Sisu-Seikkailu 2018

Eihän tämä syksy nyt vielä niin pitkällä ole, etteikö voisi pikkasen vielä kulunutta kesää fiilistellä, vai mitä? Kesän kohokohta ja the Seikkailu oli ehdottomasti Kontiolahden maisemissa 4.8.2018 käyty Sisu-Seikkailu, josta kerron nyt tarkemmin.

Ilma oli täynnä jännitystä ja jalkapumppujen vinkunaa, kun saavuimme kisakeskukseen Jakokosken museokanavalle, missä virkeimmät joukkueet jo pumppasivat uimapatjoja valmiiksi. Ja kun saimme kartan ja reittikirjan käteemme, vahvistui se tunne, että tästä voi kehkeytyä aivan ennennäkemätön seikkailu! Purkasimme pyörät autosta ja sen jälkeen kävimme ohjeiden kimppuun. Huolellisen tavaamisen jälkeen aloimme saada reittikirjan juonesta kiinni, ja kuten aina, lähtöpuhutteluun mentäessä pieni kiire hiipi yhdessä hyväntahtoisen paniikin kanssa selkäpiitä pitkin ylöspäin. Jännitys muuttui tekemisen meiningiksi, kun kelluimme pian uimapatjoilla yhdessä lähes parin sadan kanssakilpailijan kanssa kanavassa, lähtömerkkiä odottaen.

Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Prologi alkoi siis uimapatjailulla kanavassa. Leimasimme kanavan päässä laiturilla olleen rastin, ja taiteilimme pienoisessa tungoksessa tiemme laiturilta pois ja juoksimme uimapatjat kainalossa takaisin lähtöpaikalle. Sieltä molskautimme takaisin kanavaan, sillä prologin seuraavat rastit piti piirtää mallikartasta omalle kartalle, ja mallikartta sijaitsi -yllätys yllätys- kanavan toisella puolella. Olisi siellä ollut siltakin, mutta kilpailun säännöt kielsivät sen käytön. Piirsimme rastit kartallemme ja lähdimme hakemaan ensiksi saarella olevat rastit. Jokaisella prologin rastilla oli jälleen uusi karttapiirustus, mistä kopioimme itsellemme aina vain uusia rastien sijainteja myöhempää suunnistusosuutta varten. Todellinen haaste oli se, että suunnistusosuuden kartta oli tavallista paperia, ja kanavassa uinnin jälkeen sen kuivana pitäminen rastien sijainteja piirtäessä oli hivenen haasteellista, kun itse valui vettä.

Tungosta karttapiirroksen äärellä. Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Tulimme uimapatjoilla jälleen kanavan toiselle puolelle ja haimme loput prologin rastit. Sen jälkeen pääsimme prologin tehtäväkattauksen kimppuun. Aloitimme maastopyöräilyquestista, missä ajettiin parin sadan metrin pätkä lainapyörillä. Sen jälkeen siirryimme vesipelastustehtävään, missä hinattiin toisiamme kanavassa uiden. Kaverin hinaaminen uimalla on muuten yllättävän raskasta puuhaa! Seuraavaksi kipaisimme crossfit-tehtävälle, missä piti pyörittää traktorinrengasta, kantaa paria reppuselässä ja tehdä joukkueena 50 burbeen setti. Voin kertoa, että yhdessä jos toisessakin lihaksessa hapotti jo tässä vaiheessa :D

Prologin viimeisenä tehtävänä suoritimme suppailun, missä minä suppailin kanavasaaren ympäri ja Essin tehtäväksi jäi uida jälleen kanavan yli, kiertää saari jalkaisin päästä päähän ja uida taas kanavan toiselle puolelle. Sen jälkeen kipitimme melontaosuuden lähtöpaikalle. Melontaa oli tällä kertaa nelisen kilometriä ja ensimmäistää kertaa ikinä pääsimme melomaan tyynellä kelillä. Ehkä siitä johtuen melonta olikin oikein mukavaa tällä kertaa, vaikka yhtä rastia vähän jouduttiin etsiskelemään. Melonnasta vaihtoon tultaessa oli seikkailua käyty jo kolmisen tuntia, ja tuntui että tässähän on vasta päästy alkuun. Alkoi vahvasti vaikuttaa siltä, ettei tämä nyt ihan kuudessa tunnissa taida mennä :)

Seuraavaksi lähdettiin matkaan pyörillä. Ekat rastit löytyivät helposti, mutta kolmas olikin jo keskellä suota olevalla saarekkeella. Pieni pulahdus raikkaaseen suomutaan, ja sen jälkeen matka jatkui hetken pyöriä metsässä työntäen. Pian kuitenkin ajeltiin taas jo mukavaa, harjun päällä kulkevaa polkua pitkin, kunnes taas pysähdyttiin hakemaan rasti, tällä kertaa järvestä uiden.

Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Lyhyen uintireissun jälkeen tulikin taas pidempi pyöräilyosuus. Seuraava mainittava rasti löytyi infotaulusta jonkinmoisen rotkon vierestä, mutta siinäpä ei ollutkaan leimausta, vaan varsinainen rasti sijaitsikin rotkon pohjalla keskellä pientä jokea. Ei muuta kuin könyämään muiden perässä sammalet pyörähdellen alamäkeen. Joessa oleva vesi oli mukavan viileää, ja niin sitä jaksoikin taas kivuta rotkon toiselle puolelle, minkä huipulla olevalla kukkulalla oli seuraava rasti. Ja pyöräthän oli tietysti jätetty odottamaan tien varteen ennen sitä infotaulua, joten tämän jälkeen ei muuta kuin takaisin rotkon pohjalle, joen yli ja sieltä jälleen nelivedolla mäkeä ylös ja takaisin pyörille.

Rotko-rasteille tulossa. Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Rotkojen jälkeen lähdettiin ajelemaan seuraavia haasteita kohti, samalla kuumeisesti taktiikkaa pohtien. Kartta kertoi tarinaa tulevasta vesistönylityksestä, mutta kysymys kuului, otammeko pyörät mukaan, jolloin paluumatka hieman lyhenee, vai käymmekö leimaamassa rastit ilman pyöriä ja palaamme hieman pidempää, mutta jo tutuksi tullutta hiekkatiereittiä pitkin. Ajoimme pyörillä niin pitkälle kuin niillä pääsi, ja päätimme jättää pyörät siihen. Edessä oleva taimikko näytti sen verran tiheältä, emmekä olleet varmoja olisiko kiertoreitti sen parempi, joten emme rohjenneet ottaa riskiä. Päätös kyllä hieman kadutti myöhemmin, ja oli kuulemma aiheuttanut ihmetystä myös kotona gps-palluraamme seuraaville kannustusjoukoille. Me kuitenkin suunnistimme ilman pyöriä taimikon ja suon poikki, ja uimme pienen joen toiselle puolen leimaamaan rastin. Siitä jatkoimme jalkaisin hakemaan vielä toisen rastin, joka sijaitsi saaressa hieman pidemmän uintimatkan päässä. Pyörille palatessamme vinkkasimme toiselle joukkueelle ottamaan pyörät mukaan, ja niin he tekivätkin. Me sen sijaan polkaisimme pyörät vauhtiin ja lähdimme pyörittämään kiertoreittiä juomarastille, missä olimme jo kerran käyneet.

Uintiretki saarirastille. Tämän jälkeen sai repusta kaataa vettä pois =) Kuva: Sisu-Seikkailu

Juomarastilta alkoi suunnistusosuus, joten pääsimme pyörien selästä jaloittelemaan. Nyt oli käytössä itse karttaan piirretyt rastipisteet, ja hieman jännitti olimmeko saaneet rastit piirrettyä oikeisiin paikkoihin. Kaikki kuitenkin löytyi ilman harhailuja, joten hyvin oltiin rastien paikat keksitty. Maalissa kuultiin tarinoita mm. joukkueesta, jotka olivat piirtäneet vahingossa itselleen yhden ylimääräisen rastin, ja hakeneet sitä sitten pitkään ja hartaasti. Kaikilla suunnistusrasteilla oli päässälaskutehtäviä, joiden perusteella pitäisi myöhemmin valita kolmesta hajontarastista se oikea. Päässälaskuja ei ole tullutkaan vuosiin harrastettua, mutta ratkaisut keksittiin tarvittavalla tarkkuudella kuitenkin aika nopeasti. Kallion päällä olevalla rastilla oli köysilaskeutumistehtävä, joka saatiin suoritettua aika nopeasti, vaikka ensin näytti siltä että joudutaan jonottamaan.

Köysihässäkkä. Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Köysittelyn jälkeen haettiin loput suunnistusrastit ja pyörille palatessamme oli todettava, että aika ei riitä enää kaikkien loppujen rastien hakemiseen. Hetken pohdittuamme totesimme, ettei aika oikeastaan riitä enää yhdenkään rastin hakemiseen, ja oikea sana kuvailemaan tilannetta voisi ehkä olla kiire! Siitä hyppäsimmekin melko rivakasti pyörille ja suoritimme vielä reippaan pyörälenkin kohti maalia. Matkaa oli kymmenisen kilometriä, ja aikaa puolisen tuntia. Poljimme koko matkan aikalailla sen mitä jaloista vielä lähti. Lopulta tulimme maalialueelle, ja silloin aikaa oli jäljellä ehkä vajaa kymmenen minuuttia, mutta maaliin piti saapua uimapatjaillen. Juoksimme siis vielä vaihtolaatikollemme hakemaan uimapatjat ja kauhoimme vielä kanavaa pitkin maaliin. Maalileimaus tuli aikaan 8:56:14. Ehdittiin, JES! Ja väliin jääneistä rasteista huolimatta sijalle 28/43.

Tämä oli aika kirkkaasti haastavin ja fyysisin, mutta ehdottomasti myös siistein ja elämyksellisin seikkailu mihin ollaan Essin kanssa osallistuttu. Tämän kesän päätös lähteä kokeilemaan pidempiä sarjoja oli parasta mitä voitiin itsellemme tehdä. Kummassakaan kisassa ei ehditty suorittamaan koko rataa, mutta mitäs siitä, uskallettiin kuitenkin ottaa haaste vastaan ja tehtiin sellaisia asioita, mitkä vielä jokunen vuosi sitten olivat vain kaukaisia haaveita. Kyllä tämä laji on vaan niin puhdasta kultaa!

P.S. Tässä fiilistelyyn ja seikkailuinnostuksen jakamiseen Sisu-Seikkailun virallinen aftermovie 2018!

Kesäseikkailut osa 1, Marski Challenge

Pari vuotta sitten alkanut seikkailuinnostus ei ole osoittanut laantumisen merkkejä. Tämä on ihan älytön laji, ja jokaisen seikkailun jälkeen olen endorfiineissa ajatellut vain että tätä täytyy saada lisääää!

Tämän kesän seikkailuiksi valikoitui Hämeenlinnassa heinäkuun alussa järjestetty Marski Challenge ja Kontiolahdella elokuun alussa kisattu Sisu-Seikkailu. Koska edellisvuosien kuntosarjoista selvittiin hengissä, otettiin tämän kesän ilmoittautumisiin teema "samalla rahalla enemmän seikkailua", ja sitä myötä mentiin Marskin kilpasarjaan ja Sisu-Seikkailun sarjavalikoimasta päädyttiin toiseksi pisimpään Sisu-sarjaan. Marskia edeltävänä iltana kyllä vähän mietitytti, että mihinkähän sitä nyt on taas lusikkansa heittänyt. No kunnon seikkailusoppaan tietenkin!


Marski Challenge 7.7.2018

Kisa alkoi prologilla, jossa juostiin ensin pieni kierros ja sen jälkeen piti koota palapeli. Me otettiin aika rauhassa ja tultiin palapelin kokoamiskentälle ihan viimeisten joukossa. Avattiin palaset ja minä ehdin vain hetken ihmettelemään kun Essi oli jo kasannut palapelin. Tsädääm! Kentälle jäi aika paljon joukkueita, kun me lähdettiin vähän riemuiten juoksemaan kohti melonnan lähtöpaikkaa. Vihdoin on löytynyt Sorsien vahvuus! :D

Joukkueita palapelin kimpussa. Kuva: Marski Challenge

Melontaosuus alkoi Hattulanselältä puhaltavassa sivutuulessa ja melkoisessa keikutuksessa. Alku meni kuitenkin ihan mukavasti, mutta tyynemmille vesille päästyämme aurinko alkoi paahtamaan todenteolla ja melonta rupesi heti tuntumaan jotenkin hirveän tahmealta. Vettä kului ja matka ei vaan tuntunut etenevän. Tämä olikin pisin melonta tähän saakka, kartallakin jonkun 7 kilsaa, ja todellisuudessa kaikkine mutkineen varmasti enemmänkin. Kaukaisin rasti oli lähellä Hämeen linnaa, jonne saavuttiin hitaasti mutta varmasti. Rannassa ei ollutkaan rastia, vaan sieltä piti vielä juosta leimaamaan varsinainen rasti linnan tykkitornin juurelta. Se löytyi onneksi helposti ja sen jälkeen lähdettiin jo muutaman rastin kautta melomaan takaisin kohti vaihtopaikkaa. Loppuosuudella jälleen melottiin melkoisessa aallokossa, mutta rantaan selvittiin. Kisan jälkeen kuultiin huhuja, että tuossa aallokossa olisi mennyt kanootteja nurinkin.

Kukkuu! Missäs se rasti oikein olikaan?! Kuva: Marski Challenge

Melonnan jälkeen täydennettiin vettä reppuihin ja sitten lähdettiin eteenpäin pyörillä. Rastit veivät meidät Parolannummen maastoihin, missä harhailtiin tuskallisen kauan yhtä rastia etsien. Pyörällä suunnistaessa vauhti vie helposti huomion ja kartanluku on vähän liian ylimalkaista. Lopulta tulimme seuraavalle tehtäväpaikalle, missä saimme käteemme uudet kartat ja tehtävän nimi oli pyöräsuunnistus. Alun takertelun jälkeen tehokkaaksi taktiikaksi hioutui se, että Essi leimasi rastit, ja minä tutkin sillä aikaa kartasta aina seuraavan rastivälin. Panssarimuseolla oli samaan aikaan perhepäivä, ja tunnelmaa nostatti muutaman kerran vierestä pöristellyt vaunu. Lopulta selvittiin tämän kartan rasteista ilman suurempia pummeja.

Pyöräsuunnistuksen selvitettyämme meidät ohjattiin seuraavaan tehtävään, mikä oli Parolannummen esterata. Minä olin päässyt tähän tutustumaan jo aiemmin, joten ohitimme melko nopeasti radan alkuun kirjoitetut ohjeet ja lähdimme suorittamaan. Nyt oli sääntönä, että kaikkia esteitä piti yrittää vähintään kolmesti, ja jos ei kolmannellakaan onnistunut, oli sakkona punnertamista. Yksi este oli minullekin ihan uusi, ja siinä meinasi pelottaa, kun piti laskeutua aika korkealta köyden varassa alas. Muitakaan vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, joten lähellä olevien kannustuksella alas tultiin hetken keräämisen jälkeen ihan nätisti.

Vauhdin hurmaa apinaradalla. Esteen nimi on muistaakseni irlantilainen pöytä, ja tämä este aiheutti varusmiesaikana lukuisia mustelmia ja kirosanoja. Tällä kertaa nätisti yli jakkaran ansiosta. Kuva: Marski Challenge

Esteradan jälkeen jatkettiin jälleen pyörillä. Vilkaisin tässä välissä kelloa, ja lähdöstä oli kulunut jo nelisen tuntia. Vesitilanne oli vähissä ja nestehukka alkoi vaanimaan. Vauhti hidastui, mutta eteenpäin mentiin edelleen. Rastit veivät nyt Hattulan kautta takaisin Vanajaveden toiselle puolen, missä uimarannalla sijaitseva rasti olikin vedessä, ja se piti hakea finnfoamilla. Matka ei ollut pitkä, mutta ehtihän se jo olkapäissä vähän tuntumaan. Samalla sai kuitenkin kätevästi viilennystä vedessä läträtessä.

Seuraavalla rastilla piti kantaa hiekkasäkkiä tehtäväradan läpi, laskematta säkkiä missään välissä maahan. Pujoteltiin säkin kanssa muutaman estejuoksutelineen läpi ja kierrettiin nurmikentällä pikku mutka. Ei ollut taaskaan pitkä matka, mutta kyllähän se tässä vaiheessa jo tuntui. Rastilta lähtiessä todettiin, että vesi taitaa olla loppu. Edessä olisi vielä pari pyörärastia, ennen kuin pääsisimme vaihtopaikalle missä olisi vesitäydennystä.

Toiseksi viimeisellä pyörärastilla oli sitten pakko tehdä päätöksiä. Vesipullot oli tyhjät ja Essikin sanoi että nestehukka painaa. Viimeinen pyörärasti oli pienen mutkan takana, ja meillä oli enää tunnin verran aikaa maalin sulkemiseen. Ehtisimme joko hakemaan viimeisen pyörärastin, ellemme hyytyisi kokonaan matkan varrelle, tai sitten ajaisimme suoraan vaihtoalueelle juomaan ja kävisimme vielä hakemassa pari ensimmäistä suunnistusosuuden rastia. Vaikka rastit kannattaisi hakea järjestyksessä niin pitkälle kuin mahdollista, valitsimme tällä kertaa kuitenkin nopeamman reitin vaihtoalueelle ja jätimme viimeisen pyörärastin hakematta. Vaihtoalueella emme pitäneet enää suurta kiirettä, ja lopuksi kävimme kävelemässä kaksi ensimmäistä suunnistusosuuden rastia.

Maaliin kävellessämme kävimme jo läpi mennyttä kisaa, ja pieni harmitus pyörärastin väliin jäämisestä vaihtui tyytyväisyyteen siitä, miten pitkälle selvittiin kuitenkin ekassa kilpasarjassamme. Päivä oli ollut tosi kuuma, mutta jaksettiin siitä huolimatta kuitenkin ihan hyvin. Maalia lähestyttäessä oltiin oltu liikkeellä jo yli kuusi tuntia ja kellon matka näytti yli 50 km. Näissä jutuissa mennään aina omia rajoja hakien ja me työnnettiin kyllä taas omia mukavuusalueen rajoja jonnekin eteenpäin. Taas on voittajafiilis ihan vain siitä, että lähdettiin mukaan ja yritettiin parhaamme. On tämä vaan niin hieno laji!

Ja eihän me loppujen lopuksi oltu edes viimeisiä, sijoitus oli 5/8.

Maalissa hymyilytti. Kuva: Marski Challenge

Ensikertalaisena seikkailukisoissa, vihdoin!

Taustaa

Olen haaveillut seikkailu-urheilukilpailuun osallistumisesta jo ainakin kymmenen vuotta. Aluksi haave tuntui kaukaiselta, ei ollut paljoa suunnistuskokemusta sitten ala-asteaikana käydyn Oravapolkukoulun, ei ollut maastopyörää - ajokokemuksesta puhumattakaan- ei ollut kuntoa, ei ollut paria, ei ollut rohkeutta hypätä tuntemattomaan.

Sitten aloin käydä iltarasteilla. Jännitin ja sähläsin. Tölväsin ympäri metsiä kauhealla häsellyksellä ja kiireellä, harhailin, löysin vääriä rasteja, joskus nieleskelin itkua ja vannoin etten tule tänne enää ikinä. Välillä onnistuinkin ja se sai yrittämään aina uudestaan. Kesä toisensa perään olen etsinyt rasteja ja hiljalleen oppinutkin jotain. Ainakin hidastamaan vauhtia paremmin suunnistustaitoihin sopivaksi :) Myös harharetkiin ja muihin mokailuihin on tottunut ja nyt niihin osaa jo suhtautua rauhallisemmin.

Siinä sivussa olen harrastanut polkujuoksua, kiipeilyä ja vaikka mitä muutakin urheilua. Tänä keväänä menin viimein maastopyöräilyn tutustumiskurssille ja loput tiedättekin, eli nyt on se pyöräkin ja sillä on rytyytetty muutamia polkuja. Viimeinen palanen loksahti paikoilleen kun viime lokakuussa kanssani Ylläkseltä Hettaan vaeltanut Essikin haaveili seikkailukisoista ja innostui ilmoittautumaan kanssani Snowflakes Seikkailuun, joka järjestettiin tänä vuonna Vierumäellä. Siellä mainostettiin ensikertalaisille soveltuvaa perussarjaa, joka kuulosti siltä että siitä voisi selvitä hengissä. Ja seuraavaksi selviää, miten siinä sitten kävi ;)


Seikkailupäivä 27.8.2016

Viime lauantaina oltiin sitten paikalla hyvissä ajoin noutamassa materiaaleja, eli karttoja ja reittikirjaa joka siis oli ohjeistus siitä, mitä missäkin pitää tehdä. Meillä oli reilusti aikaa suunnitella rastien välisiä reittejä ja suojata kartat kosteudelta. Reittikirjakin luettiin niin monta kertaa että muistettiin se jo ulkoa. Vaan kaikkeenpa ei voinut tietenkään etukäteen valmistautua, olihan kyseessä seikkailu, sillä radan varrella olisi tehtäviä jotka selviäisivät vasta paikan päällä ja itse kisa alkoikin prologilla jonka kulku selviäisi vasta lähtöhetkellä.

Suunnittelu käynnissä

Juuri ennen lähtöä jaettiin pienet lappuset nurinpäin jalan alle, ja sen sai katsoa vasta kun lähtö tapahtui. Tiesimme että jotain rasteja pitää etsiä mutta niiden sijainti selviäisi vasta tuosta salaperäisestä lappusesta. Lähtö kuulutettiin ja jännityksellä lappu otettiin käteen tutkittavaksi. Siinä oli viisi rakennusta joista oli joku kulma ympyröity. Siellä olisi siis rasti. Etukäteen jaetusta kartasta taas pitäisi keksiä missä nuo rakennukset olivat. Etsittiin kaikki rakennukset ensin kartasta ja sitten tehtiin suunnitelma missä järjestyksessä rastit haettaisiin. Sitten vaan matkaan.

Lähtöhetki alkaa olla käsillä, nyt jalka tiukasti lapun päällä ettei tuuli vie!

Kun nostin katseeni kartasta, huomasin että lähes kaikki muut joukkueet olivat ympäriltämme jo singahtaneet rasteja hakemaan. Ei se mitään, nyt oltiin mekin valmiita ja päästiin matkaan. Kaksi ensimmäistä rastiamme löytyivät rakennusten katoilta ja pääsimme kiikkumaan ritiläportaita ylös ja alas. Onneksi loput rasteista olivat tukevasti maan tasalla eikä tarvinnut kaikkien rakennusten päälle kiivetä. Sitten vaan juostiin takaisin vaihtoalueelle ja vaihtoleimauksen kautta varsinaisen juoksuosuuden rasteja etsimään. Jarkko oli vaihtoalueella ja huuteli että hyvin menee.

Mediumsarjalaiset kierreportaissa. Kuva Team Snowflakes

Heti ensimmäisellä rastilla oli vuorossa melontatehtävä, joka suoritettiin inkkarikanooteilla. Meloen piti hakea vain kaksi rastia, mutta ne olivat pitkulaisen järven vastakkaisissa päissä. Nopeasti huomasimme valinneemme melkoisen kiikkerän kanootin, eivätkä myrskylukemiin yltyvät tuulenpuuskat tietenkään helpottaneet tehtävän suorittamista. Onneksi alkumatka oli myötätuulta niin saimme hieman totutella kanootin käyttäytymiseen ennen vastatuuleen melomista. Ja onneksi käytiin kesällä edes se pari kertaa harjoittelemassa inkkarimelontaa! Järven toisessa päässä jouduimme jonottamaan rastille pääsyä melko pitkään, osalla joukkueista oli vaikeuksia saada kanoottia rastille ja muut odottivat sillä aikaa kiltisti jonossa, vaikka siinä sivutuulessa se ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Me saatiin paatti onneksi rastin luo heti ekalla yrityksellä. Lopulta melontaosuus meni kyllä tosi hienosti, puskettiin vaan päättäväisesti vastatuuleen ja taidettiin siinä mennä parista joukkueesta ohikin. Ei tosin ollut meloessa aikaa juoda eikä syödä, kuten olimme etukäteen suunnitelleet, vaan tahti oli pidettävä rivakkana koko ajan.

Joku toinen joukkue tulossa meloen rastille. Kuva Team Snowflakes

Melonnan jälkeen lähdettiin taas jatkamaan suunnistusta. Käveltiin aluksi pitkän matkaa ja natustettiin energiapatukkaa, sillä reissussa oltiin oltu jo 1,5 tuntia. Suunnistus oli helppoa kuten oli perussarjalaisille luvattukin ja hölköteltiin rauhallisesti eteenpäin ylämäet kävellen. Viimeisellä rastilla oli jälleen tehtävä jota hieman etukäteen jännitettiin koska nähtiin kartasta että se sijaitsi mäkihyppytornilla. Olin lähes varma että kyseessä olisi ollut köysilaskeutuminen, mutta tehtävänä olikin vain boulderoida sivusuunnassa mäkihyppytornin juureen kiinnitetyt otteet, ehkä joku viiden metrin matka. Sehän meni helposti ja niin päästiin jatkamaan taas vaihtorastin kautta pyöräilyosuudelle.

Vaihtoon tulossa hyvillä fiiliksillä

Heti pyöräilyn alussa huomasimme yhden tiimin tien sivussa pyörän kimpussa ja pysähdyimme kysymään oliko kaikki hyvin. Pyörästä oli irronnut ketjut ja jonkun onnettoman sattuman kautta ne olivat vielä jääneet omituisesti jumiin. Tarjosimme käsiä avuksi ja lopulta saimme yhteistuumin ketjut irrotettua jumista ja takaisin paikoilleen. Voin kuvitella, miten kamala tilanne ja siinä on varmaan jo toisella joukkueella käynyt mielessä että tässäkö tämä nyt oli. No, onneksi saatiin ongelma korjattua ja hekin saivat jatkaa seikkailua hyvällä menestyksellä maaliin asti :)

Minulla oli pyörässä ensimmäistä kertaa karttateline kiinni ja kieli keskellä suuta yritin lukea karttaa pyöräilyn lomassa. Onneksi reitti oli helppo ja rasteille päästiin ihan mukavan vauhdikkaasti. Essille myös kymmenen pistettä hienosta maastoajosta hybridillä! :D Pyöräilyn lomassa oli vielä kaksi tehtävärastia, joista ensimmäisellä kuljetettiin ilmapalloa käsissä pompottamalla metsässä ja toisella piti hypätä järveen. Ilmapallotehtävä oli haastava siinä tuulessa, ja yksi meillä menikin rikki ja jouduttiin kerran aloittamaan koko rata alusta. Uintitehtävä olikin sitten jo viimeinen rasti ennen maalia, ja siinä piti vain hypätä järveen ja uida muutaman metrin matka laiturille. Järveen mentiin vauhdikkaasti ilman sen kummempaa miettimistä ja sitten vain vauhdilla maalia kohti!

Vielä yksi leimaus ennen maalia

Tästä seikkailusta lähdettiin kotiin voittajafiiliksissä, iso kiitos järjestäjille toimivasta tapahtumasta ja positiivisten kokemusten mahdollistamisesta myös meille noviiseille! Ajallisesti seikkailumme kesti 3 h 9 min 56 s ja sijoituksemme sarjassa oli 15/37 ja naisjoukkueista olimme viidensiä. Kaikki meni kyllä niin hienosti kuin vain kuvitella voi ja nyt tätä haluaa tietysti lisää...! Team Rasti-Sorsat kiittää ja vaappuu kohti uusia seikkailuja ;)

t. Kaisa


P.S. Seuraavat seikkailut alkavatkin jo loppuviikolla, kun lähdetään Jarkon kanssa vihdoin kohti pohjoista ja syysvaellukselle! Siitä lisää myöhemmin!