Innsbruckista lähdöstä on jo kulunut reilu kaksi viikkoa, mutta palailen vielä ajassa hieman taaksepäin ja muistelen meidän viimeistä hüttereissua. Vielä juuri ennen lähtösäätämisiä oli sopiva rako yhden yön reissulle. Kohteeksi valikoitui Amberger Hütte Stubain jäätikön suunnilla. Porukassa olivat mukana Mario, Liisa ja Liisan kaveri Pauli, jolle touri oli toinen kerta koskaan!
Maanantaina 7.3. matkustimme bussilla Innsbruckista Stubaille, josta pääsimme lähtöpaikalle muutamalla hissinousulla. Taas kerran huomasin miten rasittavaa hiihtokeskusten ruuhka on. Bussi tuli aivan tupaten täyteen ihmisiä jonkun matkaa ennen Stubaita, oli hirveä mekkala ja tuli ihan paha olo, kun ei nähnyt mutkaisella tiellä eteenpäin ollenkaan. Stubailla sitten hirveä määrä ihmisiä kokkuroimassa ympäriinsä monoineen, turisteja huitomassa sauvoillaan ja me siellä kaiken keskellä koitetaan pujotella mahdollisimman nopeasti oikeaan gondolijonoon. Tuo Stubain alkuhärdelli on kyllä joka kerta yhtä aikaa sekä kamala että huvittava. En oikein ymmärrä miten jotku ihmiset viettävät koko lomansa siellä! Mutta onneksi kaikki eivät haluakaan tourailla, muutenhan olisi ruuhkaa joka paikassa! Ja ehkä sitä ei osaisi arvostaa vuorten rauhaa niin hyvin, jos ei tietäisi näistä vaihtoehdoista. Gondoliajelun jälkeen mentiin vielä tuolihissillä, ja kruisailtiin läpi yhden pitkän ja loivan rinteen, jonka jälkeen pääsimme sivuun rinteistä ja aloimme laittaa kamoja nousukuntoon.
Kaikki valmista ja matka alkaa! Minä ja Liisa ollaan aika samiksia =) Kuva:Pauli
Jonkun matkaa on tultu, ja Stubain keskustakin voi jo ihailla sopivan välimatkan päästä.
Toisen puolen maisemassa kunnioitusta herättävä aavan jäätikön valkeus, jossa muutama laskujälki näyttää muurahaisten polulta.
Suunnitelmassa oli siis nousta ensin n. 300 korkeuserometrin verran Daunjochiin (3057m) ja siitä hieman kiertäen Hinterer Daunkopfille 3225m. Nousu Daunjochista eteenpäin oli hieman haastavammassa kunnossa, ja koitinkin neuvoa Paulia parhaani mukaan. Ei nimittäin varmaan mikään helppo pätkä, jos touraat toista kertaa elämässäsi =) Tulihan se Pauli sieltä lopulta ylös, kannustuksien, neuvojen ja jopa pienoisten käskyjenkin saattelemana. Aivan toppiin asti ei jaksettu mennä, kun lasku alkoi hieman sen alapuolelta, ja itse kävin jo ristillä keväällä -09 Kallen ja Villen kanssa. Porukkaakin oli melko runsaasti topissa pyörimässä, ja peruslaskureitti hütelle oli täynnä jälkiä. Koitettiin etsiä vaihtoehtoista reittiä muutamaa kurua pitkin alas, mutta ylhäältä käsin tai kartasta emme pystyneet varmasti näkemään, meneekö kuru läpi alas asti, joten tyydyimme laskemaan perusreitin reunoilla. Alhaalta sitten valokuvattiin seinää, ja kyllähän sieltä ois muutama kuru tullut läpi. Ens kerralla tietää!
Laskureitti ylhäältä käsin. Jos katsoo oikein tarkasti, niin Amberger Hütte näkyy alhaalla laaksossa ison tasaisen kentän jälkeen olevan kummun edessä.
Ihan mukavia juttuja löytyi vähän syrjemmästä, vaikka vähän tuulenpakkaamaa oli. Kuvat:Liisa Korpela, laskijana minä
Laskureitti kuvattuna seuraavan päivän tourilta. Hinterer Daunkopf näkyy kaljuna huippuna oikealla. Ja toinen mahdollisista kuruista kapeana keskellä. Ensimmäinen kuru missattiin virheellisen kartanluvun takia ylhäällä. Meidän laskema perusreitti menee jyrkänteen takana loivalla jäätiköllä ja kaartaa sieltä kuvan keskellä näkyvälle kentälle. Kurut jäi kuumottelemaan seuraavaa kertaa!
Kuvassa näkyvän osuuden jälkeenkin laskua riitti, mutta lähinnä se oli hyvin loivaa laakson pohjaa, joka lopulta huipentui käytännössä tasaiseksi n. 1,5 km pitkäksi aukeaksi ennen Amberger Hütteä. Alamäkeä oli juuri sen verran, että pikkuhiljaa hütte ja kutsuva terassi lähestyi =) Kukaan ei varmasti arvaa, mitä otettiin ensimmäisenä hüttelle päästyä?!
Pauli, minä ja Liisa ihmettelemässä laaksoa ja pohtimassa kuinka tasaista on edessä näkyvä tasainen noin vauhdinoton kannalta... Kuva:Mario Pitsch
Hüttelle saavuttaessa tapana on istuskella aluksi terassilla janoa sammuttamassa. Jos joku ihmettelee mikä se tässä blogissa paljon mainostettu Radler on, niin kerrottakoon nyt, että radler on siis tuoppi missä on n. puolet olutta ja puolet sitruunalimonaatia. Todella hyvää ja todella suosittu urheilujuoma touraajien keskuudessa! Porukka kyllä lakoaa kuin taikaiskusta sisälle heti, kun aurinko menee vuoren taakse, sillä lämpötila laskee samalla hetkellä myös tuntuvasti. Sen jälkeen on ohjelmassa (viimeistään tässä vaiheessa) ilmoittautuminen ja oman punkan etsintä. Tässä vaiheessa on yleensä jo melkoiset jonot suihkuihin, mitkä myös Ambergerhüttelle saatiin vuosi sitten. Suihkut toimivat yleensä euron tai kaksi maksavilla poleteilla, millä saatava aika vastaa melko hyvin armeijan suihkussakäyntiaikoja. Minä ja Liisa päästin suihkuttelemaan poikien jälkeen, ja voin sanoa, että se puolitoista minuuttia riitti oikein hyvin, vesi oli nimittäin jääkylmää. Mutta virkisti mukavasti!
Yleensä kuuden aikoihin on sitten illallinen, mikä kuuluu käytännössä puolipakolla kaikille yöpyjille myytävään puolihoitoon. Ambergerhüttelläkin ruuat oli todella hyvät, tai en tiedä johtuuko tuo hütteruokien maistuvuus siitä, että on hiihdellyt vuorilla koko päivän? Alkupalaksi valkosipulikermakeittoa, salaattibuffet, 3-4 vaihtoehdosta aikaisemmin valittu pääruoka joka oli itsellä tällä kertaa pastaa, ja jälkiruoka, joka oli tällä kertaa mansikkaisella rahkalla täytetty lätty! Voi nam! Illallisen jälkeen yleensä jäädään istuskelemaan pöytiin, tutkitaan karttoja ja suunnitellaan seuraavan päivän seikkailuja, jutustellaan tai pelataan vaikka korttia. Kovin myöhään ei kyllä tarvi odottaa että uni alkaa hiipimään mieleen. Silloin kömmitään sinne omaan punkkaan lakanan sisään ja vedetään viltti päälle. Hyvää yötä maailma!
Nukkumaanmenon aika, Liisa näyttää mallia =)
Aamuisin kaikki tuntuu häärivän sitä sun tätä ympäriinsä. Kamat kasaan ja aamupalalle. Siinä sitä sitten pikkuhiljaa heräilee, viimeistään siinä vaiheessa kun pääsee ulos raikkaaseen aamun pikkupakkaseen. Alkuun hiihto tuntuu vähän raskaalta, mutta kun keho taas herää, niin suksetkin alkaa kulkea =)
Hütteilijöiden jono suuntaamassa uusiin seikkailuihin aamun varjossa
Me hiihtelimme myös vähän takaisin eilisen tulosuuntaan, jättimäisen aukean ylitse ja siitä lähdimme nousemaan eilen pongattuun suuntaan. Tarkoituksena oli tehdä helppo nousu ja laskea sitten takaisin hüttelle ja jatkaa siitä laaksoa pitkin Griesin kylään, josta pitäisi vielä jotenkin päästä Längenfeldiin. Pojat jäivät suunnitellulle paikalle pitämään taukoa, ja minä ja Liisa ehkä vähän energisempinä jatkettiin vielä vajaa puoli tuntia ylemmäs. Mukava lasku saatiin!
Aurinkoon! Kuva: Pauli
The crew + minä kameran takana
Varmaankin vetäytyneen jäätikön tekemä mielenkiintoinen harjanne, ja minä ihmettelemässä. Just mahtui sukset vierekkäin siihen =) Kuva: Liisa Korpela
Liisa laskee, pojat odottelemassa alempana
Mario kaasuttelee, säästää kai kantteja kun ei turhia kääntele =)
Hüttellä pysähdyttiin vielä istuskelemaan aurinkoiselle terassille. Kuva: Mario Pitsch
Lopulta kuitenkin piti jatkaa matkaa kohti pölyistä kaupunkia, joka tuntuu aina ihan eri maailmalta vuorilta tullessa. Griesiin saakka päästiin laskemaan rodelbahnia pitkin. Siellä tutkimme aluksi bussiaikatauluja, lumitilannetta ja latukarttaa, ja päätimme lähteä yrittämään laskemalla Längenfeldiin latua ja talvivaelluspolkua pitkin. Lopulta tätä laskumatkaa taisi kertyä noin kahdeksan kilometriä! Aika puuduttavaa =) Mutta pääsimme kuitenkin Längenfeldiin joutumatta kävelemään kovinkaan paljoa. Talvivaelluspolun varrella oli välillä melko upeita jääputouksia ja kalliot lähtivät tippumaan aivan tien reunasta. Längenfeldiin päästyämme bussipysäkki löytyi heti ja kuin tilauksesta penkki, missä istuskella viimeisiä eväitä tuhoten, auringon paahteessa odottelemassa kyytiä kotiin =) Mikä jatkuikin minun tapauksessa lähes suoraan Suomeen asti!
Kiitokset hyvästä seurasta mukana olleille ja uusia hüttereissuja odotellessa! Thanks for the great company everyone!
No comments:
Post a Comment