Ruotsin tunturit talvella - on haaveita, suunnitelmia ja toteutuksia...

Osallistuin taannoin huikeaan vaellustapahtumaan eli Fjällraven Classiciin Ruotsin upeissa tunturimaisemissa. Sieltä mieleen jäi Sälkan maja, missä pidimme taukoa ja samalla innostuneina tuijottelimme ympäröiviä vuoria - mielenkiintoisia laskulinjoja näytti olevan vähän joka suunnalla!

Vuotta myöhemmin perinteiseltä Norjan pääsiäisreissulta palatessamme, tietysti mietittiin jo seuraavan talven reissuja, otin puheeksi tuon Ruotsin suunnan. Oliskohan mahdollista lähteä kopterikyydillä Sälkan majalle ja tourailla majalta käsin? Kuulostaa aivan unelmareissulta, joten siinä lyötiin samantien kättä päälle, ens vuonna mennään.

Vuoden kuluessa tilanteet muuttui aika radikaalisti, mutta yksi asia oli kuitenkin varmaa: se Ruotsin reissu tehdään. Jossain vaiheessa, varmaan siinä kun helikyytien hintoja selviteltiin (?), helikyydit muuttui kelkkakyydeiksi. Sitten katseltiin taas karttoja, etäisyyksiä ja jyrkkyyksiä, ja päädyttiin varaamaan kelkkakyytikin vähän lähemmäs Singin majalle. Siellä olisi helpompaa mäkeä alkuun, ja 12 km siirtyminen Sälkaan olisi kuitenkin vielä mahdollista. Reissun edelleen lähestyessä mietittiin ja pähkäiltiin lumitilannetta, varustevalintoja, ruokapolittiikkaa ja kaikkia järjestelyjä vielä uudestaan. Kaikki ei ollut kuten ennen, ja kaikki vähän arvelutti. Maaliskuun lopulla, pohjoisen junaan hypätessä kuitenkin jo luultiin, että nyt suunnitelma on hiottu ja selvillä.

Seuraavana aamuna Kolarissa suunnitelma muuttui. Auton syylari vuoti! Saatiin kuitenkin auto vielä aamupäivän aikana pajalle, ja siellä sanottiin ettei vuoto ole niin paha, etteikö sillä nyt yhtä pohjosen reissua vielä tekis. Pakattiin siis pari pulloa jäähdytysnestettä mukaan, ja lähdettiin kuitenkin toteuttamaan sitä suunnitelmaa, eli ajeltiin Kiirunan kautta Nikkaluoktaan. Nikkaluoktassa meillä oli yhden yön majoitus ja se kelkkakyyti Singille varattuna. 

Siis minne? Respan mummo oli yhtä kysymysmerkkiä. Sillä luki siellä että Lisas Stuga. Ei se oo ku ihan toisella suunnalla jossain jeerassa. Ei tarvinu miettiä, sinne me ei ainakaan lähetä. Ehkä huomenna mahtuisi Kebnekaisen tunturiaseman kyytiin mukaan? Se olisi edes 20 km oikeaan suuntaan. Mummo buukkasi meidät Kebnen kyytiin. Se ilta meni kamoja pakkaillessa ja hermoillessa. Viime hetkillä päätin jättää splitin autoon ja lähteä reissuun telluilla. Ainakin niillä hiihto sujuisi paremmin. Mutta ehditäänkö me hiihtää huomenna Kebneltä Singille? Mitä hittoa sinne nyt uskaltaa pakata mukaan, ettei tuu liian painavaa rinkkaa? Samaan aikaan taivaalla loimotti muuten komeat revontulet! Niitäkin käytiin tietysti ihailemassa.

Aamulla heräsin tuulen ulvontaan. Vilkaisu ikkunasta ja osasin lisätä aamun säätiedotukseen myös lumisateen ja huonon näkyvyyden. Tuonneko pitäisi lähteä, vielä ylemmäs tunturiin hiihtämään kamoilla, joiden hiihto-ominaisuudetkin hieman arveluttaa, rinkka selässä ja reittiä, jota ei oikein muista kunnolla. Eih! Vielä aamupalalle asti meidän suunnitelma piti, mutta sen jälkeen marssittiin taas mummon luo perumaan kelkkakyytiä, ja samaan hengenvetoon kysyttiin majoitusta seuraavaksi yöksi. Mummon mökit oli täynnä, mutta kylän perällä oli jonkun perheen vuokraama mökki tyhjillään, joten päästiin sinne. Heti helpotti ja mökkikin oli todellinen helmi!

Vietettiin pari yötä Nikkaluoktassa ja tehtiin pari päivätouria lähialueilla. Lumi ei ollut todellakaan mitään unelmaa, mutta siinä sain itseluottamusta siihen, että pärjään kyllä telluillakin. Tyyli tosin voi vähän vielä vaihdella... :D Tokalla päivätourilla katseltiin maisemaa Kebnelle päin, ja tovin maisemaa ja karttaa vertailemalla huomattiin, että Kebnen asemalle voisi päästä myös touraamalla! Vähän tasaisen hiihtoa, nousua, laskua, traversea, laskua ja loppuun vielä vähän tasaista niin oltaisiin perillä. Matka laaksoa pitkin on vajaat 20 kilometriä, ja tuolla kiertoreitillä ehkä muutaman kilometrin enemmän. Takaisin voisi tulla joko samaa tietä tai hiihtämällä tasaista laaksonpohjaa. Päätettiin lähteä seuraavana aamuna.

Tässä se meidän reitti Kebnekaisen asemalle näkyy...melkein ;)

Ensimmäisen päivän saavutuksia...lumi vähissä, laajalti tuulen pakkaamaa betonia ja pusikossa kunnon kuori päällä. Mutta maisemat, hienoja!

Toisena päivänä keksittiin, että tunturiin nouseva poroaita on aivan loistava laskettelurinne! 5 Yllästä peräkkäin :D

Seuraavana aamuna tuuli ei ulvonut, mutta tienoon peitti sankka lumisade. Säätiedotus lupasi kuitenkin selkenemistä viimeistään puolelta päivin, joten lähdettiin lumisateen sekaan hiihtämään. Ekat kilometrit oli Classicilta tuttua reittiä, tasamaata. Ekan riippusillan kohdalta käännyttiin ylöspäin, omille jäljille. Lumisade oli hiljalleen rauhoittunut, ja kun saavutimme puurajan jo ensimmäiset auringonsäteet tervehtivät meitä kuin tilauksesta. Evästauon jälkeen jatkettiin auringonpaisteessa kohti huippua. Lumisade oli jopa kerryttänyt reilulta tuntuvan pehmeän kerroksen uutta lunta, ja olimme hyvillä fiiliksillä. Saavutimme huippua reilussa aikataulussa, tästä ehdittäisiin Kebnen asemalle vielä hyvin ennen pimeää.

Ekalla riippusillalla, tällä kertaa vähän eri lämpötiloissa.

Hiljalleen noustiin ylemmäs ja samaan tahtiin keli kirkastui

Melkein huipulla!

Huipulta avautuva laskulinja näytti muuten hyvältä, mutta se oli ensimmäiset,ehkä pari sataa metriä pelkkää paljasta kivikkoa. Oikeastaan koko kunnolla viettävä osuus oli sitä kivikkoa. Että näin. Päätettiin syödä eväitä ennen jatkamista, ja katseltiin kivikossa kulkevaa porotokkaa. Tauon jälkeen lähdettiin vähän paremmilla voimilla, sukset selässä laskeutumaan kivikkoa pitkin. Edessä avautui mitä hienoimmat näköalat Kebnekaisen jäätiköille, ja nousupuolella oli niin kivan näköistä puuteria. Ja me könyttiin täällä kivikossa. Nauratti vähän.

Ja tänne sitten oltiin laskemassa. Joka tapauksessa tuo taustalla siintävä Kebnekaisen maisema kyllä nostaa fiilikset!

Lopulta saatiin sukset jalkaan ja otettiin kartasta suuntaa. Näillä lakeuksilla muuten kompassi on aivan ehdoton! Saatiin laskea vähän matkaa, mutta lumi oli niin hemmetin kovaa betonia että tekarit ois lentäny jos sellaset olis. Onneks ei ollu. Sain muutaman käännöksenkin tehtyä, kyllä ilot tulee pienistä asioista! Kun vauhti ei enää riittänyt, tarkistettiin taas suuntaa ja lähdettiin hiihtelemään. Tässä piti olla traversea, mutta ei vaan viettänyt tarpeeksi edes siihen. Mutta mikäs siinä hiihtäessä, maisemat oli hienot, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja riemuitsin mielessäni päätöksestäni ottaa tellut. Myöhemmin kartasta mittailin, että mentiin sitä tasaista toista kilometriä. Olis voinu olla splitillä tuskaa :D

Aaaakkeeta laakkeeta, rakkaus telluihin kasvaa

Toinen laskuosuus olis myös ollut hyvä, jos se ei olisi ollut aivan pälvillä. Pujoteltiin sulaneiden alueiden väleissä, ja toisinaan taidettiin laskea vähän ruohikollakin. Toivottiin ettei kukaan satu asemalta katselemaan tänne päin. Toiset ollu tietenki laskemassa puuteria jossain räädissä kurussa Kebnekaisella, ja me pujotellaan täällä ruohikon ja poronpaskan seassa. Nämä kuitenkin unohtui, kun lopulta tultiin puurajaan mistä saatiin kuin saatiinkin kruisailla pehmeässä lumessa alas polulle asti! Ja lopulta päivän päätteeksi, kun istuin aseman saunan lempeissä löylyissä, olin varsin onnellinen ja tyytyväinen. Oltiin arvioitu reitti kuitenkin siinä määrin oikein, että päästiin liikkumaan turvallisesti koko ajan, päästiin sinne minne oli tarkoituskin, väsyneenä mutta kuitenkin toimintakuntoisena ja hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Koko päivä ulkona, suksilla, ympärillä mitä kauneimmat vuoret, lunta, aurinkoa ja upeita maisemia. Seikkailu!

Kebnen asema (melkein) näkyy! Huomaa komeat hirvet! Tässä vaiheessa laskukin näytti taas hyvältä, kunnes...

...totuus paljastui :D Mutta hienosti selvisin haastavasta pujottelutehtävästä, hyvä minä! Alle metrin pätkiä ruohikossa ei edes lasketa ;)

Perillä tältä päivältä

Mutta tarina jatkuu vielä. Päätettiin lepäillä asemalla seuraava päivä, käytiin vähän etsimässä geokätköä (okei, Kalle etsi ja minä odotin :D) ja laskemassa uudestaan se kiva osuus tunturikoivikossa. Kahviteltiin asemalla, löhöiltiin ja otettiin rennosti. Saunottiin, syötiin ja suunniteltiin seuraavaa päivää. Säätiedotus ei enää luvannut yhtä hyvää, joten päätettiin lähteä aamulla hiihtämään tasaista laaksonpohjaa takaisin Nikkaluoktaan.

Riippusillan ylitys suksilla voi olla haastavaa puuhaa! ;)

Innokas geokätkön etsijä. Näköjään talvella sekin voi olla haastavaa puuhaa. Välineistä se ei ainakaan jäänyt kiinni :)

Kiva laskupätkä koivikossa

Yöllä tuuli niin rajusti että koko rakennus tärisi. En saanut juuri nukuttua. Aamulla sama meno jatkui. Ikkunasta näkyi pelkkää valkoista puppua. Ei tarvinut kovin kauaa miettiä, kun päädyttiin hengailemaan asemalla vielä yksi päivä. Todelliset erämaankulkijat kuului aamulla pohtivan myös säätä, ja päättivät lähteä kotiin :D Päivä kului luonnon voimia ihmetellessä ja ihastellessa, ruotsinkielistä kirjallisuutta lukemalla ja kahvittelemalla. Ja se tuuli, ihan käsittämätön! Kovasti viihdettä toi myös muutaman päivän päästä alkava randokisa Kebnekaise Classic, jonka osanottajia alkoi illansuussa ilmestyä asemalle. Seurailtiin ikkunasta kun ensimmäiset kovakuntoiset kävi vähän kokeilemassa keliä ja painoivat lähimpään ylämäkeen hirmuista kyytiä.

Myrskypäivän illalla ulkoilemassa hillittömässä tuulessa

Asemalla oli kyllä hienot tilat kokkailla. Näitä samanlaisia keittiösettejä oli 4 kpl! Ja se sauna, ah!

Lähdettiin yhden yön tourausreissulle, jonka kolmantena aamuna vihdoin päästiin aloittamaan kotimatka Nikkaluoktaan. Se menikin yllättävän helposti, suksi luisti kuin itsestään ja puolen päivän aikaan oltiin jo Nikkaluoktassa syömässä vohveleita ja miettimässä, mihin seuraavaksi.

Ajeltiin Kiirunaan ja mentiin kysymään matkatoimistosta majoitusta Riksgränsenin suunnalta. Riksu oli aivan täynnä, mutta Björklidenissä olisi tilaa. Kolmen päivän majoitus siellä oli ihan kohtuuhintainen, joten tartuttiin tarjoukseen ja ajeltiin Björklidenin Gammelgårdeniin.

Seuraavana päivänä päätettiin laskea hisseillä. Tuuri lumitilanteen suhteen näytti kääntyneen, kun huomasin yhtäkkiä laskevani ensimmäistä kertaa elämässäni puuterikäännöksiä telluilla. Olin jo unohtanut, että olis mulla ollut lautakin autossa! Muutaman harjoituslaskun jälkeen alkoi sujumaan niinkin hyvin, että laskeminen oli aivan mielettömän kivaa. Käytettiin vähän nousukarvoja apuna ja päästiin laskemaan keskuksen laitamilta tosi kiva, pitkä pätkä ensimmäisinä, toisina ja vielä kolmansinakin. Sit ei enää jaksettu ja lähdettiin Rallareniin afterille :)

Iiiik täällähän on puuteria!

Oma offari vain meidän käytössä :)

Nyt pysyn mieki jo pystyssä :)

Kivaa!!

Toinen kierros...

Yhtä hymyä :)

Toinen Björklidenin aamu valkeni jälleen öisen lumisateen jäljiltä kirkkaana ja lumisena. Nyt olikin lunta tullut siinä määrin, että keskusta ei saatu auki koko päivänä. Sehän sopi meille! Skinnailtiin rinteitä pitkin pari hyvää puuterilaskua, välillä käytiin ala-aseman rinneravintolassa kaakaolla. En olisi ehkä tätäkään vielä alkureissusta uskonut, niin lumen kuin omien tellutaitojenkaan suhteen, aivan mahtavaa laskua!

Kalle tykittää. Eilinen privaoffari olikin vain alkua, tänään on koko keskus meille!

Sopivan tasaista aloittelijalle :)

Kovempia laskijoita ei lumen alta juuri näy :)

Parhaat kaakaot!

Vielä oli reissua jäljellä useita päiviä, ja taas mietittiin mitä seuraavaksi tehtäis. Riksu oli edelleen ihan täynnä. Keksittiin, että mitäs jos hiihdeltäis täältä tunturimajalle loppuajaksi. Abiskosta olisi n. 13 km Abiskojauren majalle. Päätettiin käydä seuraavana päivänä ensin katsastamassa Riksun rinteet, sitten hiihtää Abiskosta tuonne majalle.

Riksu oli tosiaankin niin täynnä, ettei saatu autoa edes parkkiin. Ei sitten menty sinne laskemaankaan, vaan käännyttiin takaisin ja suunnattiin samantien Abiskoon. Perillä katseltiin hämmästyneinä Nuoljan rinteitä, voiko olla totta, että sielläkin on puuterikelit?? Asiahan oli pakko tarkistaa, joten muutettiin taas suunnitelmaa, ja pian kärvisteltiinkin Abiskon jäätävässä hississä. Lopulta vihdoin viimein ylhäällä ja Kyllä!! Siellä oli puuteria! Uskomatonta!! Tätäkään en olisi uskonut :)

Kalle pöllyttää ilmeisen harvinaista Abiskon puuteria :D

Kyllä! Ihan huikeeta! Turistikuvat Lapporten taustalla.

Minäkin! Oli vähän jyrkempää mäkeä tarjolla mutta olin niin innoissani etten muistanu jännittää!

Laskujen jälkeen otettiin sitten suunta kohti Abiskojärven päässä sijaitsevaa Abiskojaurestugaa. Matkan alku taittui ihan mukavasti, kunnes jäljellä oli enää järven ylitys, on muuten pitkä järvi! Tai sitten joku siirsi vastarantaa aina kauemmas sitä mukaa, kun edettiin. Järvi tuntui olevan täynnä hiihtäjiä ja ihmettelin mielessäni, mahtaako kaikki mahtua Stugalle. Lopulta oltiin kuitenkin majan pihassa, missä ihanat emännät tarjoili lämmintä mehua ja toivotti tervetulleeksi. Ja kyllä, kaikki mahtui hyvin ja sauna oli lämpimänä :) Tämä on aivan huikea paikka!

Abiskojaurea ylittämässä, vastaranta on kaukana...

...mutta tulihan se sieltä!

Stugan tunnelmia...täällä unikin maistuu paremmalta!

Vietettiin majalla pari yötä, välipäivänä aurinkoiset kelit helli ja skinnailtiin majan takana siintävällä tunturilla. Kaiveltiin vähän lunta ja syötiin eväitä. Hyvää lunta ja kivoja laskuja löytyi sieltäkin! Retkipäivän kruunasi aftericolat majan seinustalla auringonpaisteessa, sauna ja tietysti hyvä ruoka.

Molempina öinä Abiskojärven rannalla sai vessareissuilla ihailla revontulia...jos tarkesi! Yöpakkaset meni -20 alapuolelle, vaikka päivisin sai melkein paidatta skinnailla. Siinä oli ihmettelemistä etenkin yhdelle ranskalaispariskunnalle, jotka 5-vuotiaan poikansa kanssa olivat reilun viikon mittaisella hiihtovaelluksella. Reipas poika ei ollut moksiskaan lumesta, saunasta ja pakkasesta!

täysikuu ja tuliketun leikki

Puurajassa motkotti parvi riekkoja, taustalla mm. Kungsleden

Lounaspöytä järvinäköalalla

Kalle fiilistelee takapihan antimia

Ei hassumpaa :)

Metsästäkin löytyi vielä pehmeitä käännöksiä

Takaisin Abiskoon päätettiin mennä Abiskojärven suuntaista vuorenharjannetta pitkin. Noustiin edelliseltä päivältä tutuille kulmille ja siitä vaan loputtoman pitkältä tuntuvaa harjannetta kohti Abiskoa. Maisemia sentään riitti jälleen ihailtavaksi, ja toisena motivaattorina toimi vahva epäily siitä, että harjanteen päässä saattaisi odottaa palkinto. Oltiin nimittäin tulomatkalla järven jäältä nähty laskujälkiä harjanteella, ja epäiltiin niitä helihiihtäjien jäljilksi kun olivat niin kaukana mistään. Matka oli melkoisen pitkä, mutta lopulta oltiin varsin mukavannäköisen kentän yläpuolella. Ja totta tosiaan, helihiihtäjien jälkiähän ne oli! Kaikki jäljet päättyi samaan pisteeseen :) Aikamoinen fiilis olla itse laskemassa samaa kenttää, erona vain se, että minä saavutin paikan ihan omin voimin! Laskemisen jälkeen lykittiinkin sitten melkoinen matka labyrintissä, missä vuorottelivat joenuomat, pusikot ja pienet harjut, kunnes osuttiin vaellusreitille, ja loput kilometrit Abiskoon oli onneksi vähän helpompaa hiihtämistä.

Alhaalla Abiskojaure ja vastapäätä mahtava Kieron. Välimatkat on tuolla välillä käsityskyvyn ulkopuolella, kun näkee niin kauas.

Harjanteen päästä löytyi tällainen palkinto, jee!

Leppoisaa kruisailua

Kalle kurvailee

Sinne jäivät jäljet, vain kahdet jatkaa eteenpäin...

Vielä muutama kilometri ja reissu alkais olla paketissa...

Oltiin Abiskossa melko myöhään illalla, joten jäätiin vielä turistiasemalle yöksi ennen kotimatkaa. Aseman keittiössä pyöri stugalta tutut rouvat, olivat hekin selvinneet perille valtavista rakoistaan huolimatta. Tunnelmat oli väsyneet mutta onnelliset. Takana oli taas yksi hieno ja vaiherikas reissu. Vähän erilainen, mutta ehdottomasti hyvä reissu!

Opin paljon liikkumisesta Ruotsin tuntureilla, ja voi niitä kaikkia mahdollisuuksia mitä sielläkin on! On mahdollista päästä niin kauas kaikesta, liikkua majojen välillä ja niiden tuella pitkiäkin matkoja -ja laskettavaa riittää! Tosin, sen eteen joutuu ehkä tekemään vähän enemmän töitä, mutta palkinnoksi saa olla myös aika rauhassa, mukana on enemmän vaellusfiilistä. Tulen vielä aivan varmasti takaisin myös talviaikaan! Ruotsin tunturit ei päästä helpolla, ei anna mitään ilmaiseksi, mutta villi, karu, raju ja uskomattoman kaunis luonto kyllä myös palkitsee kulkijan runsaalla kädellä. Respect!


Kiitokset reissuseurasta Kallelle, samoin kaikista yllä olevista parhaista kuvista!



Linkit:
Nikkaluokta, majoitus ja kyydit erämaahan
Svenska Turistföreningen (STF), Kebnekaisen tunturihotelli
Björkliden Fjällby
STF, Gammelgården Ski Lodge
STF, Abisko Nuolja Offpist
Svenska Turistföreningen, Abiskojauren tunturimaja
STF, Abiskon tunturiasema