Enpä ole talven aikana postaillut mitään maratontreeneihin liittyvää, koska niitä treenejä ei juurikaan ole ollut! Töissä on ollut niin käsittämättömän kiireistä, päivät pitkiä ja kotona sitten niin naatti ettei ole lenkit oikein kulkeneet.
Kevättalvella joskus pahimpana loskapäivänä juostiin Kallen kanssa joku 17 km, joka meni tosi hyvin. Hitaasti tosin, mutta siinäpä ei minulle mitään uutta ole. Sitten seuraava pitkä lenkki saikin odottaa taas useita viikkoja. Aikaa Tukholman maratoniin oli silloin joku pari kuukautta ja tiet oli jo sulana, joten käytiin Hikiän lenkki joka on rapiat 20 km. Sekin meni tosi hyvin, mitä nyt lopussa alkoi lonkkaan sattumaan jopa niin paljon, että viimeiset kilometrit piti pitää lyhyitä kävelytaukoja. En sen kummemmin asiasta huolestunut, koska yleensä pitkillä lenkeillä alkaa kuitenkin aina tuntumaan ja sattuu vähän vuorotellen joka paikkaan, mutta lopulta kivut menee ohi ja unohtuu. Olin siis ihan hyvillä fiiliksillä ja tuon lenkin jälkeen taas vakuuttunut siitä, että kyllä minä vielä maratonkuntoon ehdin. Lepäilin seuraavan viikon ja vasta viikonloppuna lähdin taas juoksemaan. Siinä puolen tunnin jälkeen sama "lonkkakipu" alkoi taas ja jälleen pakotti minut kävelemään. Sen jälkeen kipu paheni sen verran, että juoksut sai jäädä pariksi viikoksi. Samaan saumaan tuli muuttokin, joten kaikki aika meni laatikoiden kantamiseen ja portaiden ravaamiseen: 4. kerroksesta ilman hissiä muutto 3. kerrokseen eikä hissiä tässäkään talossa :)
Muuttohulinoiden jälkeen yritin jälleen lenkille, mutta aina viimeistään 10 minuutin jälkeen sain todeta, että en pysty juoksemaan, voihan p!! Muutaman kerran noiden epäonnisten lenkkikokeilujen jälkeen koitin vain unohtaa asian, levätä muutamia päiviä ja toivoa että vaiva menisi ohi. No eihän se mennyt. Lopulta lähdin fysioterapeutille, missä parin käyntikerran jälkeen tultiin siihen tulokseen, että mulla on "dead ass syndrome", eli joku noista pienistä pakaran lihaksista on todella heikko, ja ainakin osittain siitä johtuen myös totaalisen väärä linjaus jalassa (kun tekee esim. kyykkyjä niin polvi kääntyy reilusti sisään päin), ja näistä johtuu sitten taas juoksuongelmat. Eli pirusti pakarajumppaa ja oikean linjauksen harjoittelua näin alkuun, myöhemmin lisää muutakin lihaskuntoa ja -tasapainoa edistävää.
Maratonhaaveet romukoppaan...
Maratonhaaveita aloin kuopata jo muuton aikana, kun tajusin etten ole ehtinyt valmistautua riittävästi, ja fysioterapian jälkeen viimeistään piti myöntää, että ei sinne kyllä nyt olla lähössä. Ongelmana oli vain se, että matka oli jo maksettu, 100 euron osallistumismaksusta ei saisi enää mitään takaisin ja jos risteilynkin peruisin, niin pojat joutuisivat maksamaan sitten vastaavasti enemmän. Mietin että en halua lähteä kyllä koko matkalle ja katsella siellä sitten kun muut saa juosta. Mutta, never say never, oikeanlaiset venytysliikkeet ja lepo sekä kenties se linjauksen hinkkaaminenkin olivat jo sen verran auttaneet, että pystyin maratonia edeltävällä viikolla juoksemaan puolisen tuntia ilman tuskia. Joten päätin lähteä risteilylle mukaan, nauttia buffetista ja hyvässä urheiluhengessä startata ja ottaa tavoitteeksi 16 km kohdan, joka olisi kätevästi lähellä lähtöpistettä ja täydellinen keskeytyspaikka.
Maratonristeily 1.-3.6.2012
Laivalla olikin jo osallistumispäätöksestä hyvät fiilikset, kun pystyi osallistumaan kaikkeen lähtöfiilistelyyn. Välillä piti ihan (vastahakoisesti) muistuttaa itseään siitä, että olin kuitenkin osallistumassa vain keskeyttääkseni leikin varsin aikaisessa vaiheessa koko matkaa ajatellen. Olin siis menossa epäonnistumaan, mikä on jo sinänsä minulta aika hyvä suoritus, koska aikaisemmin olisin varmasti jättänyt kokeilematta sellaista, missä epäonnistuminen on todennäköistä. Nyt yritin kuitenkin nauttia kaikesta mistä voin ja mennä sinne asti mihin pääsen.
Sää Tukholmassa oli aivan kamala! Hirveä tuuli, vettä tuli kaatamalla ja lämmintä n. +5. Viime vuoden jouluaattona Tukholmassa oli ollut lämpimämpää! Lähtöalueella kaikki tungeksivat sisätiloissa ja ulkona meinasi jäätyä. Jätimme ulkona oleskelun niin viime tippaan, että Kalle vei minun kamppeita säilytykseen kun minä vielä jonotin vessaan (suoraan vessasta lähtökarsinaan juoksu taitaa pikkuhiljaa muodostua tavaksi). En siinä tarjennut sitten millään riisua ohuita vedenpitäviä kalvohousuja juoksuhousujen päältä, ja päätin että aivan sama, minä juoksen sitten sadehousut jalassa. Mitäpä väliä sillä on, jos menen kuitenkin hitaasti ja aion vielä keskeyttää? Pysyypähän paremmin lämpimänä.
Juoksu
Ehdin kuitenkin hyvin lähtökarsinaan ja lähdössä tuulettelin muiden tapaan hyvissä fiiliksissä. Mieleeni juolahti ajatus, entäpä jos minä pääsenkin maaliin asti? Nyt olisi kuitenkin hyvä tilaisuus. Vaiensin kuitenkin ajatuksen saman tien, tai oikeastaan vaiensin kaikki ajatukset ja vain juoksin. Koko kevään jatkuneen työstressin jäljiltä tunsin vain suunnatonta mielihyvää kun kaikki ajatukset katosivat päästä ja oli vain se hetki, ja minä juoksin. Otin kuitenkin tosi rauhallisesti ja tein heti päätöksen, että kävelen vähintään jokaisen kilometrimerkinnän kohdalla ja juon runsaasti aina kun on mahdollisuus. Niin se matka lähti taittumaan.
Tipahdin heti muiden matelijoiden joukkoon, ja kun muutkin kävelivät runsaasti oli minunkin helppoa rikkoa juoksutahti säännöllisesti kävelemällä. Juomapisteiden kohdalla pysähdyin ja kävin vessassakin lähes jokaisella pisteellä missä niitä oli. Ihmeekseni peppuun ei sattunut ollenkaan ja nautin lönköttelystä omassa rauhassani. Vettä satoi koko ajan kaatamalla mutta ei haitannut. Olin kiitollinen sadehousuistani, sillä niiden ansiosta reidet pysyivät edes suht lämpimänä, mutta kuitenkaan ei ollut kuuma. Iso silta ylittyi helposti ja jotenkin yllättävästi tajusin meneväni jo 15 km:n kohdalla. Ei näin pian! En halunnut vielä lopettaa koska meno tuntui niin hyvältä, ja niinpä jatkoin vain eteenpäin 16 km:n kohdalla. En sen kummemmin ottanut mitään uutta tavoitetta, aivoton eteenpäin meno vain tuntui niin hyvältä että jatkoin.
Kun aloin lähestyä puolimaratonin kohtaa, reitti kääntyi aivan järjettömän pitkälle suoralle missä oli tietenkin vastatuuli, edelleen tuli vettä reilusti ja tuuli oli tosi kylmä. Se suora ei sitten tuntunut loppuvan millään. Olin jo hieman huolissani ehdinkö puolikkaan paalulle ennen määrättyä kellonaikaa, kun en ollut varma kellosta eikä siinä tuulessa tehnyt mieli kaivaa rannetta esiin. Kun lopulta pääsin käätämään selän tuuleen, tuli niin hyvä fiilis että alkoi tuntumaan että nyt tuon suoran jälkeen minä selviän mistä vain. Kun menin vielä puolimaratonin pylväiden ohi reilusti puoli tuntia ennen määräaikaa, ja tajusin että nyt jokainen askel mitä otan, on pidemmälle mitä koskaan olen juossut, oli fiilikset tosi hyvät. Seuraava muistikuva onkin 24 km:n kohdalta, missä oli selostaja joka kuulutti minun nimen! Se taas nostatti mieltä niin, että juoksu tuntui edelleen mukavalta. Seuraavalla huoltopisteellä otin hanskat pois, mikä oli ehkä virhe. Sormet olivat jo valmiiksi kohmeessa, enkä millään meinannut saada hanskoja enää takaisin käteen. Kun lopulta onnistuin, oli sormet niin jäässä että näin jo itseni ensiaputeltassa ja lööpeissä otsikoita tyyliin "Tukholman maratonilla paleltumavammoja". Siinä meni useita kilometrejä käsiä raivokkaasti pyöritellessä ja sormia lämmitellessä. Olin oikeasti huolissani ja tuntui että nyt ei ainakaan saa pysähtyä, muuten jäädyn. Lopulta sormet alkoivat lämmetä ja pystyin taas nauttimaan eteenpäin menosta.
Tämän episodin jälkeen tulikin melko pian 30 km:n merkkipaalut. Niistä kun pääsin yli, niin päätin että nyt ei enää mikään estä minua jatkamasta maaliin asti. Eihän sinne ole kuin reilut 10 kilometriä! Päätös oli tehty, ja jatkoin matkan taittamista samaan malliin. Vasta jossain 36 ja 37 km:n välillä alkoi tuntua, että nyt olen aivan rikki enkä jaksa enää. Pystyin kuitenkin vielä iloitsemaan siitä, että se tunne tuli vasta tässä vaiheessa, koska tiesin että jos mitään suuria kipuja ei ilmesty, pystyn helposti tsemppaamaan itseni tästä maaliin vaikka kontaten.
Keskellä reittiä seisoi naisia jakamassa jotain hedelmä(?)sokeritabletteja. Sain niitä kourallisen ja ruotsinkielistä kannustusta. Maistuivat kyllä tosi hyvältä siinä vaiheessa, ja kourallisen jälkeen loppumatka taisi mennä jonkin sortin sokerihumalassa. Väsytti ja jalkoihin sattui, mutta silti pystyin puksuttamaan tappavan tasaista tahtia eteenpäin. "Malet kommer snart", sanoi nainen mun vieressä, ja kyllä se sieltä lopulta tulikin. Juoksin maratonin!! No okei, hölköttelin mutta aivan sama, aikarajojen puitteissa kuitenkin joten omassa mielessäni olen voittaja!
Vasta maalissa tajusin että viimeinen bussi satamaan lähtee jossain vaiheessa ja niinpä oli pakko pysyä liikkeessä ja kävellä mahdollisimman reippaasti monen eri pisteen kautta hakemaan tavarat. Tuskallisen taistelun jälkeen kohmeiset sormet suostuivat irrottamaan numerolapun ja availemaan ja sulkemaan vetoketjuja niin, että sain märät paidat pois päältä ja tilalle fleecen ja kuoritakin. Hommaan tuntui menevän ikuisuus ja huolestuneena koitin kiirehtiä bussille. Mutta hetken paikoillaan seisomisen jälkeen kävely vain hidastui ja hidastui! :D Lopulta lyllersin kuitenkin bussiin ja eihän se ollut edes viimeinen bussi vielä. Viimeinen huvittava, ainakin jälkeenpäin huvittava, koettelemus oli laivaterminaalin liukumatto, joka jostain syystä oli täynnä märkiä ja surkean näköisiä ihmisiä Asics-kassit selässä. Tärisin kylmästä kuin horkassa mutta kyllä edessä menevä nainen tärisi myös. Mahdoimme olla melkoinen näky :)
Tuliko damagea ja miten muuten valmistautumattomana maratonilla?
Jalat oli tosi kipeät tietysti, mutta tila on aikalailla sama kuin fysioterapiaan mennessä, eli ehkä mitään suurempaa ei tullut. Ei ollut kyllä mikään maailman fiksuin idea juosta sitä loppuun, myönnän, mutta teinpä sen kuitenkin =) Jotenkin vain tunsin että olen ansainnut sen kaiken työpaskan jälkeen. Niin se maraton vain meni, energiageeliongelmatkin tuli ratkaistua sillä, kun ei aikonut juosta loppuun asti niin ei tarvinnut miettiä näitä asioita! Nautin siis pelkästään talon antimista ja varmastikin koko rahan edestä! Joka juomapisteellä join vähintään 1 mukin vettä ja 1 urheilujuomaa, yleensä vielä 1 muki jompaa kumpaa päälle. Energiapatukka-aseman missasin mutta banaanin paloja mitä annettiin niin otin useamman, ja niitä fruktoositabletteja vai mitä olivatkaan tuli tosiaan kourallisia =).
Etukäteistankkausta en tehnyt sen enempää mitä nyt laivalla pastabuffetissa perjantaina. Oikeastaan söin alkuviikon aika huonosti ja perjantaina vasta vähän paremmin. Laivalla join urheilujuomaa perjantaina jonkun verran. Yksi ihmeistä on kyllä siinä, että en ollut ollenkaan huonovointinen maratonin jälkeen. Aikaisempien puolikkaiden jälkeen olen aina ollut tosi huonossa kunnossa. Uskon vahvasti että se runsas nesteen nauttiminen oli se salaisuus! Tulipa sekin ratkaistua jos vielä joskus juoksen tapahtumissa.
Nyt on maratonista tasan kaksi viikkoa, ja toissapäivänä luulin jo olevani valmis kiipeilytouhuihin, mutta polvi kipeytyi tunnin kiipeilystä melkoisesti. Ainakin lääkärin mukaan tämän kuitenkin pitäisi mennä jatkolevolla ohi. Olisi pitänyt jaksaa levätä vielä, mutta eipä tälle mitään voi. Koitan unohtaa kaikki kauhuskenaariot mäsäksi menneestä polvesta ja ajatella jotain muuta. Lisää lepoa vain ja sitten huolellista kuntoutusta. Juoksut aion nyt jättää todella vähemmälle, ja kunhan tuo polvi tokenee tulee vuoroon lihaskuntoa ja kävelylenkkejä. Seuraava tavoite lähestyy todella uhkaavaa vauhtia, eli se Classic elokuun puolivälissä!
Kalle otti muutaman kuvan ennen lähtöä. Maalikuvankin aion vielä hankkia!
Ennen lähtöä hyytävässä ilmassa vasemmalta minä, Saara ja Lotta
Helppo hymyillä kun pääsi sisälle säätämään
Sisätilat oli suosittuja ennen lähtöä
Postista tuli sitten lähes yhtä pitkä kuin maraton...
No comments:
Post a Comment