Haaveet...

Päästiin touraamaan kolmena päivänä peräkkäin. Varsin reipas aloitus tälle talvelle! Uuden vuoden juhlintojen jälkeen, ja myös huonon sään vuoksi, pääsimme laskutouhuihin seuraavan kerran vasta maanantaina. Sen jälkeen onkin ollut pieni vyöryvaara ja sellaista auringonpaistetta kolme päivää putkeen, että ei ole tarvinnut pitkään miettiä mitä tekisi =)

Ekana päivänä kohteena oli Gaiskogel, minne mentäessä pääsee kivasti alkuun Kühtain keskuksen hissien avustuksella. Maanantaiaamu oli näin paikallisessa mittakaavassa todella kylmä (n. -13 astetta), ja minun nousukarvojen liimat ei toimineet sitten ollenkaan. Oli vähän ikävä koittaa sormet jäässä saada karvoja kiinni, eikä koko hommasta oliskaan tullut mitään ilman irtoremmejä ja jesaria. Niiden avustuksella sain karvat jotenkin kiinni, ja päätin kokeilla vähän matkaa virityksien toimivuutta. Vähäsen piti jesaria lisäillä matkan aikana, mutta pääsin kuitenkin riittävän ylös, mistä loppumatka meni harjannetta pitkin kiipeillessä lauta repussa. Juho ja Laura oli samalla reitillä vajaan tunnin meitä edellä ja soittivat että jossain kohdassa oli ollut irtokiviä. Me ei onneksi sellasia tavattu, ainoastaan ihana tuulensuojainen kivenkolo, missä pidettiin taukoa.

Sen verran viileä meilläkin oli, ettei kovin kauaa patsasteltu Gaiskogelin ristillä (2820m), vaan alettiin samantien valmistautua laskuun. Alussa oli taas kuru, josta oli vähän ikävästi lanailtu lumet alusta pois. Onneksi tilanne parani heti ensimmäisten metrien jälkeen, ja loppu olikin jättebra eli hyvä! Kurun jälkeen tuli avoimempaa kenttää ja lopuksi vielä metsälaskuakin! Päädyimme Kühtaille johtavalle tielle, ja lopussa vielä tuurilla löysimme tien ja meidän välissä olevasta purosta ylityspaikan. Yhteensä laskulle tuli pituutta noin 2,4 kilometriä. Tätä on jo pitkään katseltu ja aiottu tehdä, ja nyt vihdoin pääsimme!

Kalle harjanteella


Gaiskogelin kurun alku


Kurun jälkeen kivaa vain jatkui ja jatkui:




Puurajalta saatiin vielä mukavat pätkät metsälaskua:







Alhaalla Kallen parta oli saanut upean kuurakuorrutteen:


___________________


Seuraavana päivänä oli kaikki jesari käytetty, joten aamupäivä meni sen metsästämiseen kaupungilta. Samalla tietysti käytettiin tilaisuutta hyväksi ja käytiin kahvilla (Caramel Macchiato, NAM!!) ja kaupassa. Yhden aikoihin oltiin vihdoinkin Axamerissa, missä ajeltiin junalla ylös ja lähdettiin haikkaamaan harjannetta pitkin. Täytyy kyllä sanoa, ettei tuo hiihtokeskuksien väenpaljous ihan hirveästi houkuttele. Yhden nousun sitä juuri jaksaa siellä luovia, mutta kyllä taas oli helpostus jättää turret törmäilemään toisiinsa ja kääntää selkä kaikelle loilotukselle. Ei tarvi mennä edes kauas, kun on jo mukavan hiljaista ja rauhallista.

Laskettiin lyhyehkö lasku harjanteen takana olevalle kentälle, mistä bongattiin kuru, joka jostain syystä oli vielä ilman laskujälkiä. Tilannetta siis hetimmiten korjaamaan! Päästiin vielä nousemaan valmista jälkeä lähes koko matka, koska kaikki viereiset kurut oli laskettu, helppoa! =) Reilun tunnin nousun jälkeen oltiinkin jo kurun päällä, ja päästiin ihastelemaan iltapäivän aurinkoa. Kuru antoi meille ihanan laskun sinisessä valossa ja pehmeässä lumessa. Lopuksi vielä kruisailua avointa kenttää pitkin takaisin Axameriin, josta sopivasti ehdittiin Innsbruckin bussiin. Taas päästiin toteuttamaan yksi kauan katselluista linjoista =)

Kurun alku ja taustalla Axamerin keskus


Kalle naatiskelee kurun loppuosasta


Kruisailua kohti Axua



______________________


Keskiviikkona suuntasimme kaupungistakin hyvin näkyvälle Nockspitzelle, missä mie olen käynyt kerran, ja minne ollaan yhdessäkin yhdesti aikaisemmin yritetty. Silloin kuitenkaan olosuhteet ei olleet tarpeeksi hyvät pohjoispuolen laskulle. Nyt keli oli kuitenkin kuin morsian, eikä mitään ongelmia ollut. Ei edes huipulla tuullut, joten saimme pitää melkoisen maisemalounaan siellä.

Huipulta jatkoimme melko klassista harjannetta pitkin kävelemällä eteenpäin kohti pohjoisseinämää. Siinä on hyvin tilaa kävellä suoraan, mutta muuhunpa ei tilaa juuri olekaan... =) Pohjoispuolikin oli jo jonkun verran laskettu, mutta onneksi Nockspitzen pohjoiskenttä on sen verran iso, ettei tila ihan heti kesken lopu! Muutama hihkaisu saattoi sieltä laskun aikana kajahtaa =) Kentän reunalta pääsee laskemalla sitten Muttereralmin keskukseen, ja sieltä bussilla takasin Innsbruckiin.

Mutta eihän sieltä heti malttanut kotiin lähteä! Huomasimme nimittäin kentän vasemmassa reunassa kivannäköisen kurun, josta tuli yksi jälki alas. Siis ei muuta kuin karvat takaisin kiinni ja suksea toisen eteen. Puolentoista tunnin päästä oltiin jälleen ylhäällä. Nousu oli kyllä melko uuvuttava, ja muutaman kerran pohdittiin jo takaisin kääntymistä. Aina kuitenkin päädyttiin jatkamaan, jo senkin takia, että arvelimme kamojen vaihdon olevan helpompaa ylhäällä kuin keskellä kurua. Siitä en kyllä tiedä, sillä ylhäällä odotti jälleen varsin tilava harjanne, missä juuri ja juuri mahduttiin molemmat seisoskelemaan =) Kuitenkin oli hyvä päätös jatkaa ylös asti, sillä vaikka lumi noustessa tuntui vähän epämukavalta, oli se alaspäin mennessä oikein hyvä! Toinen kiva lasku samalle päivälle, parhautta! Eipä sitä voi enää oikein muuta pyytää! Kaiken tämän reippailun jälkeen suuntasimme sitten kämpille, ansaitusti syömään ja laiskottelemaan hetkeksi...että on kiva olla täällä!

Harjanne Nockspitzen kahden huipun välillä on melko ilmava =)


Nockspitzen pohjoispuoli kotinurkilta kuvattuna, tuosta keskeltä laskettiin =)


Laskiessa voi vaikka ihailla Innsbruckin kaupunkia


Ihana kenttä aukeaa ja laskija hihkaisee onnesta! ;)


Jälleen ylöspäin


Kurulainen numero kaksi, Kaisa tykkää!


Kurusta ulos ja kurvailemaan kohti kaupunkia


Loppufiilistelyt: upea maisema, mahtavia laskuja, hieno ilma...toteutuneita haaveita =)