Norja Expedition 2011, osa 2: Sorfjelltinden

Kuva:Kalle Karikoski

Kolmas nousupäivä näyttäytyi meille aurinkoisena niin mökillä kuin kukkulan juurellakin, hurraa! Tätäkin mäkeä oli etukäteen katseltu ohi ajaessa ja valinta osui aika nappiin. Alhaalle oli satanut reilu 30 senttiä puuteria ja ladun tekeminen koskemattomaan, auringossa kimaltavaan hankeen oli yhtä aikaa ihanaa ja perseestä. Onneksi oli noita reippaita miehiä matkassa, joten laduntekijöitä riitti =) Avattiin latuun vielä pientä extramutkaa missaamalla yksi risteys, mutta muutenhan homma olisikin ollut aivan liian helppoa! ;)

Mikko puskee! Kuva:Kalle


Saatiin seuraa Juhosta ja kumppaneista, jotka ottivat meidät kiinni vähän ennen päätöstä nousun lopettamisesta. Noustiin reiluun puoleen väliin, missä lumitilanne muuttui siten, että ylemmäksi ei tohtinut enää nousta. Eikä olisi kyllä kannattanutkaan, sillä lasku puiden lomassa oli melkein kuin Japanissa! Naminami ja pusipusi olis varmaan eräs Marco siitä tuumannut. Ennen laskua kuitenki nautittiin eväistä, auringosta ja maisemista, jotka oli laimeasti sanottuna upeat!


Alkuosan avoimella nautiskelua. Kuva:Kalle



Mikko metsän siimeksessä



Omia kuvia tältä laskulta ei pahemmin ole, kun en vain millään malttanut pysähdellä kuvaushommiin! Alhaalla aloinkin heti miettimään voimien riittämistä toiseen nousuun. Kun muutama muukin oli halukas nousemaan, lähdettiin minä, Kalle, Juho ja Pekka santsikierrokselle. Oltiin laskettu nousujäljistä melkoisesti sivuun ja lähdettin "oikaisemaan" takaisin nousujäljille semmosen pusikon kautta, että olis totisesti ollut raivaussahalle käyttöä siellä! Lepäämään lähteneetki kuittaili meidän reittivalinnasta vähän radiopuhelimeen..."ootteko huomanneet että siellä on vähän pusikkoista?" Noei huomattu ei =)

Aikanaan päästiin kuitenki nousemaanki, ja tällä kertaa ilman extramutkia, kiitos Juhon, joka oli puskenut suoremman nousujäljen. Lumi oli alhaalla jo huomattavasti raskaampaa, ja muita leveämpien suksieni ansiosta sain vetää välillä melkoista lumipaakkua mukana jaloissa. Luulen siis aavistavani miltä vangeista on joskus tuntunut pallo jalassa - hemmetin raskasta! Mentiin kuitenki melko leppoista vauhtia, ja välillä pysähdyttiin ihmettelemään taulakääpiäkin, joten matka edistyi ihan hyvin. Jonkun matkaa puurajan jälkeen minulta sitten kuitenki loppui voimat aivan totaalisesti, ja tuntui etten pysy enää pystyssä. Pysähdyin mutustamaan pähkinä-rusinasekoitusta ja päätin tehdä enää poikkarin suunnitellulle laskulinjalle. Hetken päästä ilmeisesti verensokeri taas nousi, ja olo parani huomattavasti.

Odoteltiin jokunen hetki Kallen kanssa, että ylempänä olevat Juho ja Pekka oli valmiita laskemaan, ja koitettiin napata kuvia siinä poikien ohittaessa meidät. Tausta oli melkein täydellinen =)

Sorfjelltinden, laskija Pekka Teivaanmäki


Lähdin itse laskemaan viimeisenä, ja voi pojat, laskukin oli melkein täydellinen! Siinä oli yksi kauden parhaista laskuista! Vähän loivaa, mutta mukavia muotoja ja sopivan väljää, että uskalsi päästellä. Huippuna vielä sellainen pieni uoma, minkä ihanuuden ymmärtää ehkä vain lautailijat =) Ja pituutta tuli sen verran, että kerran piti pysähtyä puhaltamaankin.


Kalle malttoi pysähdellä vähän paremmin =)



Levähdystauon tulos, lähes laskun lopusta. Kalle kruisailee


Alhaalla paljon hymyä, kun odoteltiin väsyneinä noutajia tienposkessa =)


Ja edelleen Norjan seikkailut tulee vielä jatkumaan, jahka mulla on aikaa kirjotella lisää!