Syksyn vaellukselta...

Viime vuoden syyskuussa käppäiltiin 7 päivää Lemmenjoen kansallispuistossa. Siitä tuli tähän asti ajallisesti pisin vaellus minulle, ja ensimmäistä kertaa myös astuin merkityiltä vaellusreiteiltä pois - ja voi miten tykkäsin! Ilman mitään kiirettä, tai edes kovin tarkkaa etukäteissuunnitelmaa, ruokaa oli varattuna 9 päiväksi ja suunta kohti korkeimpia tunturialueita. Viime vuoden massatapahtuman jälkeen halusin juuri jotain tällaista. Ah, sitä rauhaa... Kilometrejä ei tullut laskettua, kelloa ei tullut katseltua ja aamulla kun lähdettiin, niin aivan varmaa ei ollut mistä löytäisimme seuraavan yön hotellin. Jälkikäteen piirtelin suurin piirtein reittiä Metsähallituksen retkikartta-palvelussa, ja pituus oli noin 80 km.

Ensimmäisinä päivinä käveltiin Lemmenjoen vartta, merkittyä vaellusreittiä pitkin aina Pellisenlaelle asti. Maisemat joelle olivat hienot, varsinkin niillä kohtaa, missä polku kulki vähän korkeammalla. Aurinko paistoi ja lämpöä päiviteltiin oikein vastaantulijoiden kanssakin, + 18 astetta! Syyskussa! Eipä tullut mieleen pakata rinkkaan aurinkorasvaa :)

Lemmenjoki

Härkäkoski 

Tämä on kai sellainen pakollinen turistikuva noilta seuduilta :)

Härkäkosken kohdalla mentiin joen yli istumalla itse veneessä ja kiskomalla vaijerin avulla vene vastarannalle. Loppumatkasta vaellusreitti ja joen varret alkoi jo vähän puuduttamaan, mutta sinnikkäästi käveltiin Kultasatamalle asti yöpymään. Telttailualueella juteltiin parin nuoren miehen kanssa, he olivat vuokranneet kanootit Njurgalahdesta ja meloneet niillä jokiosuuden...ei yhtään pöllömpi ajatus!


Kultasatamasta lähdettyämme vierailtiin Jarkon sukulaisen valtauksella lähellä Morgamojaa. Ketään ei ollut kotosalla, mutta jätettiin lappu ovenpieleen. Tutkittiin Morgamojan autiotupa, todettiin se viihtyisäksi, ja jatkettiin matkaa. Ensimmäiset kaukomaisemat avautuivat Pellisenlaelta, ja niitähän piti tietysti pysähtyä kuvaamaan! Näin jälkeenpäin kuvaa katsoessa tunnelma näyttää sateiselta, mutta pisaraakaan vettä ei tullut, vielä :)

oi näitä ruskan värejä!

Lounaan jälkeen poistuimme polulta ja otimme suunnan kohti seuraavaa tunturia, Jäkäläpäätä. Olin kuullut, että siellä on lentokenttä kulttuurikeskuksineen, ja sellaista oli niin vaikea kuvitella tänne tiettömien taipaleiden taaksen, että olihan se nähtävä. Mutta sitä ennen oli ihmeteltävänä vielä kaivuri erämaassa, sillä Morgamojan yli hipsiessämme näin ja kuulin sellaisen mölisevän kullankaivuupuuhissa. Koko ojakin oli aivan myllätty, jotenkin näkymä tuli vähän äkkiseltään parin päivän erämaan katselun jälkeen. Jäljet oli kyllä tasoiteltu vastaamaan niitä muotoja, mitä paikalla kenties oli ennen mylläyksen aloittamistakin, mutta viehän se aikaa ennen kuin kasvillisuus palautuu.

Jäkäläpäälle noustessamme vilkaisu olan yli toi hetkellistä säpinää retkueeseen, sillä järisyttävän näköinen saderintama läheni ja lujaa! Juuri kun sadevaatteet olivat suurin piirtein päällä alkoi sade, jota tuli oikein tuulen kanssa ja kestikin sitten iltaan asti. Jatkoimme matkaa varautuen ikävimpään vaihtoehtoon, eli näkyvyyden menettämiseen, mutta onneksi pilvet pysyivät sen verran korkealla, että näkyvyys säilyi koko ajan.







Jo kauan ennen lentokenttää laki tasoittui todella tasaiseksi kentäksi. Lopulta näkyville tulivat myös nämä varsinaisen lentokentän alueen merkit. Ei kai tänne enää kukaan laskeudu? Vasemmalla siintää se kulttuurikeskus, missä oli kaksi huonetta, joista toisessa kamina, pöytä ja penkkejä sekä seurue, joka ei edes tarjonnut meille sateesta tulijoille istumapaikkoja. Toisessa huoneessa sitten oli melkoinen valikoima kirjoja. Tästä siis nimi! Varmaankin kullankaivajat on täältä käyneet lainaamassa kirjoja iltalukemisiksi?

Jäkäläpään lentokenttä

Jatkoimme matkaa Jäkäläpään ylitse kohti pohjoista, ja laskeuduimme alas suistoon, minne virtaa puroja ylhäältä tuntureilta vähän joka suunnasta. Jarkolla oli siellä tiedossa vanha ja hyvä leiripaikka, joten seurasimme ensin yhtä puroa alaspäin ja sitten toista vähän matkaa ylöspäin. Sopivasti sade alkoi taukoilemaan juuri, kun pohdimme teltan paikkaa! Iltanuotiolla kuivateltiin sitten sukkia... :)
______

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena, mikä tuntui erityisen kivalta eilisen sateen jälkeen. Tyytyväisyyttä sai aikaan myös se, että pääsi kuivattelemaan kamppeita auringossa. Ja lämmittikin!

Lähdimme nousemaan kohti läheistä Latnjoaivia. Raskaasta rinkasta huolimatta huiput vain tuntuivat vetävän meitä puoleensa :) Pieni hikoilu palkittiin jo nousun aikana sielua hoitavilla maisemilla, ja huipulta näkyi aina vaan kauemmas.

Latnjoaivin rinteellä

Huipulta näkyi viereiset Maarestatunturit, joita katseltiin pitkään...

mustikkapaikka

Latnjoaivilta lähdettiin laskeutumaan koilliseen, sillä kartasta näytti, että sieltäkin löytyisi puroja, joita voisi fiiliksen mukaan seurailla vaikka Vaskojoen kämpälle asti. Aurinko paistoi ja järjettömän isot mustikat saivat meidät pysähtymään aika useasti. Lopulta heitettiin rinkat selästä ja kerättiin puolen litran minigrippussi niitä täyteen. Eikä aarteet tältä tunturilta vielä siihen loppuneet. Jotain valkoista häämötti kaiken sen ruskan keskellä, ja kun pääsimme lähemmäksi, oli siellä komeat hirvensarvet! Aprikoitiin hetki sarvien painoa, mutta oli ne niin hienot että heitin painosta huolimatta ne rinkan päälle. Päätöstä vauhditti myös paikalla lentelevät ampiaiset =D

Jollain tasolla oltiin puhuttu Vaskojoen kämpästä, että hyvällä tuurilla siellä olisi joku varaustuvalla ja antaisi meidänkin saunoa. Jo muutaman päivän erämaassa olo teki meistä kuitenkin sen verran erakkoja, että päätettiin jättää kämppä välistä. Ja peseytyä purossa :) Muutenkaan ei ollut sellainen fiilis, että huomenna haluaisi lähteä siihen suuntaan. Maarestatunturit houkutteli molempia, mutta päätettiin olla päättämättä vielä mitään, vaan paistaa lätyt ja nukkua yön yli ensin.








_______

Taas valkeni aamu auringon pilkahdellessa pilvien välistä. Aamutoimien jälkeen tavarat reppuun ja päätettiin lähteä Maarestatuntureiden suuntaan.

Kierrettiin ensimmäistä tunturin rinnettä pitkin ikään kuin sisälle varsinaiselle tunturialueelle. Vastaan tuli useita poron luurankoja, kaikki samalla korkeuskäyrällä ja varmaan parin sadan metrin välein. Pohdiskeltiin, kuka mahtaa olla syyllinen tähän massamurhaan? Ehkä ahma?











Ylöspäin mennessä huomasimme jälleen, että purojen uomat ovat täällä kuivan kesän jäljiltä täysin tyhjät. Tunturissa yöpyminen ei siis onnistuisi, vaan olisi laskeuduttava riittävän alas jotta löytyisi vettä. Pian puut hävisivät ympäriltämme ja kuljimme mukavan helppokulkuista tunturiylänköä pitkin. Tuuli tosin puhalsi melko räväkästi, ja alkuviikon + 18 t-paitakelin sijaan nyt vedettiin pipoja päähän ja hanskoja käsiin. Pysähdyttiin lounastauolle tuntureiden väliseen notkoon, missä sai istua tuulen suojassa. Sitten lähdimme jälleen ylöspäin huipulle, minkä määrittelimme kartasta ainakin yhdeksi Maarestatuntureiden korkeimmista, jos ei korkein.

Maarestatuntureita

Kliseisesti huipulla tuulee!

Ensin meinattiin laskeutua yöpymään Ravadasjärven rannalle, mutta huipulta maisemia tiiraillessa tuli ajatus kulkeakin vielä tuntureiden toiselle puolen. Siispä suunta ylänköä pitkin suurin piirtein itään, vielä yksi huiputus ja sieltä uskomattoman vaikeakulkuista rakkakivikkoa pitkin alaspäin. Kun kivikko loppui, edessämme oli puro jossa virtasi iloisesti vettä ja mukavan näköinen mäntykangas, missä riitti polttopuuta. Tähän jäädään! Leiri pystyyn, nuotio, ruokaa ja jälkkäriksi marjapiirakka-hässäkkää, koska oltiin jälleen kerätty mustikat tunturista ja leirissä riitti puolukoita. Okei, ehkä piirakka ei aivan ollut piirakan muodossa, mutta samat ainekset siinä kuitenkin oli :)
______

Aamulla istuskeltiin laiskasti vielä laavulla teetä hörppien ja lukemalla viihdykkeeksi kartasta hassuja paikannimiä, jääköhän se aamulehden lukeminen jotenkin tavaksi? Siinä karttaa tutkiessa tuumittiin, että voisi olla syytä alkaa suunnata takaisin ihmisten ilmoille. Arveltiin, että voitaisiin ehtiä Lemmenjoen varteen jopa tämän päivän aikana. Matkalle näytti vielä osuvan kivan näköisiä lampia ja yksi tunturikin.

Etappi alkoi suunnistamalla joitakin kilometrejä tasaista mäntykangasta. Ensimmäistä kertaa joutui todella vilkuilemaan kompassia, kun mitään maamerkkejä ei oikein näkynyt.









Hienosti kuitenkin lopulta tultiin juuri sinne minne pitikin, tämän suon laitaan. Tässä olisi muuten kivoja leiripaikkoja, jos joskus vielä sattuu saman suon laitamille. Me suuntasimme suoraan suon yli, ja kuivuuden ansiosta siitä mentiinkin helposti, niin että heilahti :)

 Ensimmäinen ihasteltava lampi oli kuivunut täysin!

Suunnattiin hieman ylemmäs ja lähemmäs Unna Cuonjoaivvasia (tuo tunturi kuvassa takana), ja johan löytyi lampi, joka sisälsi vettäkin! Aurinko paistoi jälleen todella lämpimästi, joten jäätiin lammen rantaan pitkähkölle lounaalle ja pesulle.

Lopulta maltoimme jatkaa matkaa, ja kipusimme ylös tuntureille ihastelemaan vielä maisemia ja vilkuttamaan hyvästit Maarestatuntureille ja erämaalle.

Nousemassa päivän tunturille. Alhaalla evästelypaikka lammen rannassa.

Unna Cuonjoaivvasin huipulta näkymä kohti Joenkielisen tunturia. Jossain välissä on myös Lemmenjoki.

Houkuttelevista leiripaikoista huolimatta jatkoimme matkaamme ja laskeuduimme alas Hanhijärven rantaan. Järven toiselta puolen tavoitimme vanhan kansallispuiston rajalinjan, mitä pitkin kuljimme rajavartijoita leikkien loppumatkan Lemmenjoen rantaan, Sieriknivan telttailualueelle. Haikein mielin hyvästit erämaalle...











______

Vielä saimme kävellä yhden päivän, ennen kuin olimme takaisin lähtöpisteessä Njurgalahdessa. Taas aamun uutisia lukiessa huomattiin, että vähäisellä kiertotiellä päästäisiin käymään vielä Joenkielisen huipulla. No sehän passaa! Otettiin taas vanha rajalinja käyttöön ja noustiin sitä pitkin huipulle. Tuuli puhalsin jälleen navakasti ja taivaalla risteili sadetta enteileviä pilviä, mutta pisaraakaan ei sieltä kuitenkaan tippunut. Huipulla tuuli oli niin kova, että valokuvista oli vaikea saada tarkkoja koska tuuli heilutti kuvaajaa niin paljon :)

Joenkielisen rinteeltä, alhaalla Lemmenjoki ja kauempana Hanhijärvi

Huipulta maisemaa kaakon suuntaan, onko kukaan käynyt tuolla?

virallinen huiputuskuva

etsi kuvasta monta lintua...

Tuuli puhalsi sen verran kylmästi, että pakollisten huiputuskuvien jälkeen lähdettiin aika vikkelästi seuraamaan merkittyä vaellusreittiä joka veisi aina Njurgalahteen asti. Kun laskeuduimme tuulen suojan puolelle, aurinko lämmitti jälleen mukavasti. Kävelimme keskelle kiiruna (?) laumaa, jota ei meinannut mitenkään erottaa kivikosta. Linnut motkotti meille ja siirtyivät vähän sivummalle. Pysähdyttiin tulistelukodan kohdalla lounaalle, ja siitä reissun viimeiselle etapille kohti parkkipaikkaa. Aika monta taukoa pidettiin siinäkin matkalla, aurinko paistoi, ruskan värit loisti ympärillä eikä oikein ollut mitään kiirettä pois.


Njurgalahteen saavuttuamme päätettiin jäädä sinne vielä saunomaan, syömään ja nukkumaan. Täydellinen päätös hienolle reissulle! Uusia elämyksiä taidettiin suunnitella jo samana iltana... :)