkasimme kartasta lähimpänä olevan hüten ja helpoimman mahdollisen reitin sinne: viitisen kilometriä loivaa laskeutumista alaspäin ja sitten suunnilleen saman verran nousua ylöspäin toiseen laaksoon.

Ja tänne mennään

Alaspäin käveltiin ihan kunnollista hiekkatietä pitkin, välillä lehmälauman seassa, välillä niityn laitaa ja alempana metsän keskellä. Ilma oli edelleen älyttömän nätti.

Reitin virallinen valvoja

Tulimme pieneen Griesin kylään, tai oikeammin sen pieneen sivukylään, mistä yritimme ostaa juomista, mutta emme löytäneet mitään auki olevaa pytinkiä. Lähdimme siis nousemaan ylöspäin kohti Winnebachseehütteä. Polku nousi sen verran jyrkästi, että oli vaihdettava shortsit jalkaan, sillä kävellessä tuli todella kuuma! Eilinen tuntui väsymyksenä sekä lihaksissa että koko kehossa. Onneksi nousu vähän tasoittui kahden tuhannen metrin kohdalla, ja saimme seuraksemme myös mukavan pienen tuulenvireen. Samalla maisema aukesi, sillä tulimme puurajaan. Vastaan tuli sopivasti penkki ja niinpä istuskelimme siinä tovin eväitä syöden ja maisemaa katsellen.

Maisema ylemmäs laaksoon

Tauon jälkeen polku kulki vielä hetken matkaa koko ajan jyrkemmässä rinteessä, kunnes se kipusi muutamalla serpentiinillä ylös ja hütten terassille. Huokaisin heti ihastuksesta, sillä paikka oli aivan ihana! Hütte sijaitsi korkean tuntuisessa paikassa, toisella puolella pieni lampi ja toiselta puolelta lähti rinne heti laskeutumaan alemmas laaksoon.

Winnebachseehütte alhaalla oikealla

Vastapäätä hütteä valui uskomattoman pitkä vesiputous, joka tietysti näkyi korkeilla ikkunoilla varustettuun kotoisaan ruokailutilaan. 

Kaikki tuntuivat hüttellä tuntevan toisensa ja olivat älyttömän ystävällisiä. Isäntäperhe oli paikalla vauvasta vaariin, ja tunsimme tulleemme vierailulle heidän kotiinsa. Istuimme hetken sisällä karttoja tutkien, ja meitä käytiin erikseen tervehtimässä koska olimme Suomesta. 

Kävimme illalla vielä pienen kävelylenkin hüten ympäristössä, nousimme pihasta lähtevää polkua pitkin vähän korkeammalle kuvaamaan maisemia. Ehdimme juuri ja juuri takaisin, ennen kuin laaksosta nousevat pilvet verhosivat meidät täysin. Olipa upeaa seurata pilvien tuloa terassilta! 

Ensimmäisen kuvan ottamisesta viimeiseen kuvaan on kuusi minuuttia :)

Jokunen hetki myöhemmin istuimme lämpöisessä ruokailutilassa ja ulkona satoi kuin saavista kaatamalla. Sisällä sen sijaan vallitsi iloinen puheensorina. Ruokana oli itävaltalaista pyttipannua, älyttömän hyvää, ja ystävällinen isäntäväki huolehti, että kaikkien maha tuli varmasti täyteen. Todella lämmin tunnelma.

Spekuloimme samassa pöydässä istuvien hollantilaisen ja saksalaisen vaeltajan kanssa pitkään huomisen säätä. Sadetta oli luvattu koko päiväksi, samoin seuraavaksi ja nollaraja tulisi laskelmaan todella alas, eli poluilla tulisi olemaan lumista. Ei kuulostanut hyvältä vaelluksen jatkoa ajatellen, mutta toisaalta emme millään olisi halunneet vielä lopettaakaan. Emme osanneet vielä päättää mitään, joten päätimme vain mennä nukkumaan ja pohtia asiaa aamulla uudestaan.

Aamulla sadepäivän huomasi tunnelmassa. Aikaisemmilla hüteillä olimme aina viimeisimpien herääjien ja aamupalaa syövien joukossa. Täällä sen sijaan oli aivan hiljaista, kun hiippailin aamulla alakertaan vessaan. Ruokailutila oli vielä pimeänä eikä ketään näkynyt missään. Menin itsekin vielä pötköttelemään ja pohtimaan päivän taktiikkaa. Sade ropisi tunnelmallisesti ikkunaan, ja mietin, että voisin jäädä tänne vaikka koko viikoksi.

Kun hollantilainen huonetoverimme heräsi, oli pakko kysyä, onko hänellä tietoa, monelta täällä oikein on aamupala. ”Ai niin juu, te olitte vissiin lähteneet jo nukkumaan, kun me illalla porukalla päätettiin, että syödään huomenna aamupalaa vasta puoli kasilta.” Kenelläkään ei siis ollut tänään kiire minnekään.

Ruokailutila on lähes kokonaisuudessaan tässä. Pieni ja kodikas!

Aamupalan jälkeen laittauduimme verkkaisesti valmiiksi lähtöä varten. Mieli teki jäädä hüttelle, mutta sääennusteen mukaan joutuisimme kahlaamaan täältä alas lumessa, jos odottaisimme huomiseen. Parempi siis kai kuitenkin lähteä kaatosateeseen.

Paluumatkan sumuiset maisemat

Päätimme kävellä kunnolla alas, aina Ötztalin laaksoon saakka ja etsiä sieltä seuraavaksi yöksi jonkun majoituksen. Matka oli pelkkää alamäkeä ja pelkkää kaatosadetta. Alamäkeen kävellessä tuli myös todella kylmä, sillä siinä oli vaikea saada kehoa lämpenemään. Etenkään, kun sekä kuoritakki että kengät päästivät iloisesti vettä iholle. Pidimme vähän aikaa taukoa reitin varrella olevassa ladossa, missä hytisimme kylmästä koko tauon ajan. Olin ollut pakatessani sen verran pöhkö, että minulla ei ollut mukana vedenpitäviä käsineitä. Keski-Euroopassahan on kesällä tosi lämmintä? Nyt käsineistä sai puristaa melkein litratolkulla vettä ja sormet oli aivan kohmeessa. Kesän kolea teema näyttää kansainväliseltä.

Kun pääsimme alas Längenfeldin kylään, marssimme ensimmäiseen kahvilaan, missä mainostettiin wlania. Jätimme läpimärät reput ulos terassille, ja saimme paikallisten pöydässä istuvalta raadilta vähän tavanomaista pidemmän katseen. Tilasimme valtavan kupin maitokahvia ja omenapaistosta kermavaahdolla. Olo oli kuin järvestä nousseella. Avasimme puhelimen ja teimme nopean googletuksen Ötztalin majapaikoista. Päätimme tutustua laaksoon viimeisten lomapäivien aikana, ja niin päädyimme yöksi Söldenin kylään, missä ystävällinen mummeli oli meitä ovella vastassa ja toivotti meidät leveällä hymyllä tervetulleeksi majataloonsa. Täälläkin meitä käytiin erikseen katsomassa ihan vain siksi, että olemme Suomesta =) Ja voin kertoa, että lämmin suihku oli jäätävän sadepäivän jälkeen taivaallisen ihana. Ilman aikarajoitusta.

Lisää Ötztalin maisemia seuraavalla kerralla!