Myöhäissyksyn vaellus UKK-puistossa 13.-20.10.2014, osa 1

Monen sattuman summana ei päästykään tänä vuonna lomailemaan syyskuussa, vaan loman alku venyi lokakuun puoliväliin saakka. Jännityksellä seurailtiin sää- ja lumitilannetta ihan viime hetkeen asti, päästäisiinkö vielä vaeltamaan vai pitäisikö taikoa sukset jostain? Lopulta kuitenkin näytti siltä, että lunta on vain muutama sentti ja lisää tulee korkeintaan saman verran, eli matkaan vain. Tyypillisesti suunnitelma oli hivenen auki, ruokaa oli varattuna 8 päivälle ja edellisenä iltana keksittiin vielä uusi suunnitelma: bussilla Raja-Jooseppiin! (Kiitos EräJounille vinkistä! Oli varsin mukavaa päästä suoraan kauas appelsiineista ja lihapullista ;)


Ma 13.10.-14 Raja-Jooseppi -> Alempi Kiertämäjärvi 8 km

Lähdettiin aamulla Rollosta bussilla matkaan. Tehtiin muutaman tunnin pysähdys Saariselällä, minne jätettiin laukullinen "siviilitavaroita", ja seuraavalla bussilla jatkettiin Ivaloon. Viimeinen etappi Ivalosta Raja-Jooseppiin meni hämmentyneissä fiiliksissä. Vaihdettiin Ivalossa kolisevaan pikkubussiin, missä ei nähty eikä kuultu yhtään suomen kielistä sanaa. Penkki tuntui vajoavan perseen alta ja kuski ajeli todella varovasti ikään kuin odottaisi auton hajoavan hetkenä minä hyvänsä :D Perille kuitenkin päästiin! Auto lähti hiipimään eteenpäin ja yhtäkkiä seisottiin kaksistaan kirpeältä tuntuvassa pakkasessa, aurinko oli jo laskemassa ja pikku hiljaa värjäsi taivasta punertavaksi. Täydellinen hiljaisuus. Korvat soivat vielä kaikesta sivistyksen parissa olevasta taustahälystä. Vedin syvään henkeä ja annoin ihanan rauhan tunteen vallata mieleni. Nyt ei ole kiire mihinkään, nyt ollaan siellä missä kuuluukin olla!

Kartta esiin ja sitä hetken tutkailtuamme päätimme suunnata sopivahkon matkan päässä olevalle Alemman Kiertämäjärven laavulle. En ole koskaan ollut näin lähellä itäistä naapuriamme joten jännityksellä tiirailin rajavyöhykkeen toiselle puolen. Mutta eihän siellä tietenkään näkynyt muuta kuin metsää ja tuntureita :)

Pimeä saavutti meidät siinä Luttojoen ylityksen jälkeen, mutta käveltiin pitkään ilman valoa sillä lumi oli sopivasti laskeutunut polulle joka hohti valkeana varpujen seassa. Laavu ilmestyi lopulta pimeässä eteemme, näytti jo siinä valossa hienolta paikalta. Puuvaja oli harmiksemme putsattu lähes viimeistä klapia myöten. Lunta sateli hiljalleen kun laitettiin nukkumaan. Yö noudatti taas minulle jo tuttua kaavaa: nukahdan ensin, sitten herään palelemaan, puen vaatetta, nukahdan ja sitten herään kuumuuteen, jep :)

Matka alkaa! Toisella puolen tietä tällainen maisema, toisella puolen rajavyöhyke.

Luttojokea ylittämässä.

Jostain suon laidalta ennen pimeän tuloa :)

Hämäriä iltatunnelmia laavulta.

Ti 14.10.-14 Alempi Kiertämäjärvi -> Isojänkän tulipaikka 17,5 km

Aamulla herättyämme loikoiltiin vielä lämpimissä makuupusseissa ja katseltiin järvelle avautuvaa maisemaa. Laavut ja tällaiset aamut on niin parhaita! Välillä heitti lunta niin että järvikin lähes hävisi näkyvistä, sitten taas selkeni. Samaa kaavaa noudatti pitkälti koko päivän sää.

Aamun kuvakulma

Lähdettiin liikkeelle ja päätettiin kivuta Koiravaaraan ja sieltä poroaitaa seuraten alas seuraavaan jokilaaksoon, joka oli siis Muorravaarakanjoki. Kiertämäjoesta olisi tosin ihan ensin päästävä yli, ja se tulisi olemaan minun ensimmäinen joen ylitys rinkan kanssa. Vähän jännitti :) Pian löydettiinkin sopiva ylityspaikka, ja Jarkko ohjeisti vielä kovasti ennen kuin lähti ensimmäisenä ylittämään. Sauva ylävirran puolelle, jos alkaa huimata niin älä katso veteen ja sitten vain kävelet. Ok, ei kai se nyt kauhean vaikeaa pitäis olla? Onneksi joki oli siitä kohden matala, tietysti vastaavasti leveämpi, mutta parempi tietysti näin päin. Tuli minun vuoro ylittää ja lähdin vain tyynesti kävelemään. Ensimmäinen ajatus: helppoa! Toinen ajatus: ei saa**** tää vesi on kylmää! Auauau! Kipristeli kyllä varpaita ihan tosissaan. Onneksi Jarkko oli vastassa ja kannustamassa viimeiset metrit, auttamassa ylös penkalle ja sitten vain nopeasti jalat kuivaksi ja kengät jalkaan. Nopeasti veri lähti taas kiertämään ja varpaita lämmitti oikein mukavasti. Se loppuosuus vedessä, kun kylmä tuntui kipuna varpaissa, vain tuli vähän shokkina.

Alkumatkasta, ennen kuin alettiin katselemaan ylityspaikkaa.

Siellä minä kahlaan :)

Aiaiai että on kylmää!! Onks pakko tulla loppumatka jos ei enää haluu mennä veteen?!

Ylityksen jälkeen lähdettiin suunnalla kohti kartassa poroaitaan merkittyä porttia. Syötiin välillä lounasta ja loppujen lopuksi tultiinkin suoraan portille! Kun päästiin Muorravaarakanjoen rantaan, päätettiin kävellä kohti Muorravaarakan tupaa. Tupa itsessään oli jo sille päivälle liian kaukana, mutta laskeskeltiin että voitaisiin ehtiä juuri ja juuri ennen pimeää vajaa kilometri Isojänkän jälkeen tulevalle tulipaikalle. Loppumatka mentiinkin melkoista haipakkaa, huoli siitä että kävelisimme tulipaikan ohi pimeässä piti liikettä yllä. Mitään opastettuja polkujahan tällä alueella ei mene ja oltiin jo ennätetty missata parikin meidän karttaan merkattua tulipaikkaa ihan päiväsaikaankin. Tupsahdettiin kuitenkin onnekkaasti tulipaikalle juuri sillä hetkellä, kun hämärässä metsässä vielä erotti jotain :)

Tältä tulipaikalta löytyi onneksi puitakin, sillä pakkanen tuntui kiristyvän. Siinä nuotion ääressä ruokaa laitellessa puhkesi taivaalle upeat revontulet! Kirkkaan vihreä, jatkuvasti liikkuva tuliketun häntä kulki aivan taivaan laidalta toiselle. Meni kyllä top 3 revontuliin ikinä! Valokuvia ei ole, koska kylmät sormet, nälkä ja pakkanen eli oli muita prioriteettejä mielessä :)

Nukkumaan mennessä puin jo valmiiksi vähän lämpimämmin päälle, mutta silti paleli. Onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin siitä huolimatta. Ja aamuyöstä sai taas vähennellä vaatetusta.

Poroaidalla, tultiin suoraan portille ja samalla hetkellä keli muuttui taas asteen talvisemmaksi!

Keli vaihteli nopeasti, tässä taas aurinko paistaa ja ollaan laskeutumassa kohti Muorravaarakanjokea.

Muorravaarakanjoki

Ke 15.10. -14 Isojänkän tulipaikka -> Sarviojan tupa 14,5 km

Aamulla herätessä makuupussissa oli kyllä lämpöistä, mutta pussin ulkopuolella teltassa kaikki oli märkää! Tai ainakin sisäteltan pinta ja oman makuupussin ulkokuori myös. Hieman huolestuneena ajattelin, että seuraava yö voi olla taas astetta kylmempi, jos nukutaan ulkona. Onneksi makuupussissa ollut kosteus tuntui aamutoimien aikana jäätyneen pussin ulkopintaan, mistä sitten puistelin jäähileitä pois.

Myöhäisestä nukkumaanmenosta ja verkkaisista aamutoimista johtuen lähdettiin liikkeelle vasta vähän ennen puolta päivää. Päätettiin alkuun kävellä Muorravaarakan tuvalle, minne piti olla jotain 4-5 kilometriä, mutta kummallisen pitkältä se matka tuntui! Siinä matkalla nähtiin riekkoja upeissa välikauden asuissaan.

En ole mikään kokenut talviretkeilijä, joten vähän jännitti eka telttayö. Aamulla fiilikset on kuvan mukaiset: " No huh huh!". Nukuttihan siellä kuitenkin :)

Leiripaikan vieressä virtasi Muorravaarakanjoki. Onneksi vielä sulana :)

Vaikka kuinka oli hyvät makuualustat, niin tällaiset kuviot jäi teltan kohdalle maahan!

Seurailtiin polkua, missä oli meidän edellä kävellyt joku nelijalkainen...kettuko? Tassun jäljet ei menneet kyllä helminauhana missään vaiheessa.

Riekko on hyvin maastoutunut. Ei varmasti oltais huomattu, jos eivät olisi liikehtineet!

Joki näyttää jäätyvän pohjasta käsin!?

Juomatauko :) En tajunnut ottaa termaria mukaan, ja kenttäpullohan jäätyi heti alkuunsa. Onneksi oli yksi termari ja jäävettä vielä runsaasti saatavilla!

Nättiä, nättiä.

Sollanpää, jos muistan paikan oikein. Kuvassa äärimmäisenä vasemmalla erottuu juuri ja juuri Pirunportin vaikuttava jyrkkäreunainen uoma.

Muorravaarakan ruoktun tupa

Muorravaarakan tuvalla syötiin lounasta ja pyöriteltiin karttaa edessämme. Pitkällisen mietinnän jälkeen päätettiin kävellä vielä tunturien yli Sarviojan tuvalle. Keli oli kirkas ja arveltiin, että hyvällä tuurilla oltaisiin juuri auringonlaskun aikaan tunturissa. Ensimmäisenä oli vain jälleen edessä joen ylitys, mikä ei ollenkaan houkutellut eilisen varpaiden kipristelyn jälkeen. Nyt ymmärsin vähän jännittää :) Joki oli paikoin jo pohjasta jäässä ja siinä seilaili jäähileitä ja pieniä jäälauttoja. Tuvan kohdalla joki oli myös yllättävän syvä, selvästi syvempi kuin eilinen ylityspaikka.

Jonkun aikaa sain itseäni tsempata, ennen kuin lähdin ylittämään. Painelinkin melkoisella vaudilla, sillä olin päättänyt, että nyt kahlaan vain menemään vaikka mikä tulisi. Vesi ylsi yli polvien mutta en edes huomannut, katsoin vain vastarannalle siihen kohtaan, mistä nousisin vedestä pois. Nopeasti olinkin siellä, ja Jarkko auttoi minut kuivalle maalle. Tähän saakka kaikki sujui hyvin, mutta sen jälkeen iski kamala kipu varpaisiin. Kesti kauan (tai siltä tuntui) ennen kuin veri syöksähti varpaisiin, ja sen jälkeen niitä kuumottikin pitkään. Ensimmäistä huomattavasti kamalampi kokemus, mutta siitä selvittyäni uskoin selviäväni kaikista muistakin tulevista ylityksistä. Tätä kylmempää olisi vain jäätynyt vesi!

Muorravaarakan Ruoktun tuvan pihasta. Tuosta kyltin kohdalta suurin piirtein kahlattiin yli. Tapahtuma oli niin jännä, että kuvia ei tullut otettua!

Ylityksen jälkeen kello oli jo melkein neljä, kun lähdettiin nousemaan kohti Pirunporttia. Siitä käveltiin Ukselmakurun laitaa ja Hattupään vierestä alas Sarviojalle kulkevalle polulle. Toiveemme kuultiin, ja saatiin ihastella mitä kauneinta auringonlaskua monine eri värivaiheineen ylhäällä tunturissa. Pakkanen kiristyi, mutta muuten keli oli pilvetön ja täysin tyyni. Miten kaunista!

Melkosen portin se on piru kaivanut keskelle tunturia

Vähän ylempää Muorravaarakan suuntaan

Niin onnellien siitä että päätettiin vielä jatkaa matkaa tänään!

Täällä vois talvella ahistaa...

Mitä löytyykään tuolta kurun päästä?

Ukselmakuru! Kuljettiin ylälaitaa epätodellisen nätissä, kylmän vaaleanpunaisessa valossa. Polkukin sattui eteemme ja meni oikeaan suuntaan.

Sinne katosi aurinko tunturin taakse. Ilta laskeutuu, on täydellinen hiljaisuus, hengitys höyryää ja pakkanen alkaa kipristellä poskia. Ympärillä avaruus ja outo taika joka täyttää mielen onnella :)

Kiitos että sain nähdä ja kokea tämän auringonlaskun!

Täydellinen pimeys laskeutui juuri, kun päästiin alas polulle. Sopivasti ehdittiin vielä loikkia alhaalla olevan puron yli ennen sitä. Tästä pääsi onneksi kengät jalassa! Pakkanen kipristeli poskia kun seurailtiin polkua alas kohti Sarviojaa. Niin, siellä tosiaan voisi olla vielä joen ylitys tässä pakkasessa ja pimeydessä ennen kämpälle pääsyä. Hyi, päätin olla murehtimatta asiaa etukäteen.

Loputtomalta tuntuva polku päättyi sitten kuitenkin joen rantaan. Otsalamppujen valossa nähtiin, että joen yli oli kaatunut jämäkkä männyn runko. Kämppää ei näkynyt. Oltiin polulla seurailtu kohtuullisen tuoreita, mutta ei tämän päiväisiä, jalanjälkiä. Nimettiin jälkien omistaja Mr. Huopakumppariksi, jolla jäljistä päätelleen oli vetävä askel ja oli tiennyt hyvin, mihin oli menossa. Mr. Huopakumppari oli kävellyt tästä kohtaa yli runkoa pitkin. Katseltiin ympärille, mutta ei oikein löydetty muita vaihtoehtoja joen ylitykseen. Tässä kohtaa joki oli syvä ja penkat varsin korkeat. Ei edes tiedetty kumpaan suuntaan jokea kämppä olisi, joten ei tehnyt mieli lähteä kovin kauas kahluupaikkaa etsimään. Itseäni männyn rungolla kävely ei hirvittänyt, sillä luotan tasapainooni. Jarkko sen sijaan kulki painavamman rinkan kanssa ja on muutenkin kai joskus lintsannut tasapainoharjoituksista :) Päätettiin, että minä menen ensin yli ja koitan katsella mihin suuntaan huopakumpparit on kävelleet tai josko kämppä jopa näkyisi. Pääsin vaivatta yli, mutta kun tutkin lähimaastoa otsalampun valossa, niin enhän minä sieltä mitään löytänyt. Huopakumpparin jäljetkin katosi jonnekin. Jarkko päätti kuitenkin tasapainoilla myös yli, ja pääsikin onneksi turvallisesti toiselle puolen. Siitä kun käveltiin noin sata metriä, niin kämppäkin löytyi, päivänvalossa oltaisiin nähty se heti :)

Kämpän pakkasmittari näytti -12 ' C, joten sitä taivaallisemmalta tuntui päästä kämppään, tehdä tulet, sulattaa vesi kenttäpullosta ja syödä lämpimässä. Ei mitään muuta olisi osannut siihen enää toivoakaan. Talvipussista huolimatta halusin vielä ylälauteille nukkumaan, ja ai että sitä lämpöä! Uskomattoman ihanaa.

P.S. Huopakumppareiden omistajakin (huomautettakoon nyt, että myöhemmin kyllä selvisi että kyseessä ei ollut huopakumpparit) selvisi vieraskirjaa lukiessa Petteriksi, vetävä askel johtui varmaan siitä että oli käynyt Ukselmakurulla päiväreissun tuvalta eli varmaan pienemmällä kantamuksella.


Tarina jatkuu seuraavassa osiossa!