Classic: päivä 6 15.8.2012

Heräsin syvästä unesta siihen, kun Kalle tönäisi minut hereille. En taaskaan ollut herännyt rannekellon hälytykseen -ja kello oli sentään kädessä kiinni! Joka yö nukutti näköjään aina vain paremmin, tai sitten syvä uni johtui siitä että kello näytti 03:00. Nousimme samantien, ja aloimme toimia edellisiin aamuihin nähden varsin tehokkaasti. Ulos, tavarat ulos, kamat rinkkaan, nopea aamupala ja teltta kasaan. Samaan aikaan Iina ja Ale touhusivat samoissa puuhissa aivan vieressämme. Tänä aamuna ei huudeltu teltoista huomenia eikä heitetty läppää - tuntiin emme puhuneet mitään. Virkeitä hymyjä kyllä välähti tasaisin väliajoin askareiden lomassa. Koko muu leiri nukkui, emmekä halunneet herättää muita tai rikkoa taianomaista tunnelmaa. Joku toinenkin tiimi oli sentään samoilla aatoksilla kuin me: kaksi naista käveli kesken aamupalamme aivan meidän vierestä, mutta heihinkin oli mennyt aikaisen aamun sanattomuus. Kukaan ei tervehtinyt, he vain kävelivät ohi ja kaikki hymyilivät toisilleen.

Kello 04:00 nostimme rinkat selkään ja suuntasimme kohti Abiskoa. Vasta kun pääsimme hyvän matkan päähän pihasta, aloimme kuiskailla keskenämme. Kesti kauan ennenkuin kukaan puhui normaalilla äänellä.

Aamu oli aivan mielettömän kaunis. Sumu leijui Abiskojauren yllä, ja aurinko nousi hitaasti suoraan edessämme.

Aamu-usva joen yllä. Tässä vaiheessa puhutaan vielä kuiskaten.

Auringonnousu Abiskon suunnasta

Koko ajan lisääntyvää auringonkajoa saimme sitten tuijotella kulkiessamme kohti maalia

Aamun kaunein hetki koitti, kun aurinko nousi valaisemaan hentoa usvaa järven yllä.

Hieman haikea vilkaisu selän taakse, tuonne palaamme vielä joskus!

Vähän väliä teki mieli pysähtyä valokuvaamaan, mutta hienoinkaan kuva ei vain pysty välittämään sitä tunnelmaa siinä aamussa. Kaikilla voittajafiilis ja sitten vielä näin hieno auringonnousu!

Kävelimme melko reipasta tahtia ja Abisko läheni. Heti telttailualueen jälkeen tuli vastaan kyltti: Abisko 13 km. Niin vähän! Muutaman tunnin jälkeen kävely alkoi tuntua jaloissa ja pysähdyimme tauolle. Pitkään emme kyllä malttaneet levähtää. Ohitimme kansallispuistoalueen toisen sallitun telttailupaikan, minkä yhteydessä oli kyltti: Mål 5 km! Jos olisimme eilen kävelleet tänne asti, olisi kyllä ollut kova houkutus jatkaa matkaa maaliin samoilla vauhdeilla. Joitakin telttoja näkyi alueella, mutta tämäkin telttakylä nukkui vielä.

Ensimmäinen näköhavainto Torniojärvestä. Hetken mietin josko voisin kääntyä takaisin...

Matka jatkui väsyneen euforisissa fiiliksissä. Kävely sujui kyllä helposti jo vanhasta tottumuksesta. Kajauttelimme pienet marssilaulut ilmoille. Väsyneet vitsit saivat ennennäkemättömän naurunremakan aikaan. Pidimme edelleen hyvää tahtia yllä, ja pian tulikin taas kyltti: Mål 3 km. Kohta ollaan maalissa! Joku taisi avata kännykän ja totesi että ollaan kuuluvuusalueella taas, siis aivan sivistyksen parissa!

Tiedote myös juoksijoille tai muille vähän väsyneemmille vaeltajille.

Vierellämme mutkitteli ajoittain kovastikin pauhaava koski. Pysähdyimme hetkeksi ja silloin aamulla telttailualueelta ennen meitä lähteneet naiset ohittivat meidät! Ilmeisesti he olivat olleet jossain polun sivussa tauolla ja me taas olimme ohittaneet heidät. Tuon toisen tiimin vauhti näytti melko rauhalliselta, ja siinä vaiheessa heräsi pieni kilpailuhenki: pohdimme että olisi mukavaa olla tämän aamun ensimmäinen tiimi maalissa, ja niinpä paransimme vauhtiamme edelleen. Ohitimme naiset melkein samantien.

Pidimme vielä lyhyen tauon sillan kupeessa, mistä arvelimme olevan noin kilometri maaliin. Toinen tiimi oli ilmeisesti jäänyt jo kauas taakse, sillä heitä ei näkynyt. Abiskon hissi sen sijaan näkyi! Loppumatka meni aivan hujauksessa, ja yhtäkkiä edessämme oli portti, mihin Kungsleden virallisesti loppuu (tai alkaa, riippuen tietysti mistä asiaa katsoo). Jälleen minusta tuntui, että kaikki meni liian nopeasti ja olisin halunnut vaeltaa hieman pidempään. Toisaalta myös suihku ja muut mukavuudet kangastelivat jo mielessä.

Sainkin vaeltaa vielä hieman, sillä heti portin jälkeen löysimme opasteita Fjällräven Classicin maaliin: vielä 550 metriä!

Hymyt ulottui takuulla korvasta korvaan noilla viimeisillä metreillä. Kiersimme alikulusta maantien alta ja käännyimme sen jälkeen nousemaan kohti Abisko Turiststationin pihaa, missä maali sijaitsi. Kun saimme maalin näkyviin, ei koko pihalla näkynyt ristin sielua. Vitsailimme että aamun ensimmäinen tiimi saa varmaan herättää toimitsijat. Silloin nousi eri puolilta pihaa esiin muutamia ihmisiä, jotka alkoivat kaikki taputtaa hurjasti. Tunteet vaihtelivat uskomattomasta riemusta palaan kurkussa. Ne taputukset kaikuivat korvissa raikuvina ablodeina, ja niiden saattelemana astelimme maaliin.

Maali! Ihana, aurinkoinen maali. Tähän on tultu 110 kilometriä, läpi kaikkien niiden maisemien, ohi vuorien, yli purojen. Juuri tällä hetkellä luulin jo, ettei siellä ole ketään meitä vastaanottamassa, mutta silmänräpäys myöhemmin kajahtivat taputukset ilmoille!

Voittajien hymyt =)

Ihana toimitsija tarjoili meille mehua ja kertoili maalin tapahtumista. Olimme tosiaan aamun ensimmäinen tiimi! Pyörimme pihalla hyvän aikaa osaamatta oikein päättää, mitä tehdä. Odotimme niiden kahden naisen maaliin tulon, ja hekin saivat kovat taputukset myös meidän tiimiltä. Myöhemmin kävi ilmi, että he olivat lähteneet huomattavasti meitä myöhemmässä lähtöryhmässä, ja kävelleet koko matkan jossain kolmessa vuorokaudessa. Kovia likkoja!

Pystytimme teltat kuivumaan piha-alueen reunoille, sillä aamuyöllä lyödessämme leiriä kasaan kaikki oli todella märkää. Ilman tuulta tai aamuaurinkoa yökaste oli kyllä uskomattoman voimakasta ja sai kaiken ikävän kosteaksi. Onneksi melkein joka aamu saimme nauttia jommasta kummasta. Turiststation oli ollut täynnä edellisyönä, mutta tänään monet olivat lähdössä jo kotiin, joten me saimme varattua huoneen. Piti vain odottaa klo 14:n saakka huoneen vapautumista.

Kuivattelimme teltat ja siirryimme maalialueelle loikoilemaan ja taputtamaan maaliin tulijoille. Koko piha-alue täyttyi pikkuhiljaa iloisesti rupattelevista vaeltajista, jotka vähän väliä keskeyttivät kaiken muun toiminnan taputtaakseen maaliin saapuville. Saksalaiset isä ja poika, joiden kanssa olimme jutelleet lähes joka päivä, tulivat maaliin keskipäivän aikaan, samoin saksalainen eläkeläispariskunta joiden kanssa juttelimme pahamaineisessa kuoleman laaksossa. Maaliin tuli myös todella kovan ajan tehnyt 14-vuotias poika yksin, ja myöhemmin myös hänen vanhempansa 9-vuotiaan pikkusiskon kanssa.

Väsy iski, ei ehtiny edes trangiaa kasata ruokailun jälkeen =)

Seikkailushamppanjat!

Kaikki sai alkunsa siitä, kun vuosi sitten vein auton ilmastointihuoltoon, ja selailin Retki-lehteä odotellessani. Siitä alkoi mahtava seikkailu, johon liittyi jo monta mukavaa viikonloppua ennen itse pääseikkailua. Fjällräven Classic oli upea kokemus mielettömän hienoissa maisemissa. Abiskosta tai Nikkaluoktasta käsin ei voi aavistaakaan, miten hienoja maisemia löytyy syvemmältä erämaasta. Team IBK pysyi hienosti suunnitelmassa vaikeuksista huolimatta, ja loppujen lopuksi tuli maaliin ajassa 112h 17 min, kun arvelimme etukäteen aikamme olevan reilut 120h. Viimeistä yötä lukuunottamatta nukuimme noin kahdeksan tunnin yöunia, emmekä muutenkaan juuri vilkuilleet kelloa päivän aikana, eli turhaa kiirettä ei kyllä pidetty ja maisemista ehdittiin nauttia. Olen valtavan onnellinen että koko porukka lähti aikoinaan ideaan empimättä mukaan, ja vaelluksesta tuli juuri niin upea kokemus kuin etukäteen ounastelinkin. Ja termi kävelymatkan päässä sai aivan uuden tarkoituksen... =) Noihin maisemiin on muuten päästävä vielä takaisin!