Reppu selässä: Fjällräven Classic osa 1: matka 8.-9.8.2012

Reissumme alkoi 8.8.2012 Pasilan asemalta, missä nykyisin kuormataan autot autojuniin. Uskollinen reissuautomme Skodillac siis kyytiin, ja perinteisellä kaavalla pizzerian ja kaupan kautta varsin hienoissa tunnelmissa hyppäsimme lopulta itsekin junaan.

reissu on alkanut!

Seuraavana aamuna astelimme ulos Kolarin raikkaaseen aamuilmaan, ja nautimme ihanasta alkureissun fiiliksestä, kun tietää seikkailun olevan edessä. Seikkailu tosiaan alkoikin nopeammin kuin osasimme edes odottaa. Kolarista suuntasimme suoraan kohti Kiirunaa, ja kaikkihan sen tietävät että ruotsissa on aina kaikki vaan paremmin, mutta nyt löytyi se toistaiseksi ainoa asia, minkä kohdalla näin ei ole. Nimittäin tietyöt. Hjemmetin ruåtsalaiset olivat repineet auki sellaiset 16 kilometriä tietä, ja me jouduimme köröttelemään kyseisen matkan aikalailla ryömintävauhtia, ja silti isoimmat sorat ottivat pohjaan kiinni. Matka piteni semmoset puolitoista tuntia, mutta ei siinä vielä mitään, ei meillä kiire ollut, mutta jossain kymmenen kilometrin paremmalla puolen havaitsimme varsin kummallista kitinää alapuoleltamme.

Pysähdyimme useaan otteeseen tutkimaan ja konttaamaan auton vieressä, mutta mitään ei löytynyt. Ääni vain paheni. Voihan scheisse! Kun mitään muuta ei ollut tehtävissä, ajoimme soratien loppuun saakka ja koska diagnosoimme äänen irtokiveksi, joka oli jotenkin joutunut jonnekin sinne auton alle (varsin vakuuttava diagnoosi eikös), koitettiin kiveä karistaa kyydistä vähän formuloiden lämmittelyajoa muistuttavalla ajotyylillä. Sitä tehdessämme taas totesimme, että ääni liittyy jotenkin siihen, mihin suuntaan autoa ollaan kääntämässä, minkä takia taas diagnoosi vaihtui hieman irrallaan olevaan renkaaseen. Ajoimme sivutielle ja pysähdyimme jonkun talon eteen tarkoituksena irrottaa rengas ja laittaa se takaisin paikoilleen kunnolla kiristettynä. Pian kuitenkin totesimme että reissuautossamme ei ole tunkkia! Onneksi satuimme pysähtymään talon eteen, mistä minä ja Kalle sekalaisella ruotsilla ja englannilla saimme luvan tonkia talonrouvan vanhan volkkarin takakontista jotain, mikä voisi muistuttaa tunkkia. Pääsimme niinkin pitkälle että toimintamekanismi löytyi, ja tunkki asennettiin auton alle. Mutta eihän se toiminut. Autoa tukevammalle maaperälle siirrettäessä kuitenkin huomasimme, että ääntä ei enää kuulunut. Joten palautimme kiitosten kanssa tunkin, varmuuden vuoksi joku taisi vähän potkiskella renkaita, pakkauduimme takaisin autoon ja jatkoimme matkaa - ääntäkään ei kuulunut enää sen koommin. Varsin mystistä, mutta hyvä näin.

Haavoittunut Skodillac taipaleella. Soratien loppu onneksi häämöttää jo, tässä kohtaa tiekin oli jo ihan ajettavassa kunnossa.

Kiirunaan päästyämme tehtiin ensin vähän kiertoajelua, löydettiin Camp Ripan, mutta pysähtymättä ajoimme takaisin keskustaan pizzalle. Eihän sitä nyt tyhjin vatsoin sovi lähteä seikkailemaan =)
Täysin mahoin siis takaisin Camp Ripanille, auto parkkiin ja ilmoittamaan Team IBK kisaan! Samalla kerättiin ekat ruuat ja kaasut ja shopattiin vielä jotain juttuja paikalle pystytetystä kaupasta. Melko pitkän etsinnän jälkeen löydettiin vielä leirintäalueelta ehkä viimeisimpiä tasaisia telttapaikkoja. Vinkkinä tuleville vaeltajille voisinkin sanoa, että jos aikoo yöpyä Camp Ripanilla, ei telttapaikan etsintää välttämättä kannata jättää aivan iltaan. Koitimme siinä vielä tunkea vähän lisää ruokaa mahaan ja aika pian alkoi uni hiipiä silmiin. Viimeinen ajatus ennen nukahtamista: huomenna startataan!!