5.3. tourausvälipävä =)

Schweinfurter Hütten jälkeen kaikki vain halusivat mahdollisimman pian takaisin vuorille, joten lähdettiinkin jo seuraavana päivänä taas touraamaan Innsbruckin lähelle. Aluksi olin ajatellut välipäivää, sitten välipäivä vaihtui johonkin helppoon ja lyhyeen touriin, mutta loppujen lopuksi hiihdeltiin taas koko päivä =)

Noustiin bussilla Axameriin, josta junalla ylös ja haikkaamalla vielä harjannetta pitkin pitemmälle. Lyhyt haikkauskin osoittautui reilun tunnin hommaksi, sillä harjannetta pitemmälle mentäessä sai välillä hakea paikkaa mihin jalkansa asettaa...Lopulta eteemme avautui kuitenkin mukavan näköinen puuterikenttä, mitä sai päästellä menemään aivan täysin rinnoin!

Liisa harjanteella pujottelemassa kivipaasien välissä. Kutsuvia linjoja aukeni eteen koko ajan! Tämäkin kuitenkin jätettiin väliin tuulen pakkaaman lumen takia.


Ihanaa kruisailua! Kuva:Liisa Korpela


Ja lisää vaan! Kuva: Mario Pitsch


Ensimmäisen laskun kivoin osuus


Kentän jälkeen laskettiin vielä samanmoinen vaihtelevassa lumessa, jonka jälkeen olimme laakson pohjalla. Lähdimme hiihtelemään laakson perälle, Adolf-Pichler Hütten ohi ja matka tuntui välillä jo aivan loputtomalta. Oikeastihan tuo ei ole edes kovin pitkä saatikka jyrkkä matka, mutta varmaan edellisten päivien skinnaukset saivat vauhdin melko hiljaiseksi. Mukavahan siellä silti oli hiihdellä ja nautiskella olosta!

Adolf-Pichler Hütten pihasta, hiihtoa näköjään on luvassa =)


Ja homma etenee!


Aurinko, hanki ja ylämäki, tykkään!


Vielä vähän matkaa ja muutama mutka... Kuva: Liisa Korpela


Lopulta Seejöchl saatiin näköpiiriin, ja samalla ehkä suurin puuterikenttä mitä olen koskaan päässyt laskemaan! Yhtäkkiä väsymys poistui ja Seejöchl alkoi lähestyä vauhdilla. En ollut kartasta katsoessa oikein osannut kuvitellakaan tämmöistä löytyvän! Se antoi kyllä hyvin motivaatiota viimeiselle etapille.

Ylläribonus, unelmien lumikenttä =)


Ja sieltä toisesta päästä kenttää, kiihtynyt hengitys ja ainaki metrin levyinen hymy.. =)


Puuterikentän ja melkoisten tuuletuksien jälkeen tuli vähän sellainen mainos-tv:n "Eikä siinä vielä kaikki!"-olo, sillä lasku jatkui mukavana kruisailuna vielä eteenpäin.



Kuva: Liisa Korpela


Ja senkin jälkeen vielä reilu 2 kilometriä rauhallista lipumista laakson pohjaa pitkin jo hyvinkin tutulle Kemater Almille.



Almilla otettiin totutusti radlerit ja jutusteltiin muiden touraajien kanssa aurinkoisella terassilla. Ja sitten vielä viimeinen koitos, viitisen kilometriä rodelbahnia Grinzensiin.

Aivan loistava touri ja oikein hyvin käytetty lepopäivä, vaikka se lepo saattoi jäädäkin vähän vähemmälle...