Pe 27.7.2012 Lapinsalmi-Katajavuori-Kuutinkanava-Talas 7.4 km
Heti alkuun tehtiin hieno riippusillan ylitys. P-paikalta riippusillalle tuntui olevan aika kova trafiikki, mutta heti kun päästiin sillan toiselle puolen, ihmisvilinä hiljeni. Oltiin ehkä just toivuttu riippusilta-actionista, kun eteen avautui majesteetilliset kalliot. Niitä hetken kuvattuamme tajusimme, että kyseessä on Katajavuori ja polku nousee sen päälle. Saatiinpa heti pulssi nousemaan, ja olihan hienot maisemat "vuoren" päältä!
Kuutinkanavan alkuperäistarkoitus ei aivan selvinnyt, mutta melko pitkä rakennelma se oli. Pojat ehdottivat maailman pisintä pisuaaria, mutta lienee rakentajalla ollut jokin muukin mielessään? Talaksen tulipaikalla oli jo pari telttakuntaa, mutta onneksemme pongasimme ennen telttapaikka erkanevan polun, joka johdatti meidät pienen kallioisen niemen kärkeen, missä oli juuri tilaa meidän teltoille. Saatiinkin olla siellä ihan rauhassa, oli oma nuotiopaikka ja kalliolta pääsi kastautumaan järveenkin. Hieno auringonlasku järven taakse!
La 28.7.2012 Talas-Lojukoski-Kirnuhuoko-Mustavuori-Olhava-Pitkälampi 20.2 km
Vietettiin lounastauko kuuluisan Olhavanvuoren kupeessa kiipeilyfiiliksissä, kiipeilypummiyhdyskunnalta vaikuttavan telttakylän nuotiopaikalla. Todellisuudessa kyllä pummius taitaa olla kaukana tuosta hommasta, sillä monen puun oksalla siellä roikkui tuhansien eurojen edestä kilkutinta. Jonain päivänä mekin vielä ollaan niin hyviä (ja rikkaita) että palataan tuonne kiipeilemään.
Ennen lounaspaikkaa ehdottomia kohokohtia olivat Kirnuhuoko ja Mustavuoren näköalatorni. Kirnuhuoko ei lupaavasta nimestään huolimatta ollut hiidenkirnu, vaan kallioiden välissä oleva solan tapainen paikka, jonka keskeltä virtasi pieni puro. Ihana äänimaailma =)
Lounastauon jälkeen vielä taivaalliselta tuntuva jalkojen uitto järvessä ja sitten matkaan taas. Maasto oli alkuun helppokulkuisempaa, ja matka taittui helposti.
Pitkälampea lähestyttäessä tampattiinkin taas jo tutuksi tulleita ylä- ja alamäkiä. Varsinkin lasku alas Pitkälammen laavulle tuntui siinä vaiheessa päivää siltä, että köydelle olisi voinut olla käyttöä! Perille kuitenkin päästiin. Leiripaikalla oli hienoin uimapaikka ikinä, kallioiden ympäroimä ja järveen mentiin mahtavan kokoisen kalliokaton alta eikä jalat yltäneet pohjaan oikein missään. Tosi siisti tunne uida sellaisen kallion vieressä syvässä vedessä.
Yöllä heräsin kaukaiseen, tasaiseen jyminään. Torkahtelin ja jyminästä alkoi pikkuhiljaa erottua jyrähdyksiä, ja lopulta alkoi välähdellä...se oli ukkonen! Kallekin heräsi jytinään ja ehdotti siirtymistä suojaisemmassa paikassa olevaan laavuun. Meidän teltat oli korkeimmalla kohdalla leiriytymispaikkaa, ja heti tullessa havaitsin että ympäröivä metsä oli vain joitakin vuosia sitten harvennettua kuusikkoa, jonka lakoaminen voisi olla todennäköistä kovassa ukkospuuskassa. Siispä vaatteet niskaan, Iina ja Ale olivat myös hereillä ja hetkessä valmiina evakuointiin, ja siirryimme otsalamppujen ja säännöllisen strobovalon välkkeessä alemmas ja kannaksen toisella puolella olevalle laavulle. Muutama salama jyrähti jonnekin vähän lähemmäs desibeleistä päätelleen. Parin tunnin torkkumisen jälkeen totesimme ukonilman siirtyneen kauemmas ja palasimme nukkumaan. Ensimmäinen koettu ukkonen ulkosalla, jänskä ja siisti kokemus!
Su 29.7.2012 Pitkälampi-Orilampi-Hillosensalmi-Lapinsalmi
Vaikka jalat tuntuivat aamulla yllättävän virkeiltä, olivat viimeiset kilometrit Orilammen leirikeskukselle lounastauolle jo vähän tuskaa. Lämpötila oli eilistäkin korkeammalla ja tuntui todella trooppisen kuumalta. Orilammelle saakka reitti oli pitkälti polkuja, ja mahtui niitä korkeuseroja vielä tällekin välille. Hienoja maisemia kyllä nähtiin taas! Lomakeskus oli lopulta kuin paratiisi kun sinne päästiin: vettä, vessa, kengät pois, selälleen nurmikolle, vilpoisa tuuli järveltä, ruokaa, jätskiä. Oli niin helppoo olla onnellinen! =)
Loppumatka Lapinsalmelle olikin taas pitkälti pieniä teitä pitkin ja taittui melko nopsaan. Taukoja kyllä täytyi pitää, jalkapohjat alkoi olla jo tosi arkana.
 |
| Polku kulki pienen matkaa ilmeisesti vanhan junaradan pohjaa |
Kolme päivää tiukkaa kävelyä vaativassa maastossa meni samalla tuskan määrällä kuin edellisissä harjoituksissa kaksi päivää, joten Classicin 110 kilometrin taittaminen alkaa tuntua mahdolliselta. Maasto ei tosiaan päästänyt meitä helpolla, sillä sunnuntain lounastaukoon saakka polku oli lähes pelkkää ala- tai ylämäkeä saavuttaen välillä jopa kyseenalaisia kulmia ilman lunta ja lautaa ajettaviksi. Mutta koska mäkeä riitti, nähtiin me jatkuvasti vaihtuvia, kerrassaan hienoja maisemia kallioiden päältä, notkoista ja purojen, lampien ja järvien rannoilta. Matka taittui kuin huomaamatta ihmetellessä aina seuraavan kulman takaa avautuvia näkymiä. Ja eiköhän samaa ole luvassa parin viikon päästä lisää =)
Kaikki säätö, kokeilut ja puntarointi mukaan pakattavista asioista on tuottanut tulosta, sillä nyt ei enää mieleen tullut jatkuvasti asioita, mitä olisi pitänyt ottaa mukaan tai jättää kotiin. Tuntui että mukana on just oikeat asiat, mutta ei mitään ylimääräistä, ja vaelluksesta tarvitsi vain nauttia ja antaa jalkojen kuljettaa. Ainoastaan energiaa olisi voinut olla mukana vähän enemmän. (Se ikuinen nälkä, varsinkin kun joku unohtaa makkarat ja porosäilykkeet työpaikan jääkaappiin!) Olen joka kerran jälkeen vain tyytyväisempi Kajka-rinkkaani, koska nytkin taisin selvitä ainoana ilman hartia- tai lantiokipuja koko reissusta. Se rinkka on vaan niin hyvä ja istuu mahtavasti selkään! Intinkin säkkejä selässä kantaneena voin sanoa, että vaeltaminen on aika suklaata tuollaisen kantolaitteen kanssa.
Team IBK on siis tikissä ja rentoutuu, herkistelee ja valmistautuu henkisesti seuraavat 7 päivää lähtöön! Wish us luck!
No comments:
Post a Comment