Wednesday, June 8, 2011

Norja Expedition 2011, osa: 3 Tromssa, Rissavarri ja Abisko

Norjan seikkailut ne vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja... =)

Mitäs siellä oikein tapahtuikaan mahtiksen Sorfjelltindenin eli Söörin valloituksen jälkeen?

20.4.2011
Ainakin meille koitti seuraavana aamuna Rassen campingillä muutto luksuslukaalistamme pikkasen rupuisempaan kopperoon. Tai ihan mukava kämppähän se toinenkin oli, mitä nyt vähän vessassa vuoti vettä lattialle, toinen kahdesta keittolevystä ei toiminut ja hmm...koska en muista enempää vikoja, täytyy kai sanoa että oli se kämppä kuitenkin ihan hyvä. Jostain syystä vain muistan muistelleeni, ettei ainakaan siihen kämppään enää (varsinkaan neljän hengen porukalla) uudestaan. Mikolla kuitenkin oli aivan oma sviitti siellä, tästä on pakko laittaa kuva :)

Mikon sviitti. Kuva on siis otettu oven ollessa auki, reilusti kynnyksen ulkopuolelta =)


Muutto-operatioonin jälkeen päätettiin lähteä kattelemaan Tromssaa. Puettiin kuitenki varalta laskukamppeet päälle, jos matkalla näkyis jotain, missä sää olisi edes siedettävä. Mutta ei näkynyt! Vettä satoi ja kunnolla. Noh, Tromssasta saatiin kuitenkin tarvittava osa Mikon tellusiteiden korjaamiseen ja muistaakseni jotain muutakin tärkeää. Ja olihan siellä myös Burger King =)

Tromssa



Takasin ajeltiin pikkusten mutkien kautta jo auenneessa kelissä maisemia ihaillen. On ne vaan hienoja maisemia!


Kivannäköinen seinä Lyngenin puolella, muistaakseni Sofiatinden. Sinne joskus =)


_____________________________________________________________________________________
21.4.2011
Seuraavana päivänä kelit olikin taas aivan loistavat, ja saatiin skinnailla koko päivä auringonpaisteessa, vuonon siintäessä sinisenä taustalla. Aiai!

Suuntasimme Skibotnista pohjoiseen Kåfjordin alueelle, missä hetken potentiaalisia kohteita tiirailtuamme päädyimme kipuamaan Rissavarrille 1376 metriin. Missään en ole vielä hiihdellyt tuollaisessa maisemassa, missä rinne tuntui varsinkin ylempänä tippuvan suoraan mereen. Upeaa!

Menopelit parkissa evästauolla


Nousu tuntui kaikkien edellisten jälkeen todellakin pitkältä, mutta kyllä siinä samalla joka hetkestä myös nautti. Siirteli suksea toisen eteen, antoi ajatusten levätä ja katseli maisemaa.

Aku ja Maisema


Huipulla huippufiilis, sitten kamat kasaan ja piiitkälle ihanalle laskulle.

Dropping in! Photo: Kalle



Kalle


Aku


Lopputuuletukset, huomaatko kenellä on tellut?!


_____________________________________________________________________________________
22.4.

Taas meillä oli muutto edessä, siivottiin aamulla kämppä ja lähdettiin ajelemaan kohti Narvikia. Päädyimme Abiskoon, mistä saimme turiststationin viimeisen huoneen. Tosiaan, se oli pääsiäinen ja paikka kuhisi porukkaa. Otettiin yksi nousu Abiskon mäessä, ihan järkyttävän pitkällä, hitaalla ja vanhalla kahden hengen tuolihissillä. Ekaksi se oli ehkä lähinnä tunnelmallista, mutta kun ylempänä hissiin iski hirveä tuuli, ehti siinä kyllä toivoa kerran jos toisenkin jo perilletuloa. Alamäkiosuudestakaan ei kauheasti jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kyllä Abiskossa varmasti on hyvää laskua (mukavan jyrkkä profiili näytti olevan ainakin yläosassa), mutta tuona päivänä mäestä ei kyllä saanut mitään mainittavaa irti. Mikko ja Aku lähti jotain perusreittiä ja me mentiin Kallen kanssa jotain hissistä pongattua linjaa. Alussa oli kivan jyrkkä pätkä, jossa tosin lumi oli aika korppua. Vähän alempana meidän navigaatio petti ja päästiin taas vetämään vähän puskarallia. Kuvatodisteita ei ole =)


Vielä viimeinen Norjan reissun tarina, joka kylläkin on Ruotsista, ja päästään tässäkin blogissa kesäjuttuihin =)

No comments: