Viimeinen Norjan reissun aamu koitti ainakin Ruotsissa hyvin aurinkoisena ja kauniina. Meidän viimeisen nousupäivän kohteeksi valikoitui Vassecohkka. Ajeltiin Abiskosta pikkusen matkaa takaisin Narvikiin päin, ja Vassijauren aseman kohdalla etsittiin Skodillacille paikka täpötäydeltä karavaanarien kansoittamalta parkkipaikalta. Matka alkoi kävelyllä ja rautatien alittamisella tunnelia pitkin. Sen jälkeen oli pitkä, loivasti nouseva lähestyminen ennen kuin päästiin kunnolla ylöspäin.
Vassijauren asemarakennus ja taustalla Vassecohkka
Matka alussa
Siinä maisemia katsellessa tulin siihen tulokseen, että todella erilaista on kuin Lyngenissä. Mäet näyttää pienemmiltä, ovat kauempana toisistaan ja lähes jokaisen huippu on tasainen. Näyttääpä vielä, että ne huiput, jotka joskus olivat teräviä, ovat nykyisin "levinneet" ympäristöön kivilohkareina. Näytti nimittäin todella kiviseltä, vaikka poikien mukaan lunta oli kuitenkin ihan hyvin. Taitaa olla paljon vanhempaa vuoristoa kuin Lyngenin seudulla?
Muutenkin maisema oli jotenkin ankeamman näköinen, kun vertaa Lyngeniin, missä tietysti vuonot tuovat oman lisänsä katsojalle. Mutta mieleen jäi askarruttamaan kysymys, miksi tulla tänne, jos voi yhtä hyvin ajaa Lyngeniin? Ainakaan ylikansoitetun pääsiäisen aikaan en ymmärrä tuota Riksun viehätystä, mutta ehkä vielä joskus =)
Mutta takaisin nousuhommiin. Siinä kun oltiin jo jyrkemmän mäen vieressä, auringon lämmittämältä lumilipalta pyöri aivan meidän jalkojen juureen sellaisia puolikkaan lumiukon kokoisia palloja. Hyvin hitaasti ne sieltä tuli, eikä aurinko päässyt lämmittämään sitä meidän nousupaikkaa ollenkaan, joten en ollut kovin huolissani. Tietysti siitä kohdalta koitin hiihdellä vähän rivakammin pois. Mutta sitten maisemaan ilmestyi muutama moottorikelkkailija, jotka pysähtyivät hyvän matkan päähän. Se, mitä ne seuraavaksi teki, ei edes tullut minulle mieleen ennen kuin näin. Nimittäin yksi kerrallaan ne sieltä ottivat vauhtia ja pyyhkäisivät koko jyrkän ylös, ja juuri siitä auringon lämmittämästä kohdasta tietenkin! Voi hyvää päivää, ei taas tainnut siellä kypärän sisällä liikkua yhtään mitään!
Nooh, aikanaan mekin päästiin jyrkemmän osuuden kimppuun, mikä oli hyvin kovettunut yön aikana, eikä aurinko tälle kohdalle vielä paistanut. Tarkkana sai olla hiihtäessä, ettei sukset lähde lipsumaan lähes jäisellä alustalla. Jossain vaiheessa vekslasin jääraudatkin alle. Edelliset nousut tuntui kyllä selvästi jaloissa, ja vauhdin sai pitää melko hiljaisena koko ajan.
Jyrkemmän osuuden kimpussa. Kuva:Kalle
Jyrkän jälkeen hiihtämistä vain tuntui riittävän loputtomiin. Lopulta edellä menevät olivat löytäneet kivan evästelypaikan ison kiven juurelta. Syötiin eväitä ja pohdittiin että vieläkö jatketaan. Aurinko lämmitti siinä mukavasti ja tuntui että olis voinut ottaa vaikka päikkärit. Pian piti kuitenkin lähteä taas liikkeelle, sillä ensimmäisinä tulleita taisi jo palella.
Ihana taukotakki lämmittää, ei kai vielä tarvi lähteä?! =)
Ei me sitten loppujen lopuksi aivan huipulle hiihdetty. Tässäkin töökissä oli aika tasainen huippu, joten motivaatio ei oikein riittänyt hiihtää tasaista huipuksi nimettyyn paikkaan saakka, ja sitten hiihtää taas tasaista takaisin päin ennenkuin pääsee laskemaan.
Säädettiin siis kamat laskukuntoon ja alaspäin. Tästäkin jouduin laudalla potkuttelemaan, ja saatoin siellä samalla vähän väsyksissä kiroilla ruotsin tasaisia tuntureita =) Itse laskulla löytyi aika mukavaa, tuulen pakkaamaa mutta taas auringon vähän pehmittämää lunta. Vähän möykkyistä kyllä, reissun viimeisen päivän väsyneille reisille, mutta ei mitenkään mahdotonta laskea. Eli kiva lasku oli! Lopun tasainenkin meni kivuttomasti, kun otti tarpeeksi vauhtia =)
Näkymiä yläosasta
Kuvaaja
Minä lähdössä lopun jyrkälle, kuva:Kalle
Alempaa
Asemalla taas, enää lyhyt kävely autolle. Kiva päivä, hyvä reissu, koska takaisin?! =)
No comments:
Post a Comment