Ehkä pienestä lähtöjännityksestä johtuen heräsimme jo klo 6:30, jotta varmasti ehditään käydä suihkussa ja säätää kaikki tarpeellinen ennen bussin lähtöä Nikkaluoktaan. Rauhassa tosiaan ehdittiin tehdä kaikki!
Ekat maistiaiset sponsorin Mountain Housen retkiruuista saivat hyväksynnän, ainakin puuro vadelmilla oli mahottoman makeaa ja kermaista eli energiapitoista, eli hyvää =)
Lähdimme Nikkaluoktaan jo aikaisemmalla bussilla eli klo 10:45. Perillä oltiin joskus puoli kahdentoista aikaan ja ennen meidän klo 16:00 starttia ehtisi olla vielä kakkoslähtöryhmänkin startti klo 13:00. Aurinko paistoi, ja loikoilimme nurmikolla leppoisissa, mutta ehkä myös hieman jännittyneissä tunnelmissa.
 |
| Kalle ja Ale lähtöjännityksessä |
 |
| Lähtöjännityksen lievityskeinot =) |
 |
| Sinne meni lähtöryhmä 2 klo 13:00. |
Vihdoin kello alkoi lähestyä neljää, ja tutuista koostuva team Munkkivuorikin löysi paikalle. Aivan samanlaista pulssin nousua kuin juoksutapahtumien lähdöissä en kyllä kokenut, mutta melko nostalgisissa tunnelmissa tämäkin lähtö tapahtui. Musiikki soi ja helikopteri pörräsi lähistöllä. Team IBK taisi siinä kiitellä toisiaan tästä hyvästä ideasta.
Nopeimmat lähtivät juoksemaan, ja heistä ehdittiin nähdä vain koivujen lomaan vilahtavat selät. Me tavalliset kuolevaiset taas purkauduimme lähtöalueelta polulle ja levittäydyimme oranssia vilkkuvaksi jonoksi. Jokaisella osallistujalla tuli olla kirkkaan oranssi vaatekappale kiinnitettynä rinkan yläosaan turvallisuussyistä. Tuo olikin kätevä tapa nähdä jo kaukaa, ketkä kuuluvat samaan porukkaan, ja minne polku mutkittelee.
 |
| Elämä repussa, fiilikset katossa, kohta tulee lähtö! |
 |
| Näin sitä mennään! Koiratkin joutuivat kantamaan oman osansa. Näitä vaeltajakoiria olikin hauska seurata kisan aikana. |
Ensimmäiset 6 kilometriä kävelimme tosiaan jonossa, missä takaatulevien paineesta yritimme kävellä melko reipasta vauhtia. Jo 17:30 kantautui nenään ihana tuoksu, kuin joku grillaisi. Saavuimme siis ekalle taukopaikalle, mistä oli pitkään puhuttu: Lap Dånalds! Tavallisen kokoinen poroburgeri maksoi 90 SEK ja maistui taivaallisen hyvältä. Samalla katseltiin Kebnekaisen seudun upeita maisemia Ladtjojauren (=järven) rannalta. Olo oli vielä aika epätodellinen, sillä vaellus oli vihdoinkin alkanut. Samaan aikaan tuntui jo siltä, että maaliin ei halua kiirehtiä ollenkaan!
 |
| Tässä sitä nyt mennään, oranssit safety tagit vaan vilkkuu. |
 |
| Burgerijonossa!! Kisaa takana puolitoista tuntia, ja nyt jo hyvin innoissaan burgereista! |
 |
| Ja olihan se hyvää! |
Kun jatkoimme matkaa klo 18:10, oli kolmas lähtöryhmä jo purkautunut sen verran, että polulla ei enää ollut tungosta. Alkuhässäkän nopeatempoisessa menossa oli Alen nilkka kipeytynyt, ja huolestuin todella kun näin miten pahasti Ale ontui nilkkaansa. Hidastimme vauhtia reilusti, ja Ale vakuutti kyllä onnahtelevansa mukana leiriytymiseen saakka. Rauhallisesti menimmekin vielä viitisen kilometriä, kunnes kahdeksan aikaan päätimme leiriytyä edes suhteellisen tasaisen näköiselle paikalle. Kaikkiaan tälle lyhyelle päivälle kertyi kilometrejä noin 12.
Mietimme, että jos nilkalla ei pysty kävelemään, täytyisi Alen päästä kuitenkin Kebnekaisen tunturiasemalle saakka, mistä helikopterievakuointi onnistuisi. Sinne olisi matkaa huomenna vielä noin 7-8 kilometriä. Nilkkatuella ja rauhallisella vauhdilla Ale kyllä arveli pääsevänsä sinne asti. Huolestuneina puuhailimme iltatoimet ja kävimme nukkumaan toivoen pienoista ihmettä ja nilkan parantumista yön aikana. Omat fiilikset päivän aikana olivat niin mahtavat, että yhden ryhmän jäsenen mahdollinen keskeyttäminen tuntui todella ikävältä ajatukselta. Viimeisenä ajatuksena ennen nukahtamista tuli minulle kuitenkin positiivinen fiilis, sellainen, kuin joku pitäisi meistä huolta. Jotenkin tuntui että me kaikki oltiin ansaittu nauttia tämä vaellus yhdessä ja luotin että niin tulisi myös tapahtumaan.
 |
| Leiripaikka nro 1 |
 |
| Turbaanipää iltakaakaolla! |
 |
| Päivän Paras Maisema |
No comments:
Post a Comment