Friday, August 24, 2018

Kesäseikkailut osa 1, Marski Challenge

Pari vuotta sitten alkanut seikkailuinnostus ei ole osoittanut laantumisen merkkejä. Tämä on ihan älytön laji, ja jokaisen seikkailun jälkeen olen endorfiineissa ajatellut vain että tätä täytyy saada lisääää!

Tämän kesän seikkailuiksi valikoitui Hämeenlinnassa heinäkuun alussa järjestetty Marski Challenge ja Kontiolahdella elokuun alussa kisattu Sisu-Seikkailu. Koska edellisvuosien kuntosarjoista selvittiin hengissä, otettiin tämän kesän ilmoittautumisiin teema "samalla rahalla enemmän seikkailua", ja sitä myötä mentiin Marskin kilpasarjaan ja Sisu-Seikkailun sarjavalikoimasta päädyttiin toiseksi pisimpään Sisu-sarjaan. Marskia edeltävänä iltana kyllä vähän mietitytti, että mihinkähän sitä nyt on taas lusikkansa heittänyt. No kunnon seikkailusoppaan tietenkin!


Marski Challenge 7.7.2018

Kisa alkoi prologilla, jossa juostiin ensin pieni kierros ja sen jälkeen piti koota palapeli. Me otettiin aika rauhassa ja tultiin palapelin kokoamiskentälle ihan viimeisten joukossa. Avattiin palaset ja minä ehdin vain hetken ihmettelemään kun Essi oli jo kasannut palapelin. Tsädääm! Kentälle jäi aika paljon joukkueita, kun me lähdettiin vähän riemuiten juoksemaan kohti melonnan lähtöpaikkaa. Vihdoin on löytynyt Sorsien vahvuus! :D

Joukkueita palapelin kimpussa. Kuva: Marski Challenge

Melontaosuus alkoi Hattulanselältä puhaltavassa sivutuulessa ja melkoisessa keikutuksessa. Alku meni kuitenkin ihan mukavasti, mutta tyynemmille vesille päästyämme aurinko alkoi paahtamaan todenteolla ja melonta rupesi heti tuntumaan jotenkin hirveän tahmealta. Vettä kului ja matka ei vaan tuntunut etenevän. Tämä olikin pisin melonta tähän saakka, kartallakin jonkun 7 kilsaa, ja todellisuudessa kaikkine mutkineen varmasti enemmänkin. Kaukaisin rasti oli lähellä Hämeen linnaa, jonne saavuttiin hitaasti mutta varmasti. Rannassa ei ollutkaan rastia, vaan sieltä piti vielä juosta leimaamaan varsinainen rasti linnan tykkitornin juurelta. Se löytyi onneksi helposti ja sen jälkeen lähdettiin jo muutaman rastin kautta melomaan takaisin kohti vaihtopaikkaa. Loppuosuudella jälleen melottiin melkoisessa aallokossa, mutta rantaan selvittiin. Kisan jälkeen kuultiin huhuja, että tuossa aallokossa olisi mennyt kanootteja nurinkin.

Kukkuu! Missäs se rasti oikein olikaan?! Kuva: Marski Challenge

Melonnan jälkeen täydennettiin vettä reppuihin ja sitten lähdettiin eteenpäin pyörillä. Rastit veivät meidät Parolannummen maastoihin, missä harhailtiin tuskallisen kauan yhtä rastia etsien. Pyörällä suunnistaessa vauhti vie helposti huomion ja kartanluku on vähän liian ylimalkaista. Lopulta tulimme seuraavalle tehtäväpaikalle, missä saimme käteemme uudet kartat ja tehtävän nimi oli pyöräsuunnistus. Alun takertelun jälkeen tehokkaaksi taktiikaksi hioutui se, että Essi leimasi rastit, ja minä tutkin sillä aikaa kartasta aina seuraavan rastivälin. Panssarimuseolla oli samaan aikaan perhepäivä, ja tunnelmaa nostatti muutaman kerran vierestä pöristellyt vaunu. Lopulta selvittiin tämän kartan rasteista ilman suurempia pummeja.

Pyöräsuunnistuksen selvitettyämme meidät ohjattiin seuraavaan tehtävään, mikä oli Parolannummen esterata. Minä olin päässyt tähän tutustumaan jo aiemmin, joten ohitimme melko nopeasti radan alkuun kirjoitetut ohjeet ja lähdimme suorittamaan. Nyt oli sääntönä, että kaikkia esteitä piti yrittää vähintään kolmesti, ja jos ei kolmannellakaan onnistunut, oli sakkona punnertamista. Yksi este oli minullekin ihan uusi, ja siinä meinasi pelottaa, kun piti laskeutua aika korkealta köyden varassa alas. Muitakaan vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten lähellä olevien kannustuksella alas tultiin hetken keräämisen jälkeen ihan nätisti.

Vauhdin hurmaa apinaradalla. Esteen nimi on muistaakseni irlantilainen pöytä, ja tämä este aiheutti varusmiesaikana lukuisia mustelmia ja kirosanoja. Tällä kertaa nätisti yli jakkaran ansiosta. Kuva: Marski Challenge

Esteradan jälkeen jatkettiin jälleen pyörillä. Vilkaisin tässä välissä kelloa, ja lähdöstä oli kulunut jo nelisen tuntia. Vesitilanne oli vähissä ja nestehukka alkoi vaanimaan. Vauhti hidastui, mutta eteenpäin mentiin edelleen. Rastit veivät nyt Hattulan kautta takaisin Vanajaveden toiselle puolen, missä uimarannalla sijaitseva rasti olikin vedessä, ja se piti hakea finnfoamilla. Matka ei ollut pitkä, mutta ehtihän se jo olkapäissä vähän tuntumaan. Samalla sai kuitenkin kätevästi viilennystä vedessä läträtessä.

Seuraavalla rastilla piti kantaa hiekkasäkkiä tehtäväradan läpi, laskematta säkkiä missään välissä maahan. Pujoteltiin säkin kanssa muutaman estejuoksutelineen läpi ja kierrettiin nurmikentällä pikku mutka. Ei ollut taaskaan pitkä matka, mutta kyllähän se tässä vaiheessa jo tuntui. Rastilta lähtiessä todettiin, että vesi taitaa olla loppu. Edessä olisi vielä pari pyörärastia, ennen kuin pääsisimme vaihtopaikalle missä olisi vesitäydennystä.

Toiseksi viimeisellä pyörärastilla oli sitten pakko tehdä päätöksiä. Vesipullot oli tyhjät ja Essikin sanoi että nestehukka painaa. Viimeinen pyörärasti oli pienen mutkan takana, ja meillä oli enää tunnin verran aikaa maalin sulkemiseen. Ehtisimme joko hakemaan viimeisen pyörärastin, ellemme hyytyisi kokonaan matkan varrelle, tai sitten ajaisimme suoraan vaihtoalueelle juomaan ja kävisimme vielä hakemassa pari ensimmäistä suunnistusosuuden rastia. Vaikka rastit kannattaisi hakea järjestyksessä niin pitkälle kuin mahdollista, valitsimme tällä kertaa kuitenkin nopeamman reitin vaihtoalueelle ja jätimme viimeisen pyörärastin hakematta. Vaihtoalueella emme pitäneet enää suurta kiirettä, ja lopuksi kävimme kävelemässä kaksi ensimmäistä suunnistusosuuden rastia.

Maaliin kävellessämme kävimme jo läpi mennyttä kisaa, ja pieni harmitus pyörärastin väliin jäämisestä vaihtui tyytyväisyyteen siitä, miten pitkälle selvittiin kuitenkin ekassa kilpasarjassamme. Päivä oli ollut tosi kuuma, mutta jaksettiin siitä huolimatta kuitenkin ihan hyvin. Maalia lähestyttäessä oltiin oltu liikkeellä jo yli kuusi tuntia ja kellon matka näytti yli 50 km. Näissä jutuissa mennään aina omia rajoja hakien ja me työnnettiin kyllä taas omia mukavuusalueen rajoja jonnekin eteenpäin. Taas on voittajafiilis ihan vain siitä, että lähdettiin mukaan ja yritettiin parhaamme. On tämä vaan niin hieno laji!

Ja eihän me loppujen lopuksi oltu edes viimeisiä, sijoitus oli 5/8.

Maalissa hymyilytti. Kuva: Marski Challenge



2 comments:

Unknown said...

Huikea suoritus! Onnea!

Kaisa said...

Hups, huomasinpas kommenttisi vähän myöhässä :) Mutta kiitos tuhannesti!