Kultalasta kohti Hammastunturia (2)

26.8.2015

Aamu valkeni aurinkoisena Ivalojoen rannassa. Herätessäni huomasin jännän asian: ensin herään, avaan silmät ja vasta hetken päästä rekisteröin joen kohinan. Ensimmäinen hetki heräämisen jälkeen on ihan hiljainen. Hullua.

Syötiin rauhassa aamupalaa ja annettiin kamppeiden kuivua auringossa. Autiotuvalta lähti pari seuruetta kohti Pahaojaa, toinen moikkasi ohimennessään englanniksi ja toinen seurue koostui reippaista, ehkä jo hieman harmaatukkaisista herrasmiehistä. Meillä ei ollut mihinkään kiire, ja päätimmekin mennä vielä tutkimaan historiallisia rakennuksia tarkemmin. Ilo oli suuri kun huomasimme, että päärakennukseen pääsee sisälle! Kuljin haltioituneena huoneesta toiseen, tutkin seinillä roikkuvia karttoja ja mietin kuinka niitä on aikoinaan monet muutkin silmäilleet. Katselin ikkunasta ulos ja mietin, miten moni muukin on tästä katsellut. Millainen maisema on silloin ollut? Uunia on joku lämmittänyt, ja eteisessä varmasti moni kopistellut enimmät mullat kengistään. Yhdessä huoneessa oli tuoleja, joiden puupinta oli aivan sileä. Päässä soi taas monet elokuvasta tutut laulut, joita rallatettiinkin ainakin lounaaseen saakka. Koko rakennus henkii historiaa ja jotakin jännittävää ja kiehtovaa. Sillä olisi varmaan paljon kerrottavaa, jos se osaisi puhua.

Kello lähenteli jo puolta päivää, kun nostimme rinkat selkään ja lähdimme kiipeämään jokinotkosta ylös. Melkoinen mäki! Pahimman nousun seurasimme Kultalan pihalta lähtevää polkua, mutta kun se näytti kaartavan eri suuntaan kuin mihin me halusimme, hylkäsimme polun. Sen jälkeen ei polkuja näkynytkään ennen Kultalaan paluuta. Hiljalleen jokitörmän mäntykangas vaihtui kuusikoksi. Kuljimme metsässä kompassisuunnalla ja jännäsimme hieman karttalehdeltä toiselle siirtymistä. Kuljimme kuitenkin tunturien välissä, missä aivan tarkalla sijainnilla nyt ei niin väliä ollutkaan.

Hiljalleen nousimme ylöspäin, kuuset vähenivät ja vaihtuivat hiljalleen tunturikoivuihin, ja samaa tahtia alkoi maisemiakin näkymään. Pysähdyimme lounaalle aakean suon laidalle, missä tuuli puhalteli sen verran, että sai syödä aivan rauhassa. Nyt juotiin ne kahvitkin, ja ylistettiin mintun makuista tummaa suklaata, minkä ujutin kaupassa vielä ylimääräisenä mukaan. Sopii täydellisesti kahvin kanssa! Siinä kahvia juodessa katse ja mieli lepäsivät vastapäisen tunturin rinteillä. Siellä oli suuri rakkakivikko suon laidassa. Välillä taas oli hauska tutkia lähimaastosta löytyviä poronjälkiä. Ne olivat selkeästi käyneet juomassa samasta pienestä purosta kuin mekin. Vaivaiskoivutkin näköjään alkoivat jo hieman punertaa, ja harvakseltaan oli pieniä kirkuvan punaisia läiskiä maassa, riekonmarjan ensimmäisiä punaiseksi muuttuneita lehtiä. Ruska on alkamassa. Tuulen mukana tuli syksyn tuoksua ja ripaus tulevan talven hyytävää viimaakin. Kyllä tunturissa on mukavaa!




Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa edelleen ylöspäin ja nousimme Pietarlauttasen ja Kivipään väliseen satulaan. Sieltä näki Hammastunturille asti! Alkoi olemaan tilaa hengittää. Tutkittiin edessä avautuvaa maisemaa ja vertailtiin sitä karttaan. Voiko Hammastunturi oikeasti olla jo noin lähellä? Kyllä se vaan on! Päätetiin kiertää Härkävaaran rinteille, ja kokeilla jos löydettäisiin puurajasta hyvä leiripaikka. Karttaan oli ainakin merkitty useampia lähteitä, mutta niiden nykytilanteesta ja ylipäänsä löytämisestä nyt ei kannattanut mitään vetoa mennä vielä lyömään. Halusin kuitenkin olla optimistinen, koska mikään pusikossa oleva puronvarsi miljoonine polttiaisineen ei houkutellut.

Kartanlukuhetki. Suoraan edessä Hammastunturi, Härkävaara sen vasemmalla ja Haukkapää oikealla puolella.

Kun pääsimme Härkävaaraan, hajaannuimme kulkemaan puurajan tuntumassa ja katselemaan leiripaikkaa. Aivan heti ei onnistanut, ja pikku hiljaa käveleminen varvikossa, ees sun taas, vuoroin ala- ja vuoroin ylämäkeen, alkoi tuntua melko raskaalta. Leiripaikan etsiminen illansuussa on aina raskasta, mutta yleensä vaivannäkö kyllä palkitaan ennemmin tai myöhemmin. Ja niin tälläkin kertaa! Löydettiin aivan unelmaleiripaikka juuri puurajan yläpuolelta! Aivan tasainen kohta teltalle, pieni puro ihan lähellä, sopiva tuulenvire, eikä ötököitä. Ja se maisema!

Tähän leiriin olisi pitänyt jäädä vähintään pariksi päiväksi pelkästään katselemaan maisemaa!

Hammastunturi ilta-auringossa

venyttelyhetki

Söimme ja seurasimme auringonlaskun vaiheita edessä kohoavilla tuntureilla, Haukkapäällä ja Hammastunturilla, kuin parastakin elokuvaa. Ennen nukkumaanmenoa nousimme vielä Härkävaaraan katselemaan jo melko korkealle noussutta kuuta. Toisella puolella taivasta auringon viimeiset säteet värjäsivät taivaanrannan oranssinpunaiseksi. Hienoa, niin hienoa etten osaa sitä oikein kuvaillakaan.

Tuuli oli noussut ja kuutamonihailuretken päätteeksi oli mahtavaa kömpiä makuupussiin. Tuuli heilutteli tasaisesti telttaa ja nukahdin jäämättä kuuntelemaan ympäröiviä ääniä sen enempää. Olen jostain syystä aina tuntenut oloni turvalliseksi tunturissa.